bonjour de luxembourg

Epäonni ja kiire on nyt hetkeksi taaksejäänyttä elämää! Se loppui siihen, kun reilu viikko sitten en illalla saanut unta - pyörin ja kierin sängyssäni miettien, olisiko jotain olennaista matkatavaraa jäänyt pakkaamatta ja hermoillessani jaksaisinko herätä aikaisin aamulla Luxembourgiin lähtevään lentokoneeseen. Onneksi valvoin, sillä yhtäkkiä tunsin kaulallani jotain kutittavaa, kuin pienet jalat tepastelisivat ihollani. Ja pikkujalathan ne siellä tepsuttelivatkin, kaulallani käveli punkki! Kauhuissani ponkaisin ylös sängystä ja listin punkin, kirosin koko punkkien lahkon maailman synkimpään kolkkaan ja yritin rauhoittua. Mutta olin myös onnellinen. Olin tyytyväinen siitä, että satuin olemaan hereillä, sillä muuten en olisi pikku kipitystä havainnut. Matkaanlähtö olisi taatusti hankaloitunut, sillä en toki ollut varannut seuraavaan aamuun ylimääräistä aikaa punkinpoistoon ja panikointiin. Epäonnisuuskin loppui siihen paikkaan, kun punkki oli saatu hengiltä.

Niin, lähdin siis Luxembourgiin reilu viikko sitten. Hankala ja ahdistava viimeinen työviikko ennen lomaa oli niin kiireinen ja minä olin niin puhki, etten jaksanut edes heippapostia vääntää tänne ennen lähtöä. Mutta Luxembourgin lämmin aurinko, kotoisa kyläpaikka ja jokapäiväinen herkuttelu auttoivat elpymään ja virkistymään. Olimme matkalla mieheni perheen kanssa, yksi perheenjäsen Luxembourgissa asustaakin.

Luxembourgissa on kohtalaisen paljon metsää, ihanaa hämärää metsää. Lehtimetsää, joka saa vuoren rinteet näyttämään pehmeältä mättäältä ja vähän myös kuusimetsää, jossa on niin mahtava hämärä valo, että oih. Hurjan korkean saniaisen alla voi piileskellä ja muistella, miltä tuntui olla lapsi.

Luxembourgissa viini kasvaa jyrkillä rinteillä (koko maa on käytännössä lähes pelkkää rinnettä ja laaksoa). Suosikkini alueen viineistä on Riesling, se on raikas ja hapokas, veden kielelle nostattava viini. Juuri noilla Luxembourgin reissuilla olen tähän herkkuun tutustunut. Parhaat Rieslingit kun jäävät alkuperämaahan, niitä ei juuri monopoliliikkeemme hyllyillä näy. Jopa Grand Cru Premier -merkillä varustettua herkkua saa Luxembourgista meikäläisenkin kukkarolle sopivalla hinnalla, toisin kuin täällä Suomessa.

Jokaisella Luxembourgin reissulla säikähdän ainakin kerran kamalan suurta etanaa. Niitä löytyy monessa värissä ja usealla pintastruktuurilla. Kaikki ne ovat kauheita ja limaisia, uh.

Ja jos metsästä malttaa tulla pois, pian maiseman valtaavatkin byrokraattien tornit ja rakennukset: hallintoa, pankkiiritoimintaa, bisnestä, toimistoa, päämajaa, EU:ta, kulttuuria, harmaita pukuja, mustia pukuja, jakkupukuja, liituraitaa, muodikkaiita pukuja, konservatiivisia pukuja, klassisia solmioita... Kaupungissa ei voi välttää pukumiesten ja -naisten kohtaamista, eipä minulla ole tarvettakaan. Hauska on katsella ihmisiä, jotka säätävät, tutkivat, kääntävät, hallinnoivat, tekevät merkittäviä kauppoja, kokoustavat, hikoilevat toimistoissa, viipottavat lounaalle salkku kainalossa...

Ja matkalla on ihana mennä ruokakauppaan. Nautin siitä jopa enemmän kuin ravintolassa syömisestä (nautin minä kyllä siitäkin!). Mutta minä olenkin kai tavallista kiinnostuneempi ruoasta, ruoanlaitosta ja ruokapakettien ulkoasusta. Jopa spagettipaketti voi tuntua minusta kiehtovalta. On myös ihan mahtava valita hedelmiä ja vihanneksia hyvästä valikoimasta, ja jogurttiosaston laajuus saa minut ihan hurmioon, sillä voisin elää melkein pelkästään jogurtilla. Erityisesti nautin paikallisesta sitruunajogurtin tarjonnasta. Keski-Eurooppalainen leipä- ja konditoriaosasto on myös ohittamaton. Saippuahyllylläkin on kiva käydä. En vaadi mitään erityisen hienoa, minusta on vain kiva perehtyä muun maan arkisiin asioihin.

Oma lukunsa on tietysti lattiat ja muut pienet rakennuksien ja sisustusten yksityiskohdat. Tuollaisen yksinkertaisen ruutulattian harmaasaven ja kermanvärisenä ottaisin ilosta kiljuen omaankin kotiini. Ja vanhat numerokyltit vetävät puoleensa silmiäni aina. Kävin lepäämässä ja viilentymässä kirkon penkissä numero 12.