Haaveilin aamiaisella Farrow&Ball:n tapeteista. Tapettikiilu taasen johti haaveiluun intohimosta työtä kohtaan. Minulla on nähkäätte vähän intohimot kadoksissa, ja kaipaisin enemmän haastetta ja tekemisen riemua turhan tasaiseen elooni. Maanantain nillitys-lillitys oli osittain sitä, että murehdin omaa haaveilijan luonnettani. Murehdin - haaveilin - murehdin haaveilua - jatkoin haaveilua - murehdin... lopulta saavutin tahmean olon, joka ei ole täydellisesti helpottanut vieläkään. Miksi en osaa tietää, missä olen kyllin hyvä? Tai miksi en vaan ala tekemään sitä, mistä tykkään, murehtimatta liikaa, osaanko tehdä sitä täydellisen omaperäisesti? Tai miksi en vaan revi riemua siitä mitä on? Olen paatunut epärealisti ja pikkuisen arkakin, jossain määrin perfektionisti myös. Ja kun kykenen tekemään asian oikein monimutkaiseksi, alan murehtimaan suurten kysymysten lisäksi triviaaleja latteuksia, kuten taloudellista epävarmuutta, ja myös huolimaan sairaudestani. Sittenpä onkin kysymysten vyyhti jo niin sakea, että on mahdotonta päättää, mistä aloittaa. Kuulostaa dramaattiselta. Mutta ei se oikeastaan sitä ollut. Ennemminkin vain tuhahtelin itselleni, otin muutaman valokuvan, join kahvia, söin hilloleivän ja lähdin töihin.
Työmatkalla siirryinkin sujuvasti polkupyörähaaveiluun. Haaveilu on nimittäin ehdottomasti vahvuuteni. Tekisi mieli haaveilla uudesta polkupyörästä, nahkasatulastakin, mutta siihen en edes anna itselleni lupaa. Kombi Lux saa nyt kelvata. Ja kelpaakin se. Nättihän se on. Vähän rämä vaan, mutta ihan hyvin sillä pääsee. Harmittaa, kun ne riiviöt muinoin repi sen hyvän nahkasatulan rikki. Ja viime viikolla pyörän lukko oltiin revitty irti kiinnityksistään. Älytöntä hommaa.
Töihin päästyäni olin aivan tyytyväinen. Ahkera. Kohtelias. Kekseliäs. Tykkäsinkin. Sain kiitosta ja hymyilin taas. Kunnes menin töiden jälkeen kauppaan sovittelemaan bikineitä. VIRHE!! Oi jestas. Äärimmäisen typerä virhe, jonka olisin voinut välttää tajuamalla aivan kerrassaan ilmeisen tosiasian etukäteen - minä en todellakaan voi olla bikineissä. En edes sovituskopissa. Peilin edessä kehonkuvani muuttui rytinällä, eikä vähimmässäkään määrin suopeaan suuntaan. Äkkiä pois! Huh. Ja sitten pum. Pakomatkalla löysin juuri sellaisen mekon, jollaisesta olen haaveillut ihan koko kesän. -60%, täydellinen väri, muuntokuitutrikoota, hyvä. Sovitin ja ihastelin - normaalioloissa olisin empimättä ostanutkin mekon, mutta nyt bikinikriisin romahduttamana en enää osannut arvioida näytänkö se päälläni tankilta vai kuvittelinko vain. Se on varmaa, että huomenna menen kauppaan uudestaan ja yritän arvioida tilanteen uudestaan. Bikinikaupan kierrän kaukaa.
Menepäs nyt äkkiä ostamaan se mekko ennenkuin loppuvat! Ja sitten kauneimman väriset bikinit SOVITTAMATTA! Pukukopit on suunniteltu latistamaan ihmisen itsetunto, kelmeä loistevalo ja ahtaat ankeat seinät, huh. Itse en suostu ikinä sovittamaan kuin korkeintaan farkkuja... Saahan ne bikinit vaihtaa sitten elleivät sovi. Ja ihan varmasti sopivat kun pitää selän suorana ja hymyn huulilla!
ReplyDeleteTämä siis bikineistä, aloitin aikomuksena kirjoittaa kuinka paljon ihailen sun kykyäsi saada ajatukset sujuvaksi tekstiksi, ja kuinka tutuilta nuo ajatukset kuulostavatkaan!! Pitää lukea oikein uudelleen.
Heh, on SUURI virhe meikäläisellä mennä minkäänlaisiin uikkarisovituskoppeihin, taatusti päivä pilalla.
