29/06/2008

rodemack






Ranskanrakkautta piti lievittää tälläkin reissulla. Kohteenamme tällä kertaa Rodemackin kylä Koillis-Ranskassa. Kylä oli kaunis, keskiajalta peräisin, sympaattinen sanoisin. Ajattelin jopa, että tällaisessa paikassa olisi mukava asua. Myytävänä olisi ollut kapealta kujalta talon paikka (alin kuva). Pientä laittamista paikka olisi vaatinut ennen kuin kattoon voisi ripustaa pienen ja sievän kattokruunun ja että pään voisi painaa pellavaisille lakanoille. Totta puhuen, haaveilen keskiaikaista rauniota enemmän rapistuneesta pienestä barokkityylisestä kivitalosta, tai ehkäpä vieläkin enemmän uusklassisesta pikkutalosta. Sellaisiakin kylässä oli muutama, niiden kohdalla huokaisin syvään. Ehkä sitten eläkevuosina... Rodemack oli listattu yhdeksi Ranskan kauneimmaksi kyläksi. Eikä suotta.

Erityisen sympaattinen oli keskiaikainen puutarha vanhan suojamuurin ulkopuolella (toinen kuva ylhäältä päin). Musta kukkokin tepasteli siellä pönäkästi omistajan elkein. Tykkään pienimuotoisesta muotopuutarhasta ja säntillisissä riveissä kasvavista maan antimista.

7 comments:

  1. Tehoaa!
    Ja aiheuttaa matkakuumetta, ei myöskään lievennä ranskanrakkauttani.

    ReplyDelete
  2. Kyllä, upeelta näyttää. Talon paikka kävisi myös minulle, ja mitä pienistä nikkaroinneista, kunhan joskus saisi valmiiksi,heheh!

    Aivan mieletön lämmin tunnelma tänne asti. NAUTI!!

    ReplyDelete
  3. Liivia, minä en yleensä pode matkakuumetta, mutta palattuani tältä matkalta, minusta tuntuu, että voisin lähteä johonkin heti uudestaan. Suunnitelmia onkin jo, rahaa ei niinkään.

    Ada och Emil, nikkarointi olisi ihanaa. Mutta tuossa paikassa tarvitsisi tehdä kyllä jotain nikkarointia järeämpää :) Niin, ja lämmin tuolla kyllä olikin. Oli ihanaa lämmitellä jäseniään kivimuurilla ja katsella, kun heinäkuormaa vietiin traktorilla. Nyt muuten nautin jo kotioloista.

    ReplyDelete
  4. Oh!
    Jo ennestään roihunnut matkakuume ei kyllä näistä ainakaan laimene...
    Ihania kuvia!

    - Sanna N.

    ReplyDelete
  5. Kiitos Sanna, eikun matkaa vaan suunnittelemaan!

    ReplyDelete
  6. Terveisia Calaista ja kiitos tasta!
    Tuntuu olevanihana paika. Ensi viikon matkakohteemme Seillans loytyy muuten myos tuosta samasta listasta;-)

    ReplyDelete