Hullutuksia ja iltojen ihanuutta Italian huumassa.
Jotenkin hassua. Seurata nyt matkalla jotain tv-sarjaa! Mutta draamasarja Gabrielle Bonheur "Coco" Chanelista, italiaksi dubattuna tietenkin, koukutti minut vallan :) Aika hyvä puvustus. Inspiroiva, etten sanoisi. Kun takassa rätisi tuli, jalkoja kolotti päivän jälkeen ja kun makoisa viini siirtyi lasista suuhun, ajattelin että oikeastaan aika hauskaa katsella draamaa ilman ymmärrettävää kieltä (en siis osaa italiaa, valitettavasti). Sellainen tunne kyllä jäi, että voisi olla aika mukavaa aloittaa uuden kielen opettelu. Jokseenkin helposti omaksuttavalta italia vaikutti. Mutta olihan se nyt ihan päätöntä, että Coco puhui italiaa!
Italialainen illan kajastus sai minut huokailemaan. Tuo hetki, juuri ennen pimeää... siihen tunnelmaan olisin voinut jäädä. Olen ehdottomasti ilta-ihminen. Ja tuolla matkalla minusta alkoi hyvinkin tuntua, että olen ihan ehdottomasti italialaisen illan ihminen! Jotenkin tämä suomalainen marraskuun ilta ei tunnu laisinkaan yhtä hehkeältä.
Hiukkasen myös intoilin autojen perään. Aika älytöntä sekin, tiedän. Tietysti intoilin sellaisten vanhojen, sööttien fiiatien perään, ihan erityisesti pastelliväristen. En malttanut olla kuvaamatta hassua korjaamon ukkoa. Mikä mainio asento! Ukko viittoili meille innokkaan ystävällisesti reitin soman, vanhan pikkufiiatin äärelle, jonka hurmaava salviainen vaaleanvihreä sävy sai minut lähes harkitsemaan murtautumista. Kuinka romanttista olisikaan ollut ajella sillä auringonlaskuun! Mutta koska olen aika lainkuuliainen, maltoin pitäytyä vain haaveilussa.
Minä joka en edes aja vaikka kortti on ollut 22 vuotta huusin ääneen IHANA tässä yksi päivä. Meidän kadulla oli parkissa sellainen Fiat 500, tosi vanha ja niin ihanan pieni...ja haalean turkoosi. Mutta en varmasti mahtuisi edes sen sisään ilman että polvet olisivat suussa.
ReplyDeleteMinä haaveilen vanhasta Nissan Figarosta, vaaleansinisenä tai vaaleanvihreänä. Vaikka pelkään ajamista kuollakseni. Tosin sillä autolla nimenomaan ajeltaisiin pitkin maalaisteitä lintujen laulaessa taustalla kohti pikkukylien antiikkiputiikkeja. Pelkääjän paikalla olisi länsiylämaan terrieri huivi kaulassa. Onkohan tämä kovin realistinen haave?
ReplyDeleteniin joo siis multa jäi kanssa mainitsematta että sillä pikku Fiatillani huristaisin tietysti yksin sellaisia teitä, joilla kukaan ei tulisi koskaan vastaan. Ajelisin meidän talolta markkinapäivinä kylään ja takaisin. Sanctuaryn tapaan saattaisin piipahtaa antiikkiputiikkiin...
ReplyDeleteOliko tuo ukko siinä piazzan alapuolella olevasta korjaamosta? Näyttää jotenkin tutulta...
ReplyDeleteIltaihminen minäkin, eikä italianiltoja oikein mikään voita.
Kannustan italian opiskeluun, minäkin kielipäätön opin sitä kummasti, ja mieheni ymmärtää, vaikkei ole opiskellut minuuttiakaan.
Violet, hihitän mielikuvalle sinusta pikkufiiatissa polvet suussa :) Haalean turkoosi Fiat500 - ei voi olla söpömpää autoa!
ReplyDeleteSanctuary, mielikuvasi on kieltämättä aika houkutteleva. Minä taas tykkään autolla ajamisesta. Me tosin möimme automme pari vuotta sitten, kun se alkoi tuntua ihan turhakkeelta.
Liivia, ukko oli Roomassa. Minustakin Italiaa oli yllättävän helppo ymmärtää ja omaksua. Täytynee mennä kielikurssille! mennä
On jotenkin harmillista, että vanhat söpöt autot ovat vähemmän turvallisia ja vähemmän ympäristöystävällisiä kuin uudet tylsät...
ReplyDeleteEn ollenkaan halua autoa, mutta joissain autovanhuksissa on jotain, mikä saa minut hetkeksi epäröimään, että jospa sittenkin. Tuo Fiat kuulostaa kerrassaan hurmaavalta.... Suosikkini on Citroën DS.
Scaredy-Cat, minäkin tykkään juuri tuosta sitikkamallista! Ja Volvo PV:sta myös, vanha mersukin olis aika reteä. Vanhoissa autoissa, kuten muissakin vanhoissa tavaroissa, viehättää detaljien ja muodon fiiniys.
ReplyDelete