Mielialani vaihtelevat niinkuin sää näinä päivinä. Onneksi aina voi syyttää hormoneita. Ihme bipolaarista olemista! Välillä naama ihan happamana ja mielessä typeriä huolia, välillä taas kehrään tosi tyytyväisenä. No, se on sentään hyvä että ihan ääripäissä ei mennä.
~~~
Lauantaina loukkasin snadisti selkäni, vakavasti en kuitenkaan. Tilanne oli oikeastaan aivan huvittava. Olin pimeässä koiraani pisuttamassa, ja yhtäkkiä ihan lähellemme oli tullut kani, aivan huomaamatta. Ehdin havaita sen sekuntia myöhemmin kuin Zappa, ja samassa lensinkin tyylikkäällä kierreliikkeellä, lihakset jäykistetyinä kumolleni, sillä hihnasta en halunnut päästää, ja auts, selkä, autsautsauts. Viikonlopun selkä on ihan pikkuisen vaivannut, ei huolestuttavasti kummiskaan. Ja onhan minulla uusia, ihania särkyläääkkeitä, auttavat tähänkin. Juuri äskettäin kiersin mutteripannun tiukalle (uusi tiiviste pitäisi ostaa), ja voi ei, selkä! Aivan pieni, mutta selkeästi vääränsuuntainen lihasjännitys, ja selkään sattuu uuu-uu-uuu. Nauraisin jos voisin. Tyrskähtelen ja irvistelen, enkä oikein tiedä kummasta syystä kyynel valuu oikeata poskea pitkin. Mä olen NIIN slapstick-tyyppi!
~~~
Aamupalan nautiskelin noin klo 13. Lämpimän leivän päälle lusikoin loput makoisat siideri-omenahillot, paljon voita toki myös, ja sen tuskalla väännetyn kahvin päälle ripautin kanelia. Irvistellen iloitsin.
Mä oon niin rakastunut sun värimaailmaan <3
ReplyDeleteSelkäkivut on inhottavia. Mä loukkasin omani muutama vuosi sitten juuri ennen kuin olimme lähdössä Pariisiin. Siellä sitten piti kierimällä lattian kautta nousta sängystä, sylkeä hammaspesun purskutusvedet ihan suorillaan seisoen ja istua kyllä niin tikkuna, niin tikkuna. Mutta onneksi pahin meni muutamassa päivässä ohi. Joten toivon sullekin samaa!
Hanna, oi kun kiva, kun oot rakastunu! Ihanaa siksikin, kun mulle nuo värit ovat niin sydäntä lähellä.
ReplyDeleteMulla ei koskaan, ei siis todellakaan koskaan aiemmin ole ollut selässä mitään vaivaa. Mutta nyt ymmärrän hyvin niitä, jotka moisesta kärsivät. Välillä ei voi edes hengittää kunnolla syvään, ja juu tuo sängystä kieriminen on nyt niin tuttua. Mutta enimmäkseen mun on aivan hyvä. Eiköhän tää pian parane, varsinkin nyt, kun olen jo valmiiksi sairaslomalla ja mun ei tarvitse rehkiä. Vältän mutteripannun ylenmääräistä tiukottamista, olis vissiin aika hankkia se uusi tiiviste.
Tämmönen supertärkeä kysymys kuin että missä järjestyksessä panet leivälle hilloa ja voita? Minä panen aina ensin voita ja sitten aprikoosihilloa. Joku roti kato pitää olla.
ReplyDeleteSelkäkivusta tiedän valitettavan paljon.
Mulle kävi yli 10 vuotta sitten aivan vastaavan naurettava onnettomuus ja...tadaa...edelleen saa kärsiä ajoittain.
piilomaja, no onhan tuo tärkeä! Voita tietysti ensin ja sitten mehevä kerros hilloa, kato. Äläkä nyt povaile mitään pysyväistä vaivaa! Mä olen ihan sillä mielin että tää on ihan kohta jo ohi.
ReplyDeleteEi ei, luultavimmin ei mitään pysyvää. Ihmeenä vaan pidän miten niin naurettava ja silloin mitättömältä tuntuva juttu on vaivannut niin pitkään. On sitä vähän tutkittukin, ei sen kummempaa kuin voi voi. Pilates kyllä muuten on auttanut siihen.
ReplyDeleteEven though I know it must be getting chilly where you are, your blog always feels so cozy! Beautiful.
ReplyDeleteMinäkin käyn täällä tuijottelemassa joka päivä.
ReplyDeleteMutta auuuts. Käy toki kiropraktikolla ellei mene pian ohi, kuullostaa juuri sellaiselta vaivalta mihin se auttaa.
kuvat on kyllä taas herkkuja. voi hitsinpillit sun vaivojas, sais jo yhdelle ihmiselle riittää!
ReplyDeleteosui silmään tuo piilomajan voi-hillo-kysymys. ihan tyskähti kun ajattelin että tekeekö joku tosiaan toisinkinpäin?
ReplyDeleteLiivialle: esimerkiksi minun mieheni voi panna leivälleen ihan mitä vaan missä järjestyksessä vaan. Myös ihan kuinka paljon vaan, olen huomannut.
ReplyDeleteThis comment has been removed by the author.
ReplyDeletemy gosh! these photos are absolutely gorgeous, each and every one.
ReplyDelete