ReplyDeleteMutta se mekko kuullosti niin hyvältä, että toivon tosiaan että se odottaa sielä vielä sinua.
Ja muuten juuri noin kuin Kata edellä sanoo, biginit pitää ostaa sovittamatta. Kotona ne ei näytä yleensä niin pahalta kuin noissa hirveissä sovituskoppivaloissa. Sitäpaitsi KAIKKI pukukoppien peilit leventävät, ainakin niin kannattaa uskoa.
Se on ihan totta, leventävät ja paljon! Törkeää ylipäänsä asentaa sellaisia peilejä koppeihin! Ihmisten kiusaamista. Ja äkkiä se mekko kotiin sieltä!
ReplyDeleteHaaveilu-mietiskelytekstisi kuulosti niin tutulta. Ihan kuin olisit omasta päästäni ajatukset kirjannut ylös. Jotain hakusessa täälläkin.
Olen hyvin vaikuttunut kauniista kuvistasi ja sujuvasta tekstistäsi, kiitos tästä aamuelämyksestä!
Joo, nyt haet sen mekon, se jää muuten kummitukseksi, siihen malliin siitä kirjoitit.
ReplyDeleteOlen vähän samanlainen luonne tai tunnistin kuvauksestasi monesta kohtaa itseni. Päivittäisiä mielenailahduksia ja unelmointeja ei sen kummemmin voi ohjailla kun pää senkun raksuttaa (useimmiten ihan hyvällä tavalla), mutta tulevaisuuden isommista olen oppinut sen, että jos ei yritä niin ei voi saadakaan. Nimim. uuteen maahan asettunut ihan tyytyväinen, silti Suomeen kouluun halajava. Monesti asenne vaikuttaa, mutta pukukopissa se ei tepsi.
Voi kuule, jos minäkin kehtaan kekkuloida bikineissä (tai no, tankinissa) rannoilla, niin sinulla ei ole mitään hätää! Pääasia, että voi nauttia auringon säteistä iholla ja veden pehmeydestä ja suolan tuoksusta - ei sillä niin väliä miltä näyttää, vaan miltä tuntuu!
ReplyDeleteHaaveilu-murehtiminen on tuttua. Kun pääsisi eroon siitä olkapäällä istuvasta näkymättömästä kriitikosta ja antaisi mennä vaan...
Minä kulutin vuosia miettimällä että näytän varmaan tyhmältä bikineissä. En ajatellut olevani "liian lihava" koska sitä en taatusti koskaan ole ollut. ajattelin selluliittia, umpisuoliarpea, kaikkea tyhmää.
ReplyDeleteSitten olin muutaman kesän rannalla Hollannissa ja aloin nähdä itseni aika tavalla uudessa valossa;-)...ja ostin ne bikinit. En mitään miniminejä, mutta kuitenkin.
Ensimmäinen kappale oli muuten aivan kuin minun sanojani. Kaikkea tuollaista aina säännöllisin väliajoin. Viimeisin villitys mulla on ajatella että miksi "vasta nyt" olen tehnyt sitä ja sitä. Että "aika loppuu" ja sellaista.
Huokaus näitä ihmisen huolia...
Bikinit näyttävät harvoilla hyviltä, lohdutan. Minä ostin tänä kesänä itselleni ensimmäiset bikinit pitkään aikaan, totesin etten enää välitä vaikkei mikään unelmabody olekaan, kun en tykkää siitä miten vatsa jää valkoiseksi uimapuvun takia, eräänlaista narsismia tämäkin.. Heijastuskuvan perusteella sinä kyllä vaikutat hoikalta, vaikea nähdä sinulle bikinikriisiä!
ReplyDeleteHaaveilijan luonne täälläkin. Ja sitä tunnetta en varmaan koskaan tule karistamaan etten ota itsestäni irti kaikkea, pistä kaikkea luovuuttani kehiin. Mutta ehkä jotain tulee säästääkin, on jotain mistä unelmoida, tiedätkö.
Nyt äkkiä sinne mekkokauppaan, sanon minäkin! Myös uudet bikinit kainaloon ja rannalle.
ReplyDeleteOlet ihan hirmuisen taitava niin monessa asiassa ja kaiken päälle vielä ihana ihminenkin. Toivottavasti joku päivä löytyy se juuri oikea työ tai harrastus, jossa saat tämän kaiken yhdistää.
Täällä haaveillaan borås tapeterin tapeteista.
