21/07/2010

hyvä aamu



Sairaslomalla. Tänään kun lähiapteekki aukeaa, aion mennä hakemaan uusia särkylääkkeitä.

Eilen aloitin ompelemaan mekkoa. Ihan ilman kaavaa! Kangas on seitinohutta puuvillan ja silkin sekoitetta, hennon vaaleanpunaista, melkein kuin ei mitään. Minulla on ystävä, joka on ihan mestari ompelija ja tuottelias siinä. Hän oli eilen täällä seuranani. Se oli ihanaa! Emme olleet ehtineet jutella kahdestaan pitkään aikaan, nähneet kylläkin paikoissa ja tilanteissa, joissa ei kuitenkaan ole mielekästä alkaa tilittämään "oikeita" asioita. Saunan lämmitimme, nautimme ylen herkullisen vuohenjuustosalaatin ja koitimme päästä eroon ennakkoluulosta Sauvignon Blanc -rypälettä kohtaan. Aika hyvä. Tämä ihana, tuottelias ompelijanainen sai minut taas innostumaan ompelusta.

Tänä iltana saan nähdä Veljeni Leijonamielen teatteriesityksenä. Hiukan jännittää, sillä se on tärkeä kirja, ja hmm, teatteriesitykset nyt vaan voivat olla jännittäviä. Menen sinne kuitenkin hyvässä seurassa. Seurassa, joka luki minulle iltasaduksi tuota kirjaa eilen hyvällä äänellään.

Kadotin eilen kännykkäni, Alkosta se sitten löytyi. Huh, onneksi! Olin kai niin epäileväinen sen Sauvignon Blancin suhteen, että unohdin pitää tavaroistani huolen. Kateissa on myös kaksi tärkeää avainta. Mikä minua vaivaa?

On todella ärsyttävää, kun naapurin sirkkeli alkaa ulvoa klo 7.30 aamulla!

Kunhan lukija herää, menen valmistamaan herkkuaamiaisen. Sitä ennen pikkuisen kirjoittelen tässä.

8 comments:

  1. Tuli niin eri näköistä kuvaa, että piti tarkistaa oliko osoite oikea. Hienot kuvat, mutta uusia värejä!

    Tuo tekeillä oleva mekko kuullostaa kyllä unelmalta. Osaan kuvitella helposti sinut sen kantajaksi.

    Voihan sirkkeli! Meillä tehdään naapurissa julkisivuremonttia, sieltäkin tulee aika messevät tärinät ja äänet. Parhaimmillaan ne on just silloin, kun meillä on katettu vieraille ulos ja pitäisi istua pöytään.

    ReplyDelete
  2. I don't understand the words but I love the photos.

    ReplyDelete
  3. Voi,kuulostaa ihanalta! Vaikka kipeänä oleminen ei olekaan kivaa,eikä sirkkeliin herääminen:( Mutta muuten..mekko,hyvä seura,herkut,ääneen lukeminen. Koskakohan minulle on viimeksi luettu ääneen? Joskus lapsena varmaan.

    ReplyDelete
  4. Ihanaa kun joku lukee ääneen!

    Muistelin heti moisia tilanteita: tuli mieleen vain se kun puoliso luki mulle ääneen vanhaa Tartsania synnytyksessä. Käskin sitten hetken päästä jättämään sen Tartsanin viidakkoonsa ulvomaan itsekseen.

    ReplyDelete
  5. Mukavaa iltaa! Kaipaan teatteriin piiitkän tauon jälkeen minäkin. Eilen katselin netistä huisin kauniita vaatteita ja suunnittelin niistä ompeluksia...

    ReplyDelete
  6. Muiskis ja kiitos! :) Innolla odotan millainen mekosta tulee.

    Toivottavasti teatteriesitys on mukava! Itse en ole teatterin ystävä. Pitäisi varmaan yrittää päästä eroon tuosta ennakkoluulosta ja antaa teatterille useammin mahdollisuus.

    ReplyDelete
  7. Minä luen miehelleni usein ääneen. kun hän ei itse lue mitään. Yleensä illallisen jälkeen kun viipyillään pöydässä luen jotain ja sitten keskustellaan siitä. Lapsikin tykkää. Tällä hetkellä pöytälukemisina Kreetalaisen keittiön filosofia.

    ReplyDelete
  8. your photographs are always gorgeous. so, so beautiful.

    ReplyDelete