kuinka olin pärjännytkään tähän asti ilman punssikauhaa?

Tänään lykästi! Hakaniemen torin vastikään perustetulla sunnuntaikirppiksellä oli kuolinpesän romppeiden myyjä. Se on aina mun onnenhetki, kun pääsen tonkimaan niitä pölyisiä, sekalaisia pahvilootia. Niistä löytyy ihan aina parhaat aarteet. Niinkuin tuo luusta tehty siipirikko haarapääskykoru – voi sulous! Puhumattakaan tuikitarpeellisesta punssikauhasta. Kuinka olin pärjännytkään ilman sellaista? Sitä tekee mieli hypistellä, varsi on ihanasti muotoiltua puuta ja kauha painavaa tinaa. Vähän surullinen oli tuo siluettiukkokin roinan alla. Laitoin sen nyt pohdiskelemaan astiahyllylle, hänhän näyttää aivan rehdiltä herrasmieheltä. Kuka lie?

illalla

Illan elokuva on Carrie. Sitä ennen on sytytelty kynttilöitä, vedetty maha täyteen jokirapuleipiä ja juotu siideriä punaviinilasista. Mies soittaa kitaraa ja laulaa: maton kuviointi kertoo kaiken.

Huomenna laina-autolla Hankoon. Kuvitelkaa, minä en oo käyny koskaan Hangossa! Ja kunnolliset punaviinilasitkin ostin vasta viime syksynä. Joku ällisteli, että kolmekymmentäkuusivuotiaana vasta!

* * *

Kerroinko että olimme kuuntelemassa Juhlaviikkojen humussa, Huvilateltassa Jonathan Wilsonia? Sen jälkeen oon välillä käynyt 70-luvun Californiassa, ihan vaan piipahtamassa. Gentle Spirit.