-Anniina-
Voi kuinka tutun kuuloista tekstiä. 'Turhasta' murehtimisesta aina sovituskoppiin saakka - yritä siinä sitten olla positiivinen kun tuntuu, että vaan tallustaa epävarmuuksien suossa. Yritän siis sanoa, että tuntemuksesi ovat tuttuja täälläkin ja sen oman paikan löytäminen tuntuu joskus niin kovin vaikealta.
ReplyDeleteKyseisen kaltainen haaveilu-murehdinta on niin tuttua. Pitkään ajattelin, etten ole hyvä missään (siis millään alalla), ja tunsin itseni ihan huonoksi kaikinpuolin. Ja juuri tuo ajatus, että miksi en voi tietää, missä olen kyllin hyvä.
ReplyDeleteNyt olen kyllä innoissani tulevasta ammatistani - mutta tietysti minun pitää murehtia sitä, saanko töitä, saako niistä mitään säällistä palkkaa (onneksi en tähtää isoon palkkaan), ja murehdin sitäkin, että tein sinänsä hyvän ratkaisun alan vaihdosta niin myöhään, että aiemmin puuttui rohkeutta. Sen sijaan yritän olla kyselemättä, onko ala varmasti SE OIKEA niin kauan, kuin olen siitä innoissani; olen tullut tulokseen, että olen niin kiinnostunut niin monesta asiasta, että voisin pohtia tuota ikuisuuksiin.
Polkupyörästä haaveilen sen sijaan mielelläni, vaikka en sellaiseen voikaan sijoittaa aikoihin. Tällä hetkellä haaveilen kiihkeimmin Pelagon Antwerp-mallista.
Toivottavasti se mekko näytti paremmalta parempana päivänä!
Täällä hihittelen tuolle bikiniepisodille, niin tuttua, niin tuttua :) Mutta siellä altaalla minne mennään tuskin kukaan näkee niitä bikineitä, korkeintaan puutarhuri Wu. Ja olen nähnyt sen puutarhurin jalassa punaiset korkkarit, joten ei hätää. Matkakuume jo kovasti pukkaa täällä.
ReplyDeleteTästä tekstistä heräsi niin paljon ajatuksia.
ReplyDeleteMulla on kans mitä säännöllisin väliajoin ahdistus siitä, mitä tehdä, olenko tehnyt oikeat valinnat, olisiko pitänyt hankkia ns. kunnolllinen ammatti ( kaduin heti, kun edes käytin moista termiä), talous probleemit sun muut.
Mutta, sitten uskon vakaasti, että asioilla on tapana järjestyä. Ja että, kannattaa heittäytyä ja olla itselleen uskollinen, vaikkei se aina ole helppoa.
Just tänään pohdin, että pitäis perustaa porukalla galleria/taidekauppa/työhuone, se ois unelma.
Välttelen bikineitä ja sovituskoppia. Niistä ei hyvää seuraa.
Kaikille iloiseksi tiedoksi: Mekko ostettu :) Se on
ReplyDeleteI-H-A-N-A !
Kata, aion todellakin unohtaa bikinit. En osta edes sovittamatta :) Seuraavaksi rohkenen uikkarikokeiluihin. Ja kiitos tekstikehusta. Se tuntuu hirmu tärkeältä, sillä kirjoittaminen on ollut minulle aina ihan toissijainen juttu, mutta sitä tahtoisin oppia.
Liivia, juu voisin kuvitella, että kotona, ei ihan peilissä kiinni, bikinit voisivat näyttää paremmilta, jos vain löytyisi sopiva koko. Olen niin omituisen mallinen vaan, että istuvia ja sopivia yläosia ei näyt' olevan tehtykään :( Uskon levennysteoriaasi, ja sit uskon vielä, että peililasi triplaa selluliitin määrän.
Satunkaa, hyvin sanottu tuo jotain hakusessa täälläkin. Kiitos!!
Neiti Nimetön, olet oppinut jo siis paljon, tärkeimmän. Mulla vielä arkuus ja itsetunnon heikkous hannaavat vastaan. Olen huono kokeilemaan mitään, mistä en ole varma, että olen siinä kyllin lahjakas. Ja vaikken ole vanha, niin olen silti liian vanha tekemään enää "vääriä valintoja", joten haluan nyt miettiä tarkkaan, mikä on seuraava siirtoni.
Outi, en minä ajattelekaan että joku muu häiriintyisi mun bikinikekkuloinnista :) Mutta en vaan kykene ostamaan vaatekappaletta, joka ei istu kyllin hyvin. Vikaa oli siis minun selluliiteissani, mutta enimmäkseen bikinien tukemattomuudessa. Ankeita malleja. Ja sit sekin on, että olen ihan tottumaton kekkaloimaan vähissä vaatteissa ihmisten ilmoilla. Vaatii kai totuttelua paljastaa niin paljon Hui. Olen siis menossa Espanjaan, ja siksi tämä bikinikriisi.
