ruusu

Rupsahtaneissa ruusuissa on toisinaan enemmän luonnetta ja hurmaavuutta kuin tuoreissa, eikö? Pidän noita hetken vielä maljakossa, murentukoot siihen. Kun aurinko killotti pienen hetken tänään, tihtailin kameran kanssa näitä ruppanoita ruusuja, ja minua melkein nolotti. Mietitytti, että on tämäkin, käyttää nyt aikaansa kuivien kukkien tutkailuun. Että olisiko viisaampaa koittaa keskittyä vähän johonkin merkityksellisempään, tehdä jotain järkevää. Toisaalta se, että valo ylipäätään näyttäytyy näinä päivinä, sehän oikeastaan oikeuttaa tai jopa velvoittaa tekemään edes pienen hetken jotain muuta.

Kohta oli jo taas sen verran hämärää, että tomaattisen ja voisen kikhernemuhennoksen syöminen tuntui taas mitä marraskuisimmalta hommalta. Hyvää oli.

Semmoistakin, että näin viime yönä tympeää unta, jossa kamerani hajosi korjauskelvottomaksi Amsterdamissa, ikkunan äärellä, josta oli ehkä huikein ikkunanäkymä, jonka olen nähnyt.

* * *

Sain vasta hiljattain luettua Katja Ketun Kätilön. Huikean hyvää tekstiä, ja mikä tarina! Ja niin voimallista vastenmielisten vääryyksien kuvaamista, että vartalo alkoi suorastaan kremppaamaan luetusta.