Tämä postaus sai aikaan hirmuisen Oulu-ikävän. Asuin kuusi vuotta Oulussa. Villiä nuoruutta, juupa juu. Oulu oli hyvä kaupunki viettää tuo elämänvaihe: opiskelua, paljon rokkia, ikuisia ystäviä, boheemielämää, ihania koteja (Kiila, Valkealinna, Toivoniemi, Nokelan kommuuni, oih), valoisia villejä kesäöitä, tunteen paloa paljon enemmän kuin nyt, perusteellista naiiviutta, tiukka tuuli Pikisaaren sillalla, pyöräilyä, purevaa pakkasta, rakkautta ja mustasukkaisuutta, elokuvia, kiinnostavia töitä, ahkeruutta ja intoa, myös loisimista ja lintsausta, liikaa kahvia, kaiken kaikkiaan ihanan epätasaista eloa, mitä kaikkea... paljon opin. Nyt elämä ei enää ole puoliksikaan niin jännää ja täynnä kaikkea pakahduttavaa, mutta en minä sellaista enää jaksaisikaan. Hyvällä muistelen, vaikka tarpeekseni sain. Noista vuosista on ihan törkeän (todellisuudessa tuo ilmaisu on minusta ihan juntti, mutta tähän se sopii kuin nenä päähän, sillä Oulu on aika juntti kaupunki, mutta siksi juuri niin hyvä) hyvät muistot. Sillä missään muualla ei syksy kiillä kauniimmin asfaltilla kuin Oulussa, viimassa. Missään muualla ei ole niin hyvää reggae-baaria kuin Oulussa, niin enkä missään muualla ole saanut niin paljon hauskoja tuttavia ihan vaan baarissa. Missään muualla ei asu yhtä kultaista ystävää, joka tykkää metsästä ja porokoirista. Missään muualla en ole rakastunut niin epätoivoisesti rokkitähteen. Ja jos en olisi asunut Oulussa minulla ei olisi suloista kummityttöäni. Missään muualla en ole tutustunut taiteilijaan, joka järjestää itsensä edelleenkin mitä käsittämättömimpiin sotkuihin, "seikkailuihin", kuten hän itse positiivisesti sanoo. Missään muualla en ole tavannut niin ihanaa tyttöä, joka halusi pelastaa sudet. Minä en olisi tämä ilman Oulua.
Minulla ei ole montaa kuvaa tuolta ajalta. Olin silloin ihan liian rauhaton valokuvaamaan. Mutta tuossa ylhäällä muutama. Kotien kulmilta. Tuohon vihreään Kiilaan olisin tahtonut jäädä asumaan, toripolliisin kottiin, se oli tosiaan toripolliisin entinen koti. Tuosta pihasta lähti maailman pinkeimmin pakattu muuttoauto Helsinkiin - alakylälle - hetkinen, kai kahdeksan vuotta sitten eräänä kirpakkana syyskuun aamuna. Onneksi. Ja tuon nuoruuskuvan minusta on ottanut Maria.
Olen yksin talossa, täällä kotonani. Tekee mieli kuunnella nyt yksi biisi, joka tuo Oulun ihan lähelle.
Varmaa hapuilua
jokainenhan joskus sekoilee
joka ainoa tuntee sen tunteen
kun hommat leviää käsiin
ja kun hakee kotia ajatuksilleen
eksyy vääriin kerroksiin
suu suoltaa mitä sattuu
niin että mieli ihmettelee
missä on se punainen lanka
mihin se taas pakenee
juuri kun luulit sen tavoittaneesi
vyyhti vain sakenee
varmaa on vain epävarma
mustavalkea on harmaa
kun piti sanoa näin
sanat pyörivät nurin päin
silloin kyllä on ei ja ei on ehdoton ehkä
joka jäsen lamaantuu
kun pitäisi toimia ja tehdä
ja toimii ylikierroksilla
kun piti ottaa rennosti
siinä järjen valo loistaa
ainoastaan poissaolollaan
varmaa on vain epävarma
mustavalkea on harmaa
kun piti toimia näin
käy juuri toisinpäin
se on varmaa hapuilua
jämerää sekoilua
joka hetki jotain uutta
levottomuutta herättävää
varmuutta
jokainen liike etenee
vastoin tarkoitustaan
kun sekoittaa pakan
samalla sekoittaa oman pään
ja taikatempulla vain itsensä
onnistuu hämäämään
yllättäen takaansa löytää
sen minkä eteensä jättää
ja tutuinkin tavara
on siellä ja täällä
käsinkosketeltavan etäällä
se on varmaa hapuilua
vakuuttavaa harhailua
päämäärätietoista tiedottomuutta
levottomuutta herättävää varmuutta.
Radiopuhelimet on yksi, joka sen teki. Oulun.
