17/02/2012

ainakin kuuden tähden viikonloppu


Ohjelmassa viikonlopuksi:

*Pikkumekkoa, kynsilakkaa ja villahousuja keskellä alati kasvavien lumihankien.
*Ehkä hiukan Japaninmatkasta haaveilua, miksei Lontoostakin.
*Ensi-iltajuhlaa.
*Talitintin laulua.
*Radiopuhelimia Aleksanterin teatterissa.
*Kainaloa ja pusuja kellon ympäri.

Kaikkea mukavaa myös teidän viikonloppuunne!

14/02/2012

aika tyhjä hillopurkki


Kuluneet viikot, farkut, silmät ja hammasharja. Takki, pipo, kahdet-tyhmät-hanskat-päällekäin ja kaulahuivi, alla monta kerrosta lämpimiä vaatteita, väärä ryhti ja jähmeä askel. Pois täältä.

Myös yleisöä arkailevan ihanaäänisen laulajattaren ensinäkeminen (voiko näin edes sanoa?), mutta jokin minussa jäi vähän kylmäksi, enkä kai ollut ainoa. Mutta siellä tapasin nopeasti ja yllättäin Celian, ja se jos mikä oli virkistävä ja ihana hetki, josta on tullut hymyä ja lämmintä mieltä monena päivänä jälkeenpäinkin.

Monta elokuvaa olen katsonut. Ja ollaanhan me täällä naurettukin.

Myös kivat hetket Hannan kanssa ja meidän blinikokkailut, ah nam.

Ja ihana päivä kahviloissa, putiikeissa ja kirppareilla E.:n kanssa.

En ole ollut juuri paljoakaan kotona. Koska koti tuntuu nyt jotenkin vieraalta olla sillä tavalla mukavasti kuten ennen. Zappaa ei enää ole. Tuo lause tuntuu melkein kaipaavan oman kappaleen, mutta haluan sen nyt kuitenkin tänne turvallisesti muiden lauseiden keskelle. Kohta on mennyt jo kolme viikkoa ilman sen täydellisen ihanaa läsnäoloa. Eilen olin sillä tavalla ensimmäistä kertaa kotona yksin, että ovikello soi. Se hetki oli ihan kamala, kun kellonsoiman jälkeen olikin vain hiljaisuus, eikä Zapan ääntä yhtään. Täällä kotona tulee vähän väliä vastaan noita tuollaisia, ja niihinpä nyt totuttelen, omaan tahtiini. Kiinnyin Zappaan aivan mielettömän lujasti. Sen varmaan tiesittekin. Moni on sanonut, että minua on vaikea kuvitellakaan ilman Zappaa. Meillä oli aivan erityinen kaveruus, sanoinkuvaamattoman mukava aika yhdessä.

Tuntuu melkein väärältä kertoa tällaista ystävänpäivänä. Mutta tänään oli minulle se hetki ja mielentila. Miellän teidät lukijani jollakin tasolla ystävikseni, ja osahan teistä onkin ihan elävässä elämässä, halusin huikata hei, mutta en voinut tehdä sitä ilman, että olisin kertonut. Mietin, laittaako kuvaa Zapasta. Olla laittamatta tuntui tyhmältä, laittaa tuntui vähän oikeammalta, mutta raastavalta myös.

Tänään on ollut kuitenkin aika kiva päivä - lukuunottamatta tämän postin kirjoittamisen aikaansaamaa märyä. Siivoilen täällä hiljalleen paikkoja, siirtelen vähän tavaroitakin. Asetun tänne kotiini nyt vähän kuin uudestaan, ilman kaikkien aikojen parasta nelijalkaystävääni.

