09/07/2009

hyvän harmaa



Hurjaa sadetta, hui! Kymmenen kilometrin pyöräily taivaat-auki sateessa jonain päivänä tässä. Vaikea muistaa ja erottaa, mitä minäkin päivänä tapahtui, kun on ollut paljon kiirettä, monenmoista. Hullu en suinkaan ole, enkä millään huviajelulla ollut. Olen alkanut kulkea pyörällä töissä, enkä halunnut jättää Kombi Luxiani kaupunkiin. Nauratti, kun autojen ikkunoista katseli sääliviä naamoja, kun tyhjensin vettä kengästä. Ihan suotta kyllä tyhjensin, kengät täyttyivät jo heti pian uudestaan. Vettä ei tullut pelkästään taivaasta, maasta roiskui kai melkein yhtä paljon. Kaksi muuta pyöräilijää viiletti vastaan, ja nopeasti vaihdoimme katseet, joista ei oikein tiennyt olivatko ne osaaottavat vai riemastuneet, jonkinlaiset irvistykset joka tapauksessa. Minä tykkään sellaisesta, kun ihmiset ottavat kontaktia.

Myös siitä tykkään, kun lähikaupassa kassat juttelevat pikkuisen. Tänä aamunakin kysyivät, aionko tänäänkin pyöräillä töihin. Sanoin meneväni varmuuden vuoksi junalla ja pakkasin croissantin laukkuuni hymyillen. Tänään on ollut hyvä päivä, alusta alkaen.

Pitkiä työpäiviä, niitä tässä on lähinnä ollut. Mutta silti ja siksi pidimme eilen pizza-iltaman hyvän ystävän kanssa. Oli ihanaa puhella merkityksellisiä asioita, leipoa ja herkutella. Tuntui, että tarvitsen jotain hyvää tähän viikkoon. Ehdin tehdä vinhan pikasiivouksenkin ennen hänen tuloaan, ja ah, nyt koti on aivan mukava ja siisti valmiiksi ennen huomista vapaapäivää. Porotyttökin on ollut hoidossa, kun minä olen ollut liian pitkiä päiviä kotoa pois. Tuntuu niin mukavalta, kun se on nyt tässä vieressä taas, ruskeana ja raukeana, nättinä niin. Lämmittää kylkeäni. Koti on koti vasta, kun molemmat ollaan täällä. Nyt aion levätä. Ja haaveilla yhdestä jutusta.

Ai niin. Löysin kirpparilta hyvän harmaan nahkavyön, josta ajattelin tehdä uuden kesälaukun kahvat. Jos huomenna...

18 comments:

  1. Kuulostaa että osaat ottaa kaiken ihanasti irti sateisesta päivästä, tuo eritoten teki suuren vaikutuksen, kun "kaadoit vettä kengästä" ja ei yhtään kiroilua ;D Vau mikä asenne! Kuulostaa olleen vallan mukava päivä, ja on kaunis harmaa, kaunis vihreäkin, kaunista sinulla blogissa niin kuin aina.

    ReplyDelete
  2. No jos kerran kesässä saa kaataa vettä kengästä, niin naurattaahan se. Itse asiassa joka ikinen kerta elämässäni, kun olen joutunut kaatamaan vettä kengöstä, olen ollut jotenkin hilpeä. Kieroutunut huumorintajuni ehkä... Kiroilu kuuluu kyllä muuten pahajunttimaisiin tapoihini.

    ReplyDelete
  3. Just parasta on kaataa vettä kengästä, eihän siinä voikaan olla muuta kuin hilpeä. Tilanne on ihan absurdi ja oikeaa komedia-ainesta. Komppaan sua siis täysillä - ei ole ollenkaan outoa.

    ReplyDelete
  4. Ihana tuo vettä kengässä -episodi :D
    Minäkin tykkään siitä, että ihmiset ottavat kontaktia. Joskus tuntuu absurdilta, jos esim. rappukäytävässä joku naapuri tallustelee vastaan eikä edes katso silmiin. Outoa.

