20/04/2011

meanwhile – sillä välin



Olen:

Ollut paljon ihan hiljaa vain. Vähentänyt kahvin juontia. Mutta myös löytänyt Kalliosta hyvän uuden kahvilan, josta saa kunnollista, makoisaa kahvia. Ollut turisti. Ihastellut uuden ruohon puskeutumista kurjannäköisestä maasta. Saanut uuden hienon kameran rakkaimmaltani! Tekikö mieli kesken blogiloman tulla hehkuttamaan? Juujuu! Mutta maltoin mieleni. Myynyt itselleni turhiksi käyneitä tavaroitani. Herkutellut. Haaveillut. Hakannut päätäni seinään. Kävellyt vähän enemmän. Puurtanut asian parissa, joka hienosti mennessään saattaisi viedä hyvään suuntaan. Juhlinut. Häikäistynyt. Itkenyt. Ollut tyytyväisin ja rakastunein Pupu maan päällä. Muistellut. Päivitellyt. Pyykännyt. Miettinyt leikatako tukka. Innostunut. Lannistunut. Odottanut kesää. Yrittänyt viljatonta ruokavaliota heikoin menestyksin – käsi hamuaa leipäpussia vähän väliä. Itsekuri ei edelleenkään ole vahvuuteni. Käynyt kirkossa. Sylitellyt ihanaa vauvaa. Äänestänyt. Kuluttanut vähemmän aikaa tietokoneen ääressä. Ollut jumissa. Saanut uuden naapurin – aivan mukava on. Potenut syyllisyyttä, turhaankin. Saanut lahjoja. Tuntenut ihanuutta suurenmoista. Rakastunut kevääseen, kuten joka vuosi. Ja mitä kaikkea!

Tervehdys taas teille!

30 comments:

  1. Tervetuloa!

    Kahvila näyttää lupaavalta Facebookin sivuilla. Ja tuo sinun kuvasi sieltä hieno.

    Kamera on tuonut näköjään kovasti uutta kuvausintoa. Kiva kun kuvia näin paljon!

    ReplyDelete
  2. Voi kun kivaa kun olet takaisin! Todella hienoja kuvia, onnea uudesta kamerasta!

    ReplyDelete
  3. Hei!! Kiva taas "tavata" näissäkin fääreissä:)

    Ja kuvat, tykkään niin!

    Tuonne kahvilaan treffit, joskus tässä:)
    Tahdon kans heilumaan Hesaan kameran kanssa, olen lopen kyllästynyt näihin nurkkiin.

    ReplyDelete
  4. Hei! Tervetuloa takaisin. Olen odottanut.

    ReplyDelete
  5. kuulostaa ihanalta. valoisaa kevään jatkoa, nauti.

    ReplyDelete
  6. Oon niin kaivannut ja odottanut sun kuvias! Kiva, että olet takaisin :)

    ReplyDelete
  7. Oi oi.Pelastit pääsiäislomani kun palasit.Kiitos kuvistasi.Rakastan tätä kaupunkiani.Ja sinä -sinä osaat kuvata sitä.

    ReplyDelete
  8. Hei Tanja; ihanaa, että olet palannut ♥

    ReplyDelete
  9. Terve vaan! Kyllähän sua on ootettukin. :-)

    ReplyDelete
  10. Ai kun hienoa! Olet siellä taas, aivan kuin neiti kevät siinä yhdessä laulussa...

    ReplyDelete
  11. I'm so glad that you are back. Your pictures are so lovely, and I have missed them :)

    ReplyDelete
  12. Welcome back dear friend! :-)

    ReplyDelete
  13. Mukava kuulla sinusta, kuvat näyttävät jotenkin uusilta, vai kuvittelenko vain? Ehkä se on kevät joka saa kaiken näyttämään erityisen hienolta :)

    ReplyDelete
  14. Tässä oli niin paljon mukavaa tekstissä ja kuvissa, että täytyy uudestaan ja uudestaa lukea ja katsoa. Ihanaa, että olet takaisin!

    ReplyDelete
  15. Ihanaa, että palasit! Kevät, aina niin lumoava!

    Riikka

    ReplyDelete
  16. So glad you're back. Love the pictures.

    ReplyDelete
  17. Heipätihei ja mukava kuulla sinusta! Onhan tuossa oltu monen päin, varmasti lisää kuvausintoa kamera, sitä tulee ihan pidättelemätön olo kun on hyvä kuvantallennin käsissä :)

    ReplyDelete
  18. hei! ja kiva nähdä täällä taas:)

    ReplyDelete
  19. Suloista! Ja kuvien tunnelmiin jää mielellään ihailemaan. Kyllä se kesä on tulossa kovaa vauhtia! Olin 2 viikon lomalla ja sillä välin lunta on hävinnyt tonneittain! Uskomatonta...

    ReplyDelete
  20. Merja, kuvausinto on yllättäen ollut vähän jopa kadoksissa. Ollut ajatukset jotenkin ihan toisaalla. Mutta into on vähitellen palailemassa. Ja tuosta pikkuisesta ihanasta kahvilasta vielä sen verran, että he hauduttavat myös teen pieteetillä.

    nuttula, on myös kiva olla takaisin! Kiitos paljon!

