berlin V

Minussa taitaa asusta jonkun sortin kiertolainen. Pieni kaukokaipuu vaivaa merkittävän usein. Matkoille en pysty lähtemään niin monesti kuin tahtoisin, mutta siihen probleemaan auttaa onneksi hiukan musiikki ja elokuvat, hiukan.

Niin tärkeä paikka kuin oma koti minulle onkin, asetun ja kotiudun uusiin paikkoihin nopeasti. Vierauden tunne häviää pian. Kun astuimme majapaikkaamme emäntämme opastuksella, pian jo melkein unohdin, että olemme tulleet toisen kotiin, niin kotoiselta paikalta se tuntui (majapaikan valintaa tehdessämme olin kyllä syynäillyt huonekuvat moneen moneen kertaan – mielessäni oikeastaan jo asuin siellä!). Nykyään kun on pelit ja vempeleet, monesti ennen matkaa vieraita paikkoja on mahdollista koluta melkein liiankin näppärästi. Taisinpa kulkea meidän "kotikatuakin" ristiin rastiin ennen reissua Google street view:lla, joten paikan päälle tultaessa reitit oli melko selvät ja kulmakunnat tutun tuntuiset.

Mietin että jääkö minulta huomaamatta matkapaikkojen vieraammat puolet. Olenko liiaksi arkinen tyyppi reissuillain? Vaikka tavallaan juuri se arjen siirtäminen toisaalle onkin monesti mukavalta tuntuva juttu sinällään. Mutta silti, pitäisikö suunnata useammin Euroopan ulkopuolelle, toisentyyppisiin kulttuureihin... Toisaalta Euroopassa ja ihan lähelläkin on vielä niin paljon mielenkiintoista.

Aamuisin herättyäni menin aina kadun puoleiselle ikkunalle katsomaan heräilevää Wrangelstrassea. Yleensä vastapäisen talon ikkunassa oli muitakin aamukuikuilijoita: joku tupakoi, joku puhui puhelimeen, näinpä yhden kuvaavan ikkunalaudalla jotain objektiakin, se näytti ihan bloggaajatouhulta. Vastapäisen kahvilan asiakkaita oli myös mukava katsella höyryävän kahvikupin ja Frankfurter Allgemeinen äärellä. Se olikin hyvä aamupalakahvila, kipaisimme sinne muutaman kerran itsekin. Sieltä sai ihanaa peri-italialaistyyppistä kahvia (jollaista oikeastaan kaipaan kahviloissa kaiken kahvitrendihöpsötyksen keskellä) ja heidän tekemiään pastel de nata -leivoksia.

Yksi kysymys berliiniläisistä – pärjäävätkö he vähemmillä yöunilla?

berlin IV

-Tuossa talossa oli useita tyhjiä huoneistoja. Ohi kulkiessamme en voinut välttää ajatusta asumisesta siellä. Ihan varmasti siellä olisi rähjääntyneet kalanruotoparketit, jollaisia etsiskelin majapaikkaamme. No,  niitä ei löytynyt, mutta löytyi mahtavan leveät lankkulattiat. Eteiseen oli kai vaihdettu lankut kapeammiksi, nekin kyllä vuosikymmeniä sitten, ja voi elämä, kuinka ne narisivatkaan. Onneksi alakerrassa oli levykauppa.

-Harry Lehmannin parfyymikauppaan hankkiuduin tarkoituksella. Annan vahvan suosituksen muillekin hajuvesien ystäville – menkää! Sitä pitää iäkkäänpuoleinen pariskunta, mies osasi auttaa jonkin verran englanniksikin. Ystävällisiä olivat joka tapauksessa. Omankin seoksen noista eau de cologneista ja parfyymeistä olisi voinut sekoittaa. Jotenkin aloin kuitenkin kainostella, ja valitsin mukaani vain valmista tuoksua. Cologne de New York pitää vielä joskus toiste hakea. Samassa yhteydessä myös kukkakauppa. Tuoksutaivas!

-Rikoin silmälasini. Huoh. Nyt koitan etsiä uusia. Mielessä on malli, mutta kaupoissa ei. Mulla on liian pieni pää!

-Nostalginen Afri-Cola -pullo. Juoma oli ällöä, mutta pullon design niin hieno, että kiikutin pullon kotiin asti.

-U-bahn-junan ikkunasta napattu avaruusmies.

-Eikö soikio olekin kaunis muoto? Minusta ihana.

berlin III

-Lomakodin seinämiltä.

-Luulimme pääsevämme lunta pakoon, mutta se ottikin meidät kiinni. Toisaalta, hetkisen kaupunki oli aivan ultimatekaunis. Kadut täyttyivät sellaisista hauskoista kippuranokkaisista puukelkoista. Melkein teki itselläkin mieli mäenlaskuun.

-Makuuhuoneen ikkunasta

-Iso eukalyptyspuska irtosi viidellä eurolla meidän kadun kukkakaupasta. Rakastan eukalyptuksen tuoksua.

-Majapaikkamme valokuvaaja-isäntä oli laittanut vanhan postikortin lasipurkkiin. Koti oli ihana. Ja korkea!

berlin II

-Kioskien valtaisa virvoitusjuomavalikoima se jaksaa Berliinissä aina yllättää. Juovatko he normaalia vettä laisinkaan? Se apfelschorle on kyllä ihanaa. Ja etikettejä on aina kiva katsella. 

-Toinen toistaan hienompia katutaideteoksia, vai sanoisiko talonpäätytaideteoksia, niitähän tuolla riittää. Tämäkin oli vaikuttava.

-Yksi sana, eikun kaksi: lämmin pretzel! Pistetään vielä kolmaskin: jes! Tuo takana oleva mieskin on varmasti suuntaamassa suu vesissä pretzeliluukulle. Nämä joulumarkkinat eivät olleet kyllä mitenkään suuremmin minun makuuni, paitse se lämmin pretzel, mutta ei haittaa, vaikka tuli mentyä, eipä se niin nuukaa oo.

berlin I

Hei hyvää uutta vuotta! Mitä kuuluu?

Juuri menneen vuoden loppu menikin minulla ihanasti Berliinissä. Näyttäisi siltä, että nykyään vain matkoilla ehdin kaivaa kameran laukustaan. Hyvä edes niin! Siispä matkakuvasatseja tulossa. Ehkä aika monta.

p.s. Uuden vuoden toiveena olisi saada kamera laulamaan ja tää mun Pretty Gingham elpymään. Mutta toki haaveissa myös paljon matkoja. Kenelle niitä uudenvuodentoiveita saikaan esittää?

arvaa missä?

kuinka olin pärjännytkään tähän asti ilman punssikauhaa?

Tänään lykästi! Hakaniemen torin vastikään perustetulla sunnuntaikirppiksellä oli kuolinpesän romppeiden myyjä. Se on aina mun onnenhetki, kun pääsen tonkimaan niitä pölyisiä, sekalaisia pahvilootia. Niistä löytyy ihan aina parhaat aarteet. Niinkuin tuo luusta tehty siipirikko haarapääskykoru – voi sulous! Puhumattakaan tuikitarpeellisesta punssikauhasta. Kuinka olin pärjännytkään ilman sellaista? Sitä tekee mieli hypistellä, varsi on ihanasti muotoiltua puuta ja kauha painavaa tinaa. Vähän surullinen oli tuo siluettiukkokin roinan alla. Laitoin sen nyt pohdiskelemaan astiahyllylle, hänhän näyttää aivan rehdiltä herrasmieheltä. Kuka lie?