Olipa ihana muistelo, karvat nousi pystyyn. Vietin itse Oulun lähettyvillä kaikki lapsuuteni kesät. Ja rakastan Oulun murretta! Se on murteiden huippu. Olisi hienoa päästä taas uudestaan näin vuosia jälkeenpäin.
ReplyDeleteNeiti Nimetön, heh, minä en koskaan ole oppinut pitämään Oulun murteesta, vaikka oma murteeni on hyvin lähelle sitä. Olen kyllä vuosien myötä kadottanut osan murteestani, mutta perheen ja sellaisten ystävien kesken, jotka sitäpuhuvat, murre palaa, ainakin osittain.. Minusta hienointa murretta on Torniojokilaakson ihmisten puhe. Kauniimpaa suomea en keksi.
ReplyDeleteOlipa kiva lukea! Tekstisi sai miettimään, miksi ei joka päivä edelleen voisi innostua kuin ennen.
ReplyDeleteMiksipä ei...
Ja tuota sanoitusta en ole koskaan kuullut, mutta sanat jäivät soimaan päässäni, erityisesti tuo harmaan määritelmä. Tuli mieleen tämäkin:
http://www.neon2.fi/julk_harmaan_savyja.htm
Mukavaa muistelua, mutta ei Oulu oo mikään juntti kaupunki! Siis ainakaan mun mielestä. No, oon vissiin huono sanomaan, kun nykynen kotini on täälä. Oulu on ihan riittävän kokonen kaupunki näin maalaiselle, kun mää oon.
ReplyDeleteEdesmennyt tätini asui tuossa toiseksi ylemmän kuvan yksinään töröttävässä talossa. Se oli mukava talo. Korkeat huoneet, leveät ikkunalaudat, mukava huonejärjestys.
Oululaisenaoli huikea lukea kotilaupungistaan jotain noin kaunista. Ja miten ihanaa ruveta kesän jälkeen odottamaan syksyä, koska asfaltti kiiltää täällä kauneimmin. Kiitos. Jotenkin tämä aamu näyttää täällä paljon romanttisemmalta tänään. Mutta hei, ihan tosi; jotenkin en olisi ikinä osannut ajatella, että sinullakin soi joskus Radiopuhelimet. Hieno bändi ja Jyrki, noh, sanat eivät riitä. You know.
ReplyDeleteOulu, Oulu.
ReplyDeleteMinulla on sellainen aika mukavan nostalginen suhde Ouluun. Toisaalta tietyt jutut ärsyttää mua siellä ihan kauheesti vieläkin.
Siitä on 11- vuotta, kun muutin pois Oulusta.
Saako udella: milloin sinä asuit Oulussa?
Mun Oulu postaukseen tulis ehdottomasti syyskuisena aamuna pyöräily Oulunjoen vartta pitkin, Hupisaarten läpi, putoilevien lehtien tuoksu ja joesta nouseva usva.
Kaunis kuva sinusta!
Voi mikä oodi Oululle!
ReplyDeleteMinunkin paras ystäväni on tullut Oulusta (ja olen tutustunut hänen lukuisiin huolettomiin, taiteellisiin oulu-ystäviinsä).
Kuullosti muuten ihan omalta nuoruudeltani. Tapahtumapaikka vaan oli Tampere ja asumkset jugend-kommuuneja.
Tämä oli kuin runoutta, tuli oikein hyvä mieli! Oulu on minullekin läheinen kaupunki, johon palaan joka vuosi. Oulu on osa lapsuutta ja pieni ripaus nuoruutta.
ReplyDeleteKirjoitat elävästi opiskeluajoista. Ihan kuten Liiviakin, voisin kuvitella, että kirjoitus oli minun nuoruuttani. Tapahtumapaikkana vaan Jyväskylä, jossa ei tosin ole yhtä vahvaa omaa kulttuuria, vaan se on pikemminkin sellainen "sulatusuunikaupunki".
Torniojokilaakso on minulle täysin tuntematonta seutua. Hauskaa olisi kuulla sitä murretta.
Miten osaatkin noin kauniisti ja taidokkaasti kuvata ja kuvailla kotikaupunkiani! Noinhan se juuri on. Kaunista, koskettavaa ja niin realistista.
ReplyDeleteKata kirjoittaa tuossa hyvin innostumisesta -niin miksipä ei antaisi innostuksen lentää edelleen?
Kävin Oulussa vasta tänä kesänä ensimmäisen kerran. En sitä ennen ollut käynyt niin pohjoisessa. Tuijotin ulos auton ikkunasta ja tarkkailin ohenevien koivujen runkoja. Perämeren vesi oli niin lämmintä ja tuntui etten olisi ollut Suomessa ollenkaan.
