30/09/2011

* * * * *


Syksyn kohokohtaloppuviikko on meneillään. Liivia oli kylässä, ja jopahan vain olikin aivan superkivaa humputella kaupungilla, herkutella ja jutella yötä myöten. Orastava neulomushimoni taisi myös saada vettä myllyyn tämän ylen taitavan lankanaisen läsnäolosta.

Huomenna ohjelmassa Ane Brun Tavastialla ja Goblin Korjaamolla. Huh, hih!

Sunnuntaina saan vielä nuoruusajan – itseasiassa vielä tämänkin päivän – parhaimman ystävän vieraakseni. Voi elämää!

Mutta ettei ihan menisi vain hehkuttamiseksi, voin kertoa, että nilkkani ovat ihan hemmetin kipeät ja paksut ja tympeät ja rumat, argh. Mutta ihan kohta soi ovikello, avaan oven miehelle, ja sitten minä saan käpertyä kultaisimman kainaloon.

27/09/2011

retkilläin


Syyskuun meiningeissä on unohtanut ajantaju, kamera ja paikoin myös arjen huolet. Olen reissunnut Oulussa, Torniossa ja Tukholmassa, viettänyt aikaa vanhempieni hyvässä seurassa sekä laatuaikaa sellaisten ystävien kanssa, joita harvoin nykyään tapaan. Olen saanut uuden suloisen kummitytön. Verestellyt sukanneulomistaitojani ja tykästynyt puikkojen kilinään. Syyskuun alun kitkutuksesta tuntuu kummallisella tavalla olevan jo suorastaan ikuisuus. Tukholman retkellä pääsin taas jyvälle syksyn hyvistä puolista.

06/09/2011

sataa


Vettä roikaa. Sateenvarjoa tarvitaan, välillä nenäliinaakin. Olen typerä itkupilli ja mielenipahoittaja.