    Liivia, ja olispa kiva nähdä myös ihan in real life! Ehkäpä kesällä taas. Tervetuloa tänne! Tai sit voitais tehdä vaihtarit. Olen itse nimittäin aika kyllästynyt Helsinkiin.

    Jonna, kiitos kiitos, mukava, että ollaan jo vähän kaivattukin :)

    uuvee, sitä samaa sinulle! Minä nautin.

    Hanna, vähän laiskanlaisesti täältä "lomaltani" oon kömpiny takaisin blogosfaariin. Mutta nyt taas on uteliaampi ja jollain tavalla ehkä motivoituneempi mieli taas.

    Maria, no jopas! :) Hauskaa. Laitan lisää posteja taas tulemaan. Kiitos sinulle ihana. Minulla tällä hetkellä Helsinki vähän tökkii, haluttais muihin maisemiin, mutta onhan tää hyvä kaupunki. Oon itse tykännyt erityisesti käveleskellä iltaisin kaupungissa viime aikoina. Kevätillat ovat minusta kutkuttavan ihania.

    Suvi, minustakin! Kiitos!

    maijja, jee!

    outi, leskenlehtiä pihamaalla! Kiitos sinullekin.

    Tone, thanksthanks! And guess I'm having a new, lovely camera now! :)

    Shokoofeh XXX! Glad to hear from you!

    Pilvitarha, kiitos kovasti, minustakin tuntuu, että kuvissani voisi olla jotain uutta. Olen vähän kadoksissa uuden kamerani kanssa, ja luulen, että se on vain hyvä asia. Eikä kevään merkitystä sovi vähätellä, tää on niin "raakaa" ja samalla ihanaa aikaa.

    himalainen, ihanaa myös kuulla sinusta. Olen tässä poissaoloni aikana seurannut blogejakin tosi vähänlaisesti. Sinun blogiasi en kuitenkaan voinut olla vilkuilematta välillä.

    Riikka, tuntuu kauhean kivalat palata, kun täällä näin ilahtuneena otetaan vastaan. Kiitos. Kevät on aina lumoava ja minusta myös jännittävä.

    Tanja, thanks my namesake!

    Parolan asema, minua taas uusi kuvatallennin on vähän jännittänyt. Mutta minulle sopiikin aina parhaiten hidas lähestymistapa :) Mutta ihana vehjetys tämä on.

    outi, samoin!

    Thilda, melkein epätoivo meinasi iskeä jossain vaiheessa, kun lunta tuli lisää vaan, vaikka odotimme kaikki jo sen sulamista. Kuulostaa pöhköltä, mutta joka vuosi tuo paljastuva maa tuntuu melkein ihmeellisen uudelta. Kesä tulee!

    ReplyDelete
  21. Hei, kiva kun olet palannut! <3

    ReplyDelete
  22. Oi,tervehdys! Ihanien kuvien ja juttujen kanssa tulit takaisin! Monta kertaa olen käynyt näitä kuvia taas katsomassa,niin kauniita!! Ja kahvila vaikuttaa mielenkiintoiselta..ehkä seuraavalla Helsinginreissulla menen käymään. Kiitos vinkistä.

    ReplyDelete
  23. Onpa kiva että tulit takaisin.

    ReplyDelete
  24. Kuulostaa hyvältä :) Ihanaa kevättä sinulle!

    ReplyDelete
  25. minja, olikin jo kiva palata.

    Niina, mukava kuulla. Ja hei, etkös sinäkin ollut teeihmisiä, tuota kahvilaa voin suositella siksikin.

    Tuuli, kiva myös nähdä, että täällä vielä pitkän tauon jälkeen riittää lukijoita.

    Teitä kaimojapa täällä nyt onkin, Tanja :) Kiitos paljon. Sinulle myös.

    ReplyDelete
  26. aivan ihanan suloinen tyyli kuvata ja kirjoittaa! aistikkaita mielikuvia. kaunis on tämä minunkin kaupunginosani, Kallio...niin elämänmakuinen.. rosoinen..hauras...voimakas...

    ReplyDelete
  27. Lueskelin kirjoituksesi ja hassua vaikka elämämme ovat varsin erillaiset niin samoja asioita on tullut koitettua ja koettua siis niinkuin miten nyt voin tekstin perusteella arvella.

    Kivoja kuvia ja varmasti ihanaa saada uusi kamera!

    aurinkoista kevättä!
    Anu

    ReplyDelete
  28. Oi sinä olet tullut takaisin, voi kuinka ihanaa. Pidin tästä kuvasarjasta tosi paljon, siinä on niin paljon tunnelmia. Kiva kahvila, kiitos vinkistä.

    ReplyDelete
  29. Ihanaa, että tulit takaisin! Tykkään niin kuvistasi ja jutuistasi. Olen ehtinyt jo monta kertaa käydä täällä ihastelemassa :)

    ReplyDelete