Edit: I found something hilarious. Take a look and laugh, well cry, laugh... anyways, I think that's funny. Partly tasteless, but still, I'm laughing.
Olen herännyt aikaisin mustarastaiden luritukseen. Olen liukastunut, lentänyt kaaressa selälleni kylppärissä ja satuttanut käteni. Olen pessyt kaksi mattoa ja muutenkin siivonnut. Olen alkanut tykätä vihreästä väristä monen vuoden tauon jälkeen (muistatteko?). Olen mestaripizzaleipuri ja muutenkin hyvä emäntä (anteeksi, kun nuo Parmankinkut näyttävät aika karsealta kuvassa! Epäesteettisestä ulkonäöstä huolimatta pizza oli supernam). Olen itkenyt tänään huonouttani ja heikkouttani (monessa asiassa). Olen onnellinen, sillä minulla on monta läheistä ystävää, joihin voin luottaa ja joille voin kertoa itsestäni typerimpiäkin juttuja - yhdeltä tärkeimmältä olen saanut kuulla viisaita ja lämpimiä ajatuksia en-osaa-mitään-elämäni-valuu-hukkaan-vuodatukseni jälkeen. Olen kävellyt hänen kanssaan kalliolle ja paistatellut lämmössä. Olen jakanut punaviinipullon hänen kanssaan ja syönyt itseni ähkyyn. Olen miettinyt synttärilahjoja kummitytöilleni. Olen juossut viime tingassa kauppaan ostamaan huomiselle aamiaistarpeita. Johan tässä on kaikenlaista taas yhdelle sunnuntaille, saa taas uusi arki alkaa.
Edit: Löysin jotain varsin huvittavaa, osin aika mautontakin, mutta silti hekotan täällä. Katso hulluja potretteja.
The pizza you make looks like the one we sometimes buy from an italian restaurant. It really is delicious!
ReplyDeleteNo kuule pizzasta ajattelin juuri kuten tuo ed. kommentoija: aivan on autenttisen näköinen!
ReplyDeleteHiukan kuullosti että itsesääli on yllättänyt (?). Poistuiko fiilis ystävän ja punkun myötä?
Nyt pois itsesäälistä, olet SUPERihana ja taitava!
ReplyDeleteTiedän tiedän. Niin tuttua. Onneksi tosiaan on ystäviä, jolle vuodattaa. Minä saan yleensä selvitä itse, kukaan ystävistäni ei asu kovin lähellä.
Tuollaisen sunnuntain jälkeen tuntuu varmaan siltä, että yksi päivä kesti monta kertaa pidempään kuin tavallisesti.
ReplyDeleteVoi mikä sunnuntai! Ovat tuttuja päiviä tuollaiset. Illalla on pahinta mennä nukkumaan itku kurkussa.
ReplyDeleteMutta uskonpa, että olet pizzamestari, näyttää niin hyvältä tuo pala!
Hei, ole onnellinen että voit juoda punaviintä! Minusta se on ihanaa, mutta tokan lapsen jälkeen puhkesi migreeni enkä kestä punaviinin hajuakaan.
ReplyDeleteOsaathan vaikka mitä, tämä blogikin ilostuttaa monia!
Ja valokuvatakin osaat! Mutta kaikista tuntuu joskus, että elämä menee hukkaan.
ReplyDeleteViolet, niin taisi yllättää. Olin oikein murhemielellä. Välillä tulevaisuus ja erityisesti työasiat huolettavat. Oli ihana jutella ystävän kanssa, punkkukin teki hyvää. Mutta niin kai se kumminkin on, että itse mun täytyy asiani ja murheeni selvittää. Mutta kyllä murheiden jakaminen helpottaa!
ReplyDeleteLiivia, no kiitos paljon! Olen kyllä onnellinen siitä, että pari oikein läheistä ystävää on lähellä. On se niin eri jutella ja olla yhdessä, kuin vaikka puhelimessa puhua. Harrastan minä sitäkin aika paljon kyllä.
Scaredy-Cat, oikeastaan päivä meni hullun nopeasti. Vaikka heräsinkin aikaisin.
Sanna,itku kurkussa nukkumaan meno on kyllä vihon viimeistä hommaa. Eilen en mennyt, juttelu auttoi :) Tuossa pizzahommassa kehun itseäni ihan kainostelematta! Hyvää oli.
