15/06/2010

kotona taas

Keskiraskas väsymys ja jonkinlainen sumutunnelma ovat olleet vallitsevat olotilani viime päivinä. Ei niinkään surullinen mieli, hämmentynyt ja väsynyt vain. Olen saanut kyllä onneksi levätä. Joku on minulle joskus vihjannut, että ongelmani olisi, etten anna itselleni lupaa olla jouten. Torjuin näkemyksen silloin, mutta nyt olen alkanut ajatella, olisiko väittämässä sittenkin perää. Vaikka selvällä järjellä tajuankin, että nyt saan olla juuri niin vetämätön kuin haluan, oikeastaan juuri nyt kannattaisikin olla - olenhan lomalla ja hankalan asian jälkimainingeissa - mihinkään ei ole aivan pakko ryhtyä, niin silti poden pienimuotoista ahdinkoa asioista, joihin voisin tarttua. Toisaalta, olen tietoisesti koittanut vaientaa noita typerän vaateliaita pitäisi-voisi-kannattaisi -ääniä, ja ajatellut, että antaapa triviaalien velvollisuuksien odottaa. Niitä voi aivan hyvin tehdä hitaastikin, jopa jättää tekemättä. Nyt olen siis vain loikoillut, ulkoillut ja lukenut lähinnä. Ihmeen verkkaisia päiviä. Ja nyt kun tämän tähän kirjoitan, tajuan, että nämä ovat olleet myös hyviä päiviä. Tarpeellisia päiviä.

Vaikka lihaksissani ei ole vetoa ja pääkin tuntuu melko kumealta, minulla on sellainen jännä tunnelma, joka on joskus jonkun hyvän ja innostavan edellä. Kunhan ensin tästä väsystä selviän. Pää on täynnä ajatuksia, muistoja, tunnelmia. Myönteisiä ja kielteisiä oloja. Ja näissä mielentiloissani tajuan, että kaikki tuo voisi olla ihan parasta materiaalia vaikka minkälaiselle prosessille. Mielen hämmennyksen lisäksi käsilläni on yhtäkkiä myös vanhoja valokuvia lapsuudestani ja kauempaakin, ja vaikka mitä muuta kiehtovaa dokumenttia ja lippua ja lappua. Osa vielä matkalaukuissa. Jonkin verran olen käynyt noita läpikin, pikkuisen sekavin tuntein, ja tuntuu, että monikin noista voisi olla portti johonkin aivan ihmeen kiehtovaan tarinaan. Vielä en tiedä, enkä edes huolikaan tietää, mitä se olisi.

Olen myös suoltanut juttujani, puhunut paljon, varsinkin yhdelle vallan hienolle ihmiselle. Välillä tuntuu ihan hölmöltä, mietin että mistä näitä juttuja oikein piisaa. Mutta olen hyvin onnellinen, että minua kuunnellaan ja siitä että saan aina vastaukseksi jotain sellaista, josta ilahdun ja joka tuntuu pitävän ajatukseni liikkeessä. Ja olen myös aivan riemuissani jokaisesta kiinnostavasta jutusta, joka ei liity millään tavalla minuun, joka vie ajatuksiani pois oman napani ympäriltä.

Kuviakaan en ole ottanut yhden yhtään. Ja kumma kyllä, siitä en ole edes huolissani. Kohta palaan taas kameran taa, ja kuka ties, nappailen jotain innostavaakin.

15 comments:

  1. On vaikea myöntää itselleen että ei osaa laiskotella ja ottaa rennosti. Itse tulen levottomaksi jos kokoajan ei ole jotain näprättävää. Olen todellinen multitaskaaja, saatan tehdä neljää hommaa yhtäaikaa ja vielä sivusilmällä katsoa tv:tä. Ja sitten kun en jaksa tehdä mitään tulen hermostuneeksi kun tiedän ja näen miten monta asiaa odottaa hoitajaa ja tekijää.

    Surun keskellä ja muutenkin toivotan voimia. Läheisten menettäminen on aina todella raskasta, henkisesti ja fyysisesti. Silloinkin kun se on odotettavissa oleva tapahtuma, mutta kaksinverroin jos se käy yllättäen. Minulla on kokemusta molemmista. Niin hassulle kuin se kuulostaa, tavaroiden läpi käyminen voi joskus auttaa suruun. Se tuo mieleen muistoja joita ei tiennyt olevankaan ja niistä kaikista on kiitollinen.

    ReplyDelete
  2. Siis minähän en osaa olla vaan. tai no, osaan toisinaan mutta kaipaan hyvin pian jotakin. En siis mitään kotitöitä, en mä niiden perään itke. Mulla ei ole ollut elämässä oikein yhtäkään "pakkopysähdystä" tai tilannetta joka muistuttaisi tuollaista missä olet nyt. En tiedä miltä silloin tuntuisi siis.

