Kuluneet viikot, farkut, silmät ja hammasharja. Takki, pipo, kahdet-tyhmät-hanskat-päällekäin ja kaulahuivi, alla monta kerrosta lämpimiä vaatteita, väärä ryhti ja jähmeä askel. Pois täältä.
Myös yleisöä arkailevan ihanaäänisen
laulajattaren ensinäkeminen (voiko näin edes sanoa?), mutta jokin minussa jäi vähän kylmäksi, enkä kai ollut ainoa. Mutta siellä tapasin nopeasti ja yllättäin
Celian, ja se jos mikä oli virkistävä ja ihana hetki, josta on tullut hymyä ja lämmintä mieltä monena päivänä jälkeenpäinkin.
Monta elokuvaa olen katsonut. Ja ollaanhan me täällä naurettukin.
Myös kivat hetket
Hannan kanssa ja meidän blinikokkailut, ah nam.
Ja ihana päivä kahviloissa, putiikeissa ja kirppareilla
E.:n kanssa.
En ole ollut juuri paljoakaan kotona. Koska koti tuntuu nyt jotenkin vieraalta olla sillä tavalla mukavasti kuten ennen. Zappaa ei enää ole. Tuo lause tuntuu melkein kaipaavan oman kappaleen, mutta haluan sen nyt kuitenkin tänne turvallisesti muiden lauseiden keskelle. Kohta on mennyt jo kolme viikkoa ilman sen täydellisen ihanaa läsnäoloa. Eilen olin sillä tavalla ensimmäistä kertaa kotona yksin, että ovikello soi. Se hetki oli ihan kamala, kun kellonsoiman jälkeen olikin vain hiljaisuus, eikä Zapan ääntä yhtään. Täällä kotona tulee vähän väliä vastaan noita tuollaisia, ja niihinpä nyt totuttelen, omaan tahtiini. Kiinnyin Zappaan aivan mielettömän lujasti. Sen varmaan tiesittekin. Moni on sanonut, että minua on vaikea kuvitellakaan ilman Zappaa. Meillä oli aivan erityinen kaveruus, sanoinkuvaamattoman mukava aika yhdessä.
Tuntuu melkein väärältä kertoa tällaista ystävänpäivänä. Mutta tänään oli minulle se hetki ja mielentila. Miellän teidät lukijani jollakin tasolla ystävikseni, ja osahan teistä onkin ihan elävässä elämässä, halusin huikata hei, mutta en voinut tehdä sitä ilman, että olisin kertonut. Mietin, laittaako kuvaa Zapasta. Olla laittamatta tuntui tyhmältä, laittaa tuntui vähän oikeammalta, mutta raastavalta myös.
Tänään on ollut kuitenkin aika kiva päivä - lukuunottamatta tämän postin kirjoittamisen aikaansaamaa märyä. Siivoilen täällä hiljalleen paikkoja, siirtelen vähän tavaroitakin. Asetun tänne kotiini nyt vähän kuin uudestaan, ilman kaikkien aikojen parasta nelijalkaystävääni.
***
Sorry, I have not been writing in English for a loooong time. This time I wanted to. Actually I would want to write in English more often but I have no time to do it profoundly. Eh, not only wanted to wish you a wonderful and joyous Valentine's day but also to tell the saddest news. I know the timing is not the most elegant. Well, the sad news. My dear Zappa-girl, my lovely four-legged-friend, the chocolate brown, jolly and cute creature is now only in my and our memories. I'm crying when I type this out. But some day I would have wanted to write about it to you anyways. I've been telling so much about Zappa to you through my photos that it would have felt unfair not to tell that in English too. I miss her so terribly much.