ReplyDeleteRadiopuhelimista tulee mieleen yksi oma "nuoruusmuisto" kun istuin silloisen poikaystävän kanssa Jyrki Raatikaisen kyydissä ja pitelin poikaystävän kättä huuruisen kylmässä autossa hetkeä ennen heidän lähtöään jollekin kiertueelle. Jyrki jutteli etupenkiltä sanoja, jotka valuivat korvieni lävitse ja toivoin että pian se kiertue loppuisi. Ihan pian.
kata, juuri tuota kysymystä olen miettinyt pääni melkein puhki. Mulla se innostuminen katosi johonkin, jota en iha varmaksi vielä tiedä. Hajuilla kyllä olen, ja aion ottaasiitä selvänkin. ja haluan palata innostuvaan mielentilaan, olen jo palaamassakin.
ReplyDeletesatu.p. minusta Oulu on vähän juntti, kunnallispolitikointi vallankin. Uusi ja teknologia puskee joka nurkkaan, vähän silleen minä sen koin. Mutta ihmiset siellä ovat aika ihania, ja onneksi alakulttuurit heittävät kapuloita kepu-ukkojen rattaisiin. Ja junttiudessa on ehdottomasti myös paljon hyviä puolia. Olen itsekin maalta kotoisin :)
Haaveilin joskus kodista tuossa talossa, jossa tätisi asui.
Outi, Oulun syksyssä on jotain kummaa taikaa. Joki ja meri tuoksuu ja valo on samaan aikaan kylä ja lämmin, kylmä-lämmin. Mulla soi Radiopuhelimet useinkin. Yksi pitkäaikaisimmista lempibändeistä. Mun musiikkimaku on niin määrittelemätön, että olen onnistunut yllättämään monetkin :) Yes, I know. Se karisma.
Celia, juu, toisen postauksen saisin vaivatta aikaan asioista, jotka Oulussa ärsyttävät, mutta sellaista en halua tehdä. Monesti kaipaan sinne, mutta sitten kun sinne menen, tajuan, että mun paikka ei enää ole siellä. Ja se on ihan hyvä tunne, selkeä.
Asuin Oulussa vuosina 96-02. Joesta nouseva usva - kuinka sen unohdinkin. Ihan olennainen osa Oulukokemustani, varsinkin Toivoniemessä.
Liivia, hymyilen.
Annika, minulle Jyväskylä on ihan ihan vieras. Mulle läpikulkupaikka. Mene joskus käymään Torniojokilaaksossa, en voi kuvitella ketään, joka ei siitä murteesta tykkäisi.
MariaK, vähän jännitinkin, että harmistuukohan joku, jolle Oulu on koti, kirjoituksstani. Mutta samalla ajattelin, että jokainen ymmärtää kirjoitukseni minun kokemuksekseni. Minussa Oulu herättää paljon kauniita ajatuksia ja muistoja. Ja tahtoisin aina viedä ystäväni sinne, siis sellaiset, jotka siellä eivät ole käyneet. Monikaan ei harmikseni ole innostunut.
Sanna, ihana nuoruusmuisto. Voin niin elävästi kuvitella tilanteen, minulla oli onni tutustua pikkuisen noihin hyväsydämisiin miehiin.
Hieno kirjoitus ja hienot kuvat, etenkin tykkään tuosta nuoruuskuvasta ja sen taustasta. Olisipa ollut hauska jos olisit päässyt viikonloppureissulle (hirvittää ajaa Ouluun yksin). Tosin eipä minusta olisi paljon iloa ollut kun olisin viettänyt koko päivän koiranäyttelyssä. Aika monessa kaupungissa on tullut käytyä pelkällä näyttelyreissulla. Pahin (tai parhain) lienee Firenze. Ei varmaan ole montaa ihmistä, jotka matkustavat Firenzeen ja viettävät koko ajan katsellen siellä koiria. Aika pyhäinhäväistys.)
ReplyDeleteihana kirjoitus Oulusta. olen käynyt siellä joskus vain pikaisesti työmatkalla, mutta sait minut haluamaan sinne katsomaan jokea ja kaikkea muuta.
ReplyDeletesinun opiskelumuistot sai haikeutta aikaan. minä elin niin tylsän opiskeluajan (tosin omasta tahdostani silloin) että nyt vanhempana ja viisaampana ;-) harmittaa etten silloin ollut rohkeampi..
Kuka sanoikaan ylempänä että karvat nousi pystyyn, sama tunne tuli! Enkä ole edes ikinä kääynyt Oulussa. Mutta nuoruus kaikkine ihanuuksineen ja tyhmyyksineen tulvi mieleen. Onneksi se aika oli sellainen kuin oli, ja onneksi se on nyt ohi...
ReplyDeleteJenny, minua harmittaa vietävästi, etten päässyt sun mukaan. Mutta mennään sit joskus paremmalla aikaa. Tahtoisin juuri sulle näyttää monta paikkaa. Huvittaa aina vaan tuo Firenze ja koiranäyttely - surkuhupaisaa. Minua kun ei saisi näyttelyyn edes Suomen maassa.