    Harmittaa toisaalta kun aina sanotaan että täytyisi osata hiljentyä ja täytyisi sitä ja tätä ja olla tekemättä jne. ja että jatkuva "puuhastelu" olisi vain jotakin pakoa oikeasta elämästä ja mitä vielä.VOIHAN se sitäkin olla mutta yhtälailla se minusta voi olla ihmisen luontainen tapa olla ja elää ja jollekin tyypille aivan parasta lääkettä kaikkeen. Ettei se siis aina ole mitään sijaistoimintaa jonka tarkoitus on olla keskittymättä varsinaiseen asiaan.

    ReplyDelete
  3. It is nice that you are back! All the best and have a nice day!

    ReplyDelete
  4. Niin se piti sanoa että olen odottanut kovasti että taas kirjoitat ja kuvaat. Kirjoitat ja kuvaat. Niin, molempia olen odottanut.

    ReplyDelete
  5. Hei, hyvä teksti sinulla tänään. Paljon asioita käynnissä ja jotain niistä syntyy sitten kun on sen aikaa. Kamerakin tarttuu käteen taas sitten kun tarttuu. Pitää ja täytyy on sanoja, jotka voisi vaikka lailla kieltää. Itseään kuunnellen tilanteen mukaan edeten pääsee sinne mihin kuuluukin päästä. Suvannot, pysähtymiset, hiljaiset kaudet antaa mahdollisuuden jollekkin ihan uudelle syntyä, vaikka se ei olisikaan ihan normaalitilanteen mukaista "toimintaa".

    Voimia sinulle, poimi hyviä muistoja talteen. Hyvä että on tärkeä ihminen, jonka kanssa puhua.

    ReplyDelete
  6. Itse en ole ottanut ainuttakaan kuvaa matkan jälkeen ja se on jotenkin tyhjentävää, terapeutttista.

    Sinun juttujasi kuuntelee aina mielellään. Ja lukee. Kyllä se siitä, ajan kanssa. Kaikki.

    ReplyDelete
  7. Kiva kuulla sinusta. Tutulta kuulostaa tuo sinulle vihjattu - ja myös reaktiosi torjua. Minä olen suorastaan nauranut ja sanonut että osaan aivan täydellisesti rentoutua stressailematta, annan itselleni kaikenlaisen joutenolon ja laiskottelun anteeksi. No en kyllä osaa. Opettelen yhä, ja se näkyy siinä uhmakkuudessa jolla sitten yritän rentoutua.

    Mikähän tässä muuten on, kun minullakin kamera pysynyt pussissaan. Liivian mainitsemaa tyhjentymistä kait, olen kahden elämänvaiheen välillä ja kaivannen siis rauhaa.

    Hyvä tuo kertomasi tunnelma. Aivan varmasti edessäsi on hyvää, innostavaa, kaunista ja kiehtovaa!

    ReplyDelete
  8. Olet loistava kuvaaja. Mutta kuten tästäkin - kuvattomasta - postauksestasi näkyy, myös juttu luistaa. Taitava ihminen. Tulin toivottamaan onnea tarinallesi; sille, josta puhut ja joka on alkamassa.

    ReplyDelete
  9. Kirjoitat kauniisti. Kuvien aika tulee aikanaan. Ehkä ensin niiden lapsuudenkuvien ja muistojen kollaasi omalle seinällesi, josta voit siirtää sen muistojen joukkoon sitten kun on uusien kuvien vuoro...

    ReplyDelete
  10. Minä myös olen samanlainen, en osaa olla. Pakon edessä olen nyt opetellut, on vaikeaa. Pikkuhiljaa alkaa luistaa sekin, ehkä vielä jonain päivänä tulen oikein taitavaksi siinä.

    Ihana, kun palasit tänne. Kaikkea hyvää, Tanja.

    ReplyDelete
  11. Parhaimpia hetkiä tässä päivässä oli huomata, että olet palannut.

    ReplyDelete
  12. Se on jännä tuo rentoutuminen. Aina sitä suunnittelee ja sitten ei osaakaan. Olen vähän samanlainen kun sä sen kanssa. Kun olin sairaslomalla silmäleikkaukseni jälkeen niin silloin osasin rentoutua. Sain levättyä tosi kunnolla. Eli vain pakon sanelemana sekin. Se taito tarvis ottaa haltuun tai ainakin yrittää muistaa.

    Kirjoitat kauniisti. Kiva kun olet takaisin! :)

    ReplyDelete
  13. Koskettava. Kaunis. Otan osaa.

    ReplyDelete
  14. Mukavaa kun olet palannut. Pysähtyminen kuulostaa juuri siltä mitä tarvitset, aikaa ja lupaa olla vain. Maailma voi välillä odottaa.

    ReplyDelete
  15. Tervetuloa takaisin! Kaunista tekstiä olet kirjoitellut ja seuraavassa postauksessa sitä samaa ovat kuvatkin.
    Paljon rapsutuksia Zappalle ja kesäpäiviä Sinulle!

    ReplyDelete