    ReplyDelete
  5. Ilona, näin on. Ainoa pikkuinen harmipuoli asiassa kyllä piilee. Parhaat kesäkenkäni taisivat mennä pilalle.Odotan, että ne kuivuvat perusteellisesti ja rasvaan ne sitten. Saa nähdä tuleeko niistä vielä hyvät. Mutta sehän on vain tavaraa.

    Tuula, juuri tuollaisia tilanteita tarkoitan. Tervehtimistä, hymyilyä, sitä että huomataan puolin ja toisin. Ei tarvitse välttämättä edes sanoa mitään. Mutta sellainen naamat harmaana ohitse kuin toista ei olisikaan on minusta tympeää käytöstä.

    ReplyDelete
  6. Hieno asennetta minustakin. Ja ihanasti kirjoitettu juttu. Nämä tekstisi on jotenkin ihanan raikkaita ja vilpittömiä.

    ReplyDelete
  7. Asennekysymys totisesti! Muistan elävästi, kuinka joskus olen pyöräillyt sijaishommiin 15km päähän räntäsateessa, kamalasti myöhässä, ilman vaihtovaatteita. Silloin ei löytynyt asennetta, vaikka nyt 10 vuotta jälkeenpäin naurattaakin.
    Kivasti kirjoitat arjestasi poroneidin kanssa :)

    ReplyDelete
  8. Liivia, ihanasti sanot Olen iloinen, jos välitän raikkautta ja vilpittömyyttä. Ne ovat ihanteitani.

    Annika, juu sillä on totisesti merkitystä tuollaisessa tilanteessa, mihin on menossa. Minä olin palaamassa töistä kotiin. Tiesin kuuman suihkun ja kuivien vaatteiden siellä odottavan, niin mikäs siinä oli naureskellessa. Jos olisin ollut menossa töihin, olisin puhissut raivosta. Ja räntäsade on paholaisen yksi ilkeimmistä keksinnöistä, vesisade on rajunakin ihan mukava.

    ReplyDelete
  9. Yhdyn muiden kommentteihin, kivasti kirjoitettu lämmin juttu ja kauniit kuvat. Kyllä koira(t) vieressä on kiva asia. Poroneitikin meillä nykyään kampeaa sänkyyn usein miehen viereen tyhjään tilaan, pikkukoira vaeltaa minun kyljestäni toiseen, joten vähän ahdasta on välillä sängyssä. Mutta pitäähän lauman olla yhdessä :).

    ReplyDelete
  10. Mainiota, sulla on kyllä asenne kohdallaan! Kyllähän suomalainen sateen kestää, vaikka kengät ei ehkä vettä.

    Odotan jännityksellä raporttia vyön seuraavista vaiheista, kutkuttavaa.

    ReplyDelete
  11. Siitä on niin pitkä aika, kun olen viimeksi pyöräillyt sateessa, viime kesänä ehkä. Tuli ihan ikävä sitä, kun luki tekstisi.
    Yhtenä kesänä, kun satoi koko ajan, olin ulkotöissä ja muistan, kun seisoin sateessa,olin ihan sokea, kun silmät oli vettä täynnä ei edes nähnyt kukkia kastella:)

    ReplyDelete
  12. beautiful photos! i'm loving your blog. i added you to my blog roll.

    ReplyDelete
  13. Kesällä kaatosade on erilaista kuin syksyllä. Ihan eri fiilis. Oletko itse kumpparineitejä? Mä hihkaisen aina innosta kun on niin kova sade, että voi laittaa kumpparit jalkaan. Ja kävelen sitten kaikkien lätäköitten läpi.

    ReplyDelete
  14. Saatte sankaripyöräilijän mitalin, hyvä Pretty Gingham! Kas tässä, olkaa hyvä.

    ReplyDelete
  15. You and your blog are amazing!! Thank you!

    Agneta from Sweden

    ReplyDelete
  16. Mukavaa luettavaa, oikein hymyilyttää ja kauniita kuvia,nyt ja akaisemminkin olen niitä useasti ihaillut.

    ReplyDelete
  17. Back for another visit and you never disapoint...your images are lovely as always..thank you!

    ReplyDelete
  18. Itse myös työmatkat pyöräilleenä muistan nuo katseet sateessa ...

    ReplyDelete