ReplyDeletemiikku, jää joskus työmatkalla vähän pidemmäksi aikaa. Käy taidemuseon kahvilassa kakkukahvilla tai reggae-baarissa oluella ja Pikisaaressa iltaaikaan kävelyllä ja aamuauringossa Oulujokea katselemassa. Esimerkiksi. Minä taas joskus toivon, että olisin nuorempana käyttänyt enemmän energiaa omien tavoitteitteni ja kykyjeni pohdintaan. Mutta minä vaan porhelsin ja kokeilin kaikenlaista. Opiskelinkin toki.
Rinna Pitsiunelma, nii'in ihanuuksineen ja tyhmyyksineen, sitähän se. Mutta jälkeenpäin mietittynä lähes kaikki sulautuu vain yhdeksi samaksi, nuoruudeksi, hyväksi. Mutta nyt on vielä paljon parempi.
Hienoja kuvia.
ReplyDeleteItse en ole koskaan käynyt Oulussa, mutta nyt melkein tekisi mieli... :)
Lovely photos. The light is wonderful. What is the photo of the girl? Mysterious & magical.
ReplyDeleteWish i could read in your language... It is like looking at a sumptuous dinner from the other side of the restaurant window!
Minttu, aika hauskaa, jos onnistuin saamaan aikaan halun visiteerata Oulussa :)
ReplyDeleteAnonymous, the girl in the photo is me ten years ago. This post tells about Oulu, the city where I lived then. I've been too hasty to write in English too, sorry!
Voi miten mukava kirjoitus kuvineen (+kaikkien kommentit) kotikaupungistani! :)
ReplyDeleteMinulla on monta ystävää, kaveria ja tuttua, jotka ovat kasvaneet ja/tai opiskelleet Oulussa. Tällä hetkellä ei ole ketään, jonka luona vierailla siellä (kaikki muuttaneet pois), mutta sen verran paljon aikaa - ja mukavaa sellaista - siellä vietin, että kaupunki alkoi tuntua kotoisalta. Melkein voisin kuvitella asuvani siellä.
ReplyDeleteOulun murre on minulle, kuten Neiti Nimettömälle, rakas; kai siksi, että niin moni rakas ihminen puhuu sitä... Vaikka oli se alkuun silloin vielä joensuulaisesta outoa!
Asuitko niissä korkeissa erivärisissä taloissa Toivoniemessä? Niissä vierailin ihan ensimmäisen kerran Oulussa käydessäni.
Ikinä en ole Oulussa käynyt, mutta viimeistään nyt tekisi mieli pistäytyä. Olet uskomaton tunnelmakuvien luoja. Oletko joskus ajatellut laittaa sana-aarteitasi kansien väliin? Kannattaisin ajatusta. Nettitauon jälkeen pysähdyin pitkäksi aikaa oikein ajatuksella ihastelemaan taas kuviasi. Mykistyin. Hymyilen.
ReplyDelete-Anniina-
Jaana. kiva kuulla. Kommentit ovatkin minusta kauhean tärkeät näissä. Olen tosi onnellinen, että tähänkin näin moni halusi sanoa sanansa! Kiitos siis kaikille vielä myös minulta. Teitte Oulu-muisteloni paljon mehevämmäksi vielä.
ReplyDeletescaredy-cat, mä luulen, että oululaiset ja joensuulaiset tulevat hyvin juttuun. Se on aina harmi, jos hyvästä paikasta "loppuu" tutut, joiden luona kyläillä. En valitettavasti asunut niissä ihanuuksissa, ystäviäni kyllä asui ja asuu edelleenkin. Siellä padon vieressä on sellainen opiskelijatalo, siellä "asuin". Tai oikeastaan ex-miekkoseni asui, mutta minä käytännössä myös :) Hienot näkymät, kuten kaikkialta Toivoniemessä, varsinkin, jos saa asua vähän korkeammalla.
Anniina, tehdään joskus kimpparetki Ouluun J&J:n kanssa. Kuvittelen, että saattaisit(te) tykätä.
Kirja vain kaukaisissa haaveissa. Vielä on pitkä matka huonon itsetunnon kanssa painiskellessa siihen, että uskaltaisin edes tosissaan haaveilla. Mutta aina on ihanaa ja kannustavaa kuulla, että joku muu näkee potentiaalia. Kiitos.
Kirjoitat ihanasti Oulusta, miksi ei itse osaa katsoa sitä tuollaisin silmin. Varmaan liian lähellä, kun olen suurimman osan elämääni siellä asunut, ja edelleen siis.
ReplyDeleteMutta nostalgiset nuoruusmuistot tuli mieleen. Varmaan samassa reggae-baarissa olemee istuneet :)