Aika on jälleen pitänyt tyytyväisiä pilkkanaan. Kun luulen kuluneen viisi minuuttia, viisarit ovat todellisuudessa hötkyilleet jo kaksikymmentä. Asiat olivat kuluneena viikonloppuna epätodellisen suloisesti, hauskemmin kuin osaisi edes toivoa ja odottaa, joten iloitsen vain näistä kaikin puolin yltäkylläisistä neljäsosavuorokausista. Ja silti, vaikka kellon kanssa hommat ovatkin näin, minusta tuntuu niinkuin perjantaista olisi jo aika kauan. Tähän väliin mahtuu niin paljon. Ihmeellinen aika - samalla niin nopea ja hidas.
Kuluneena viikonloppuna tammenterhot muuttuivat tyypeiksi, tussilla. Nauratti. Nauratti moni muukin asia, ihan hillittömästi nauratti. Jossain vaiheessa taisinkin sanoa, että poskiin jo sattuu, kun hