Vaikka alinomaa koitan tehdä maailmastani valoisaa, kevyttä, kaunista ja myönteistä, on myönnettävä, että tummaakin sävyä minussa on, jopa surullisuuttakin toisinaan. Negatiivinen en kuitenkaan ole - siitä olen varma (ja onnellinen myös), sillä näen aina helposti hankalissakin asioissa mielekkyyttä, mutta perusvireeltäni olen vähän sellainen haikaileva, syvissä vesissä viipyilevä, pahimmillaan vähän pateettinenkin. Helposti liikuttuva, tunteikas, hidas, mietteliäs.
Tämä tuli mieleeni, kun löysin Michael Andrewsin musiikkia tänään. Kuuntelin laulujansa väsyneenä töiden jälkeen ja samaistuin. Olin apealla mielellä, kun nivelkivut ovat taas kovat, uuvutti ja muutamat arjen asiat huolettivat, vähän tulevaisuuskin. Michael Andrewsin Myspace-sivuilla kerrotaan Hand on string -albuminsa olevan syvällinen, tumma, Nick Drake -tyyliin synkkä. Ihan riemastuin tuosta "As in Nick Drake-dark" ilmaisusta - sellainen minäkin vähän olen. On aina kauhean hauskaa keksiä määritelmiä asioille ja itselle varsinkin. Nick Drake-dark, sopii minulle.
Ennen pelkäsin pimeää, enää en. Päätin sulautua siihen. Päätin vain keskittyä näkemään pimeässä.
huomenta sielunsiskoni!tummiakin värejä tarvitaan, muuten ei vaaleat sävyt hohtaisi niin kirkkaina...mua liikutti kovasti tuo viimeinen lauseesi, siihen haluan myös itse pyrkiä. kiitos uudesta elämänohjeesta!
ReplyDeletetoivottavasti nivelkipusi helpottuvat. nyt kun katson ulos sateisesta ikkunasta, on aamun hämäryys vaihtunut ihaniin akvarellivihreisiin...tekisi taas niin mieli tarttua siveltimeen...
Kauniisti kirjoitettu.
ReplyDeleteMinussakin on paljon tummia sävyjä, olen melankolinen tyyppi. Sanovat kuitenkin herkästi innostuvaksi, kai se vähän kompensoi.
Ihana tuo ylin kuva!
ReplyDeleteKuvauksesi ja kirjoituksesi sopii minuun täsmälleen. Kutsun sitä goottihenkisyydeksi ja itseäni goottihenkiseksi juuri näiden ominaisuuksien vuoksi. Synkkyydestä ei ole kyse.
Pimeydessä voi todellakin keskittyä katsomaan sitä valoa niiden varjojen sijaan ja se on se asenne, mikä pitää pinnalla (tähän liittyy realismia, joka ei kiellä pimeyttäkään).
Jaksamista nivelkipujen kanssa elämiseen ja toivottavasti ne helpottavat pikimmiten.
Aika tutulta kuulostavia asioita, vähän kuin pilkahdus peilistäni. Kauniisti sanoit tuon ennen pelkäsin pimeää, enää en. Minulta meni myös kauan aikaa, ennen kuin hyväksyin tuon haikean itsessäni. Yritän silti myös ympäröidä itseäni kauniilla valoisilla asioilla, silloin näkee ehkä paremmin :)
ReplyDeleteVastakohtia löytää itsestään myös paljon.. iloa ja haikeutta lähes yhtäaikaa.
Kauniit kuvat, ei pimeät, rauhalliset ja levolliset.
Minusta pimeys saattaa jopa olla ihanaa. On olemassa karvasta surullisuutta ja makoisaa surullisuutta. Yltiöpositiiviset ihmiset ovat mielestäni epäilyttäviä, toisaalta ihailen ihmisiä, jotka osaavat pitää myönteistä virettä yllä jopa kaameiden vastoinkäymisten kohdatessa.
ReplyDeleteMyös musta huumori on tärkeää. Toisinaan uskon vessakirjoitusklassikkoon: "Elämä on kakkavoileipä ja jokainen päivä on uusi puraisu."
Voimia kipuiluun!
Toki myös ihmiset jotka eivät kestä mitään synkkää ovat epäilyttäviä. Se että juostaan karkuun lähimmäisen sairautta tai saattohoitoa: en tajua.
ReplyDeleteMinäkin tunnistin itseni noista sanoistasi. Mutta niin kuin Liivia, innostun minäkin herkästi.
ReplyDeleteTummia sävyjä tarvitaan , ilman niitä emme olisi kokonaisia...
ReplyDeletevaatii vain hieman rohkeutta myöntää niiden olemassaolo tai tuoda niitä esiin.
Sekä valoa että pimeyttä tarvitaan, ilman toista ei olisi sitä toistakaan. Itse olen myös vähän sellainen haikeissa ja melankolisissa tunnelmissa viipyilevä. Mutta osaan myös iloita, ja liikutun sangen pienistä asioista.
ReplyDeleteNivelkivut ovat kamalia, itselläkin niitä oli varsinkin nuorempana. Nykyään ovat onneksi asettuneet vähän rauhallisemmaksi. Jaksamista!!
Mulla on toisinaan tunne että olen ollut sellainen "vanhana syntynyt" ja kaiken murehtija ja melankolinen vauvasta asti.