Matroskin, niin, tuo onkin yksi onnen aihe, jota en ole edes tullut ajatelleeksi. Punaviini on ihanaa. Harmi sun migreeniä! Kun mietin tätä osaamisjuttua, niin hoksaan, että ongelma ei oikeastaan ole siinä, ettenkö osaisi. Vaan siinä, että en osaa hyödyntää osaamisiani. Olen tosi kunnianhimoton ja veltto tapaus. Ja tätä velttoilua on jatkunut jo vuosia. Nuorena olin aina niin tehokas ja aikaansaapa. Oikein ihmettelen, miten minusta tällainen vätys tuli. Se mua harmittaa. Menee taidot hukkaan. Ja on kyllä myönnettävä, että välillä vajoan sellaiseen tunteeseen, että olen oikein keskinkertaisuuksien keskinkertaisuus.
Niin piti vielä kiittää ja kertoa, että kommenttinne ilahduttavat minua tosi paljon. Olisipa mukava kutsua teidät kaikki pizzalle!
ReplyDeleteMinusta sinä osaat vaikka mitä!
ReplyDeleteVaikken sinua tunnekaan, niin blogin kautta saa kuvan lahjakkaasta, monipuolisesta, ajattelevasta ihmisestä.
Pitsa näyttää tosi hyvältä. Mä oon "hoitanut" usein itseäni vihreällä, tai ainakin vaikeina aikoina huomaan kerääväni paljon tuota väriä ympärille.
Luovuus on valitusta ja vaikerointia välillä, mutta toivottavasti olet onnellinen tänään.
ReplyDeletevihreä on hyvä lemppari, minunkin!
kuvasi ovat nyt ja aiemmissa täynnä älyttömän huikeita sävyjä ja värejä, ihania.
Celia, sinun viestisi saa minut melkein liikuttumaan. Eilen olisin varmaan parkunut kauniista sanoistasi :), mutta tänään olen vahvemmalla tuulella taas, niin että kehrään tyytyväisenä, kun sanot noin.
ReplyDeleteAino, minua kiukuttaa vähän, kun minusta tuntuu, että olen menettänyt, tai hetkellisesti kadottanut osan luovuudestani arjen jalkoihin. Haluaisin saada taas kiinni siitä, siis konkreettisestikin. Tehdä jotain. Ja joo, olen vähän innostunut tuollaisista rajummista väreistä viime aikoina, testimielessä :) Todellisuudessa olen kyllä vain neiti kyyhkynharmaa. Juuri työkaverikin sanoi, kun näki ostamani harmaa/ruskea/savisävyisen kangaspinoni, että "sinulla se sitten on sofistikoitunut värisilmä". Minua nauratti.
Those rants are good for the soul, sometimes. Everybody has them and needs them to be sane in a not-so-sometimes-sane world. And, after the rant, enjoying a litte pizza and red wine can bring a smile to my face.:) A little...I said, a little!
ReplyDeleteI hope you're feeling better after your ouchie!:)
Blessings
Olet valtavan lahjakas ja taitava. Käyn usein ihailemassa osaamistasi. Sunnuntait ovat jostain syystä usein sellaisia päiviä, että näkee negatiivista enemmän kuin positiivista. Ihan lapsesta asti on tuntunut siltä. En tiedä mikä sunnuntaissa on.
ReplyDeleteKiitos tuosta linkistä. Olen varmaankin ihan hirveän väsynyt, hekotan ihan kippurassa noille kuville :DD
oi että, tunnut olevan oikein "sielun sisko" minulle!
ReplyDeletelempi bändeihini kuuluu Antony and the Johnson, rakastan tee hetkiä ja luonnossa oleskelu tekee minusta kaikista onnellisimman!
Delila
Koska blogisi, niin tekstit kuin kuvat ovat niin ihania, ja OLET jotenkin niin aidon, tuntevan ja hienon ihmisen oloinen, on aina mukava katsoa, mitä uutta blogiisi on tullut. Elämä uuvuttaa välillä, mutta onneksi niitä parempia päiviä tulee taas. Pitää antaa itsensä tuntea niin kuin tuntee, eikä sulkea alakuloa sisäänsä.
ReplyDeleteSinulle on haaste "Neljänsuora" -sivullani. Vastaa, jos/kun siltä tuntuu :).
Tykkään kovasti näistä vihreistä kuvista.
ReplyDeleteTämä on hyvä tämä raportti, jossa mainitset kielteisetkin tuntemukset. Tuommoiset hetket kuuluu elämään. On minusta hyvä että niistä voi blogissa kirjoittaa. Ja onneksi on sitten ne ihmiset, joiden kanssa asioista saa puhua ihan suoraan.