Olkapääkriitikosta totisesti pitäisi päästä eroon! Se ei auta oikein missään.
Violet, en minäkään lihava ole, sellainen liian pehmeä vain, liian kurvikas. Selluliitti on se ongelma numero yksi. Ällön näköistä. Mutta nyt lopetan jauhamisen ulkonäköällötyksistä. En minäkään minimineja ajatellut :)
Tuo "aika loppuu" on kamala ajatus. Minullakin se on alkanut silloin tällöin käydä päässä. Siis, että aika käy vähiin, jos en pian tiedä, mitä todella tahdon tehdä.
Merja, minäkään en ota kaikkea itsestäni irti, siitä juuri on kysymys. Arkuuksisssani valitsen aina sen varmimman ja helpoimman vaihtoehdon. Tuo säästämisen ajatus on kiinnostva, mutta minä kyllä luulen, että säästelen liikaakin. Mutta toisaalta, toivottavasti se säästely joskus palkitaan :) Hyvä ajatus, jään miettimään.
Kiitos Anniina, ihanasti sanot. Hehee, sielläkin tapettihaaveilua. Boråsilla kauniita malleja! Millaisia mietit?
Inka, epävarmuuksien suossa juu, joskus tulee astuttua niin märkään mättääseen että se meinaa imaista syvyyksiinsä. Nyt on jo taas paljon parempi mieli, joten tämän kertainen suonsilmäke ei ollut ihan kovin paha.
scaredy-cat, tuntuu lohduttavalta lukea, että niin monet muutkin, ja vielä kauhean lahjakkaat ihmiset pohtivat samoja epävarmuusteemoja. Mistä se tulee noin vahvana? Hyvä kuulla, että olet innoissasi tulevasta ammatistasi! Minäkään en tähtää isoon palkkaan. Olisi rasittavaa, jos raha olisi niin tärkeää. Mutta taloudellinen perusturvallisuus on tärkeää. Tulen vähällä toimeen, mutta on ikävää, jos joutuu ongelmiin rahan takia. Siksi haaveeni taiteilijuudesta tai yrittäjyydestä täytyy ainakin siksi aikaa unohtaa, kunnes opintolainat on maksettu :)
Tuossa pyörähaaveilukuvassa seison Hermannissa juurikin sellaisen kaupan edessä, jossa noita haaveittesi pyöriä myydään. Ihana paikka!! Minäkin ottaisin juuri tuon mallin :)
Oi Jenny, kuulostaa ihan Almodovar -elokuvalta :) Mä en ooo vielä päässy kuumeeseen, hädin tuskin uskon, että ollaan menossa. Mulle se pamahtaa tajuntaan yleensä vasta lähtöä edeltävänä iltana.
Celia, juu, kunnollinen ammatti onkin ihan kirosana. Sitä kun lähdin tavoittelemaan, siis se ensisijaisena tarkoitusperänä, metsään meni. Kiroan vieläkin ajattelemattomuuttani, kun ajattelin "vain"
kunnollista ammattia, enkä taitojani, halujani...
Minäkin haaveilen ryhmäytymisestä samanhenkisten kanssa. Siitä ehkä eniten tällä hetkellä. Siinä olisi todell monta hurjan hyvää puolta. Jospa haaveemme toteutuu.
Apua miten ihania nämä kuvasi aina täällä ovat... *huoh* Voisin vaan istua ja katsella niitä, ja haaveilla, ja juoda viiniä/teetä/kahvia ja haaveilla ja katsella...
ReplyDeletekaikki on jo oikeastaan sanottu, olisin vielä toistanut samaa alkaen siitä ettei kai kukaan näytä hyvältä bikineissä pukukopissa..? tai jos näyttää niin olen loputtoman kateellinen sille henkilölle.. ;)
ReplyDeletekäyn aika ajoin läpi näitä samoja kriisejä siitä mitä tässä elämässä vielä pitäisi tehdä ja jättää tekemättä. kriisistä kriisiin kuten laulussakin sanotaan. tai kuten muistaakseni eräskin teatteriohjaaja tokaisi: "elämä on iso kriisi syntymän ja kuoleman välillä."
kai sen niinkin voi nähdä. jos jotain, niin tästä kriisistä on pyrittävä myös nauttimaan ja ottamaan kaikki ilo irti:)