ReplyDeleteEi se ihan totta ole mutta on siinä totuuden siemen.
Such lovely photos ; i love your blog.
ReplyDeleteKata, iltaa sielunsisko! Noin minäkin ajattelen, että synkkyys on tarpeen, jotta valoisuuskin tuntuisi.
ReplyDeleteLiivia, melankolinen onkin juuri oikea sana. En vaan jotenkin hoksannut sitä kirjoittaessani. Myös minä innostun helposti. Hyvä juttu on se. Ei siitä mitään tulisi, jos aina velloisi melankolian vallassa :)
Junika, kiitos kuvakehusta! Korppikuvan olen ottanut Villipuutarhakahvilassa. Korpit ovat kauniita! Ja sinähän sen sanoit - "pimeydessä voi keskittyä katsomaan valoa varjojen sijaan". Hyvä ajatus.
Himalainen, kiitos. Niin myös minulla meni aikaa, ennenkuin uskalsin alkaa ajattelemaan, että minun ei tarvitse aina olla aurinkoinen ja miellyttävä. Tajuta, että itse kestän ja läheiset sietävät minua myös apeana ja synkkänäkin. Ja on sitä prosessia vieläkin edessä... Melankolisen lisäksi myös haikea on hyvä sana kuvaamaan minua.
Matroskin, olen samaa mieltä. Yltiöpositiiviset ihmiset tuntuvat helposti epäaidoilta minusta. Vaikka en kyllä pidäkään sellaisesta ajattelutavasta että joku ulkopuolinen voisi määritellä, mikä kenessäkin on aitoa ja mikä ei. Mutta helposti yltiöpositiivisuus tuntuu "kuorelta". Ja minusta voi yhtäaikaa hyvin olla myönteinen ja silti vähän synkkä. Ainakin itseni koen sellaiseksi. Ja pimeys, ihan konkreettinenkin, on ihanaa. Olen opetellut kulkemaan pimeassä metsässä koiran kanssa, ja se pimeys on hyvää ja lämmintä.
Kanerva, kiva kuulla.
Aurinko ja kuu, niin se on, rohkeutta tarvitaan. Minulla on ollut toisinaan vähän hassu olo, kun blogini sisältö on lähes kokonaan aika positiivista asiaa, kun kumminkin elämässäni, kuten kaikilla, on hyvinkin paljon tummuuttakin. Toisaalta olen tietoisesti päättänyt pitää blogini enempi auvoisten asioiden tyyssijana, mutta mitä pidempään tätä on harrastanut, tulee halu sanoa välillä jotain muutakin.
Tuula, niin tarvitaan! Totisesti.
Violet, minäkin kuulun vanhana syntyneiden heimoon. Perustemperamentiltani olen aina ollut pohdiskeleva. Ja asiaa edesauttoi vielä se, että elämäni ensi vuosista alkaen elämäni on kulekenut vähän omituisia polkuja. Opin pitämään itsestäni huolta jo alle kouluikäisenä, kun vanhempani eivät sitä tehneet.
Not perfect but nice, aww, what a kind comment, thank you!
Härliga bilder i trevlig blogg! Tack för titten !
ReplyDeleteIhania kuvia ja kauniisti kirjoitettuja lauseita.
ReplyDeleteyin ja yang. molempia tarvitaan kokonaisuuteen.
ReplyDeletesulautuminen ja pimeässä näkeminen, hienoja oivalluksia.
oletko koittanut akupunktiota nivelkipuihisi?
halaus!
yritin pukea ajatuksiani sanoiksi, mutta huomasin että ritva tuossa yllä sanoi juuri sen mitä ajattelin.
ReplyDeleteihmisenä oleminen on parhaimmillaan monipuolista : )
Negatiivisuus on minusta ihan eri asia kuin tummat värit. Melankolisuus, tai miten sitä nyt sitten haluaisikin kutsua.
ReplyDeleteTuttu tunne itsellenikin, yritän vaalia itseäni, jotta tummat värit eivät saisi liikaa huomiota - mutta on niissä hyvääkin, joten vaalin myös niitä.
Krisses hantverk, tack tack!
ReplyDeleteFedja, kiva kun sanot noin. Kiitos!
Ritva, näin on, molempia tarvitaan. Meinaan sen vaan välillä unohtaa, kun olen aina niin kovasti pitämässä positiivisuuden henkeä yllä. Joskus vähän liikaakiin. Tekee hyvää myöntää itselle, mutta myös muillekin, ääneen, että ei aina niin mahtavaa ole. Eikä tarvikaan olla.
En ole kokeillut, mutta olen harkinnut.
Aino, nii'in, niinhän se on, monipuolista. Sullekin vähän samat sanat kuin Ritvalle, että vieläkin monasti luulen, että elämässä täytyy näyttää "hyvältä". En tihan edes tiedä mistä mulle tuo asenne tulee. Rasittava piirre!
Scaredy-cat, niin onkin. Monesti sitä minulta vaan ihmetellen kysytään, miten voin olla niin "lämmin" ja myönteinen, kun ajatukseni ovat aika usein vähän synkän puoleisia. Vaikea vastata tuohon, mutta minulle se on kuitenkin ihan luonnollista. Vaalitaan myös tummaa!