Tuli ihan kylmät väreet kun luin Tanja kommenttiasi... just samat fiilikset täällä päässä! Taidot hukkaan ja kunnianhimo kateissa.
ReplyDeleteToisaalta, keskinkertaisuus ei välttämättä ole huono juttu! Pidetään se vahvuutena!!
Olen täällä niin yo-juhlajärjestelyjen keskellä etten ehdi omaa blogia päivittää mutta kaikki aikanaan, piipahtelen kuitenkin päivittäin ammentamassa voimaa ja inspiraatiota esim täältä sun blogista, kiitos siitä:)
Sweetly lovely afternoon, yeah, you are right, those rants really are needed sometimes, so is a slice of home-made pizza and a glass of wine too. I'm much better already:)
ReplyDeleteNuttula, kiitos! Minulle sunnuntait ovat yleensä oikein hyviä päiviä. Minä pidän siitä, etä se on jotenkin erilaisen tuntuinen viikonpäivä muihin verrattuna. Minä en edes pode ahdistusta seuraavan arjen alkamisesta, kuten monet puhuvat. Mutta viime sunnuntai oli poikkeus.
Kiva kuulla, että jotakuta muutakin naurattaa nuo perhepotrettikuvat. Minä olen nimittäin saanut niistä kovasti hupia.
Paperi Lintu, tosi kiva, kun jätit kommentin. Olet uusi "tuttavuus" minulle. Muistan , kun 31v. synttäreilläni laitoin Antony and the Johnsonsin levyn soimaan ja pian eräs parhaista ystävistäni pyysi levyn vaihtoa, sillä hänestä se oli kamalaa kuunneltavaa. Olin ihan ällikällä, että eikö kaikki musadiggarit tykkääkään Antonysta ;)
Pellon pientareella, punastelen suitsutuksesi määrästä, kiitos! Tuosta ohjeestasi olla sulkematta alakuloa sisäänsä minun totisesti pitäisi ottaa vaarin. Vaikka tiedänkin sen, takkuilen aina ja alati saman homman kanssa, Hymyilen liikaa, vaikka oikeasti tekisi mieli irvistää. Luupää mikä luupää.
Kiitos haasteesta, noista tuollaisista tykkään. Ruokkivat sopivasti itsekeskeisyyden tarvetta :)
Killisilmä, kiitos! Arvostan kehuasi kovasti, kun ihailen sinun kuviasi paljon. Ehkä minun täytyy pian poistaa tuolta profiilista tuo "my blog tells mostly about pleasant aspects of my life", kun olen uskaltautunut valituksen poluille jo useampaankin otteeseen. Mutta välillä mua alkaa häiritä se, kun blogini välittää jotain ihan muuta kuin mitä arkitodellisuuteni on. Vaikka en edes ajattele, että näiden välillä pitäisi olla yhtäsuurimerkki. Joskus tekee kuiteskin mieli kertoa jotain muutakin kuin ainaisia kukkakimppu-uutisia.
Kata, minäkin olen muutaman kerran kokenut jonkun blogissa tuollaisen kananlihalla tunteen, kun juttu on kuulostanut niin tutulta. Pidän siitä tunteesta. En kyllä ihan uskalla lähetä hurraamaan kanssasi keskinkertaisuuden kunniaksi. Ihailen lahjakkuuksia hyvin paljon. Ja tahtoisin itsekin loistaa jossakin. Lapsuuskotonani on aina kannustettu olemaan keskinkertainen, vähän sellaisella mentaliteetilla, että liika kunnianhimo stressaa vaan. Parempi olla seiskan oppilas, niin ei tule aleta puhumaan, että sekin aina pollistelee. Tasapäisyys ja keskinkertaisuus olivat hyvät asiat meillä. Mä olen nyt aikuisena hoksannut, että olisin kaivannut jotain jossa olisin ollut tosi hyvä ja arvostettu. Minusta tuntuu, että potentiaalia voisi löytyäkin joihinkin asioihin, mutta olen kasvattanut syvät juuret sellaiseen ruukkuun, jossa ei tavoitteita ole olemassakaan. Mullan vaihto tekis hyvää...
Tuo mitä vastaat ed. kommentissa Katalle. Todella hienosti sanot.