***

Sorry, I have not been writing in English for a loooong time. This time I wanted to. Actually I would want to write in English more often but I have no time to do it profoundly. Eh, not only wanted to wish you a wonderful and joyous Valentine's day but also to tell the saddest news. I know the timing is not the most elegant. Well, the sad news. My dear Zappa-girl, my lovely four-legged-friend, the chocolate brown, jolly and cute creature is now only in my and our memories. I'm crying when I type this out. But some day I would have wanted to write about it to you anyways. I've been telling so much about Zappa to you through my photos that it would have felt unfair not to tell that in English too. I miss her so terribly much.


19/01/2012

*


Minä en saa arkihuoliltani unta. Mutta hei, Dubletissa on pitkästä aikaa kolme uutta kuvaa ja tarinan tynkä.

12/01/2012

♥ ♥ københavn


Mun suosikkijuttuni Kööpenhaminassa:

*Kahvilat ja bistrot, lemppari istumistamme: Cafe Gavlen .

*Jos olisi aikaa vain yksi päivä, kuluttaisin sen todennäköisesti Nørrebrossa Ravnsborggadella. Siellä somassa sovussa lukuisat antiikkikaupat sekä mukavat kahvilat.

*Kivat ja rennot ihmiset. Ja hei, se oli outoa ja mukavaa, että joulun alla siellä ei ollut kaupoissa sitä samaa kamalaa hikistä ryysistä kuin täällä.

*Meidän majapaikka. Siellä oli niin hyvä keitellä ja köllötellä. Melkein piti pidätellä hinkuani alkaa hieroa kauppoja majapaikaamme isännöivien avuliaiden ja mukavien nuorten miesten kanssa yhdestä huikeasta vanhasta ranskalaisesta peilistä. Paikka oli sisustettu aika överisti, mutta me viihdyimme.

*Irma-kauppojen valikoimat ja paketit. No, aina matkoilla yksi hauskimmista jutuista on hillua ruokakaupoissa.

*Tivoli. Ihan tosi hupaisaa rellestää huvipuistolaitteissa talvitamineissa. Tosin siinä yhdessä korkeuksiin nousevassa keinukarusellissa ei naurattanut, luulin kai hetken aikaa kuolevani.

*Elokuvateatteri Grand.

*Julkinen liikenne. Mukava, että pääsi paikasta toiseen odottelematta joulun pyhinäkin.

*Kukkakaupat. Tanskalaisilla lienee jokin aivan erityinen suhde kukkiin. Kukkakauppojen näyteikkunat olivat yhtä lailla kuranttia kamaa kuin mitkä tahansa nähtävyydet.

*Lars von Trier ja hänen mieletön minisarjansa Riget, johon meillä kummallakin liittyy paljon muistoja ja puhumista. Rigshospitalet oli siis nähtävä. Tunnelmat olivat kohdillaan, en yhtään ihmettele, miten tuo paikka on valikoitunut sarjan miljööksi.

*Joka paikassa killuvat vanhat kristallikruunut.

*Pikkujouluaamiainen The Royal Cafeessa. Minulle pieni onnenhetki juoda samettista cappuccinoa Royal Copenhagenin kahvikupista (uuh, haluan sellaisen!)  tuossa leikkisän designkahvilan marmoripöydässä ja katsella tanskalaisperheitä jouluostosten lomassa lepohetkillänsä.

11/01/2012

♥ københavn


Arkielämää on ollut jo monet tovit matkan jälkeen. Olen kai joutunut johonkin kuukaudettomaan tilaan, tippunut kalenterista. Aivan kuin en olisi päässyt tammikuuhun, mutta en onneksi jäänyt joulukuuhunkaan. Kööpenhaminaan sen sijaan olisin voinut kernaasti jäädä. On se vaan kiva kaupunki. Ei toki mikään eksoottinen mesta, vaan vähän kuin tavallista hehkeämpi kakkoskoti, suloinen ja vähän boheemi kesämökki. Kuvia sieltä siis, olkaa hyvä. Näppäilin nuo sen kummemmin keskittymättä. Sama juttu kuin niin monesti, kun on hauskaa, ei malta keskittyä kameraan. Tämä oli tähän astisen elämäni paras joulu.