20/04/2011

meanwhile – sillä välin



Olen:

Ollut paljon ihan hiljaa vain. Vähentänyt kahvin juontia. Mutta myös löytänyt Kalliosta hyvän uuden kahvilan, josta saa kunnollista, makoisaa kahvia. Ollut turisti. Ihastellut uuden ruohon puskeutumista kurjannäköisestä maasta. Saanut uuden hienon kameran rakkaimmaltani! Tekikö mieli kesken blogiloman tulla hehkuttamaan? Juujuu! Mutta maltoin mieleni. Myynyt itselleni turhiksi käyneitä tavaroitani. Herkutellut. Haaveillut. Hakannut päätäni seinään. Kävellyt vähän enemmän. Puurtanut asian parissa, joka hienosti mennessään saattaisi viedä hyvään suuntaan. Juhlinut. Häikäistynyt. Itkenyt. Ollut tyytyväisin ja rakastunein Pupu maan päällä. Muistellut. Päivitellyt. Pyykännyt. Miettinyt leikatako tukka. Innostunut. Lannistunut. Odottanut kesää. Yrittänyt viljatonta ruokavaliota heikoin menestyksin – käsi hamuaa leipäpussia vähän väliä. Itsekuri ei edelleenkään ole vahvuuteni. Käynyt kirkossa. Sylitellyt ihanaa vauvaa. Äänestänyt. Kuluttanut vähemmän aikaa tietokoneen ääressä. Ollut jumissa. Saanut uuden naapurin – aivan mukava on. Potenut syyllisyyttä, turhaankin. Saanut lahjoja. Tuntenut ihanuutta suurenmoista. Rakastunut kevääseen, kuten joka vuosi. Ja mitä kaikkea!

Tervehdys taas teille!