ReplyDeleteOlen onnekas siinä suhteessa ettei mua ainakaan ole kannustettu siihen että pitäisi olla kuten kaikki muut ja tasapäinen, keskinkertainen ja sellaista. Ei nyt ehkä ole kannustettu tai ainakaan kehotettu, pakotettu mihinkään sen suurempaankin, mutta on aina annettu ymmärtää että mahdollisuus on moneen ja yrittää kannattaa ja että on aivan helekatin sama mitä muut sanoo saati ajattelee.
toivon että saat vaihdettua mullat sillä kirjoitustesi perusteella olet kaikkea muuta kuin keskinkertaisesti ajatteleva.
Tästähän tuli loistava keskustelu!
ReplyDeletePitää vähän tarkentaa tuota keskinkertaisuuskommenttiani, en toki tarkoittanut että pitäisi piilottaa kynttilänsä vakan alle, vaan että kaikessa ei tarvitse olla paras, riittää että riittää itselleen. Ja keskittyy siihen mitä pitää itse tärkeänä... Esimeerkiksi minä täällä nyt valmistelen juhlia asettelemalla isoäidin virkkaamia pitsejä ympäri huushollia enkä ollenkaan välitä siitä katsooko joku onko kaikki kaakelinsaumat kuurattu puhtaiksi!
Mutta juuri se että tällä hetkellä en itse uskalla tarttua siveltimeen osoittaa että alitajunnassa kuitenkin pelkään että jälki nyt olisikin vain keskinkertaista! Eihän niitä töitä tarvitsisi kenellekään näyttää, mutta kun ne joutuu näkemään itse.
Nyt lähden kyllä maalaamaan - mutta vaan eilen kirpparilta ostamaani tuolia!
Violet, tuo onkin hyvä syy olla onnellinen! En minä vanhempiani syytä tästä "ruukusta", mutta varmaan jokainen huomaa aikuisena asioita, joiden olisi voinut toivoa olevan toisin. Myös tuossa, että ei liikaa mietitä, mitä muut ajattelevat on vinha järkevyys. Toisten mielipiteiden "varominen" ei ole pelkästään perheeni pahe, vaan mielestäni kovasti koko kotiseutuni. Sama pätee myös tuohon tasapäisyydeen ihannointiin. Luonnollisesti poikkeuksiakin löytyy tuolta, en minä sitä sano, mutta uskon kyllä myös siihen, että kotipaikan henkikin vaikuttaa aika paljon siihen, millaiseksi ihminen kasvaa.
ReplyDeleteKata, nyt ymmärränkin mitä tarkoitit. Kirjoitin vaan kommenttini nopeasti ja erityisesti paneutumatta. Tuo mitä kirjoitin aiemmin, oli asia, joka juuri sillä hetkellä tuli keskinkertaisuudesta ja sen sietämisestä mieleeni. Mulla on nyt meneillään vähän sellainen kapinahenkikausi montaakin asiaa kohtaan :) Huomaan että olen antanut itseni velttoilla jo liian pitkään ja suonut itselleni juuri vapauden "riittää vain itselleni". Tahtoisin kasvaa vähän kunnianhimoisemmaksi, enemmän sellaiseksi, joka uskaltaa ottaa riskejäkin osaamisen suhteen. Olen nimittäin melkoinen pelkuri - välttelen sellaisia asioita, joissa en ole hyvä. Tahtoisin kovasti myös löytää sellaisen "asian", jossa voisin kehittyä lahjakkaaksi.
Tuliko tuolista hyvä?
Ystävä rakas, olet löytänyt sen jo !! Et varmasti osaa itse arvostaa valokuviasi niin paljon kuin me muut... tee kirja, pidä näyttely...
ReplyDeleteTuolista tuli hyvä! Tai ainakin just sellainen kuin toivoin. Joku muu olisi ehkä jättänyt sen maalaamatta. Kuvaan sen blogiini kunhan kuivahtaa:)
Kata, no en ihan kyllä. Minusta on kauhean kiva aina kyllä kuulla ihastelevia kommentteja kuvistani. Otan ne ihan tosissani, en mä ajattele, että ihmiset vaan lämpimikseen puhuvat. Ja en mä itsekään ajattele, että kuvissa ihan kehno olisin. Mutta ei näistä kyllä näyttelyä syntyis. Anteeksi, kun latistan tunnelman näin... Mutta siitä iloitsen, että tämä valokuvaaminen on alkanut tuntua sellaiselta itselle mukavalta puuhalta. Tässä tahtoisin kehittyä. Ja kunhan olen paremmissa varoissa, hankin kunnollisemman kameran ja alan loistaa ;) Ja kirjan tahtoisin kyllä joskus vaikka tehdäkin!
ReplyDeleteToivottavasti olet jotain "jarruja" järjestänyt kylppäriin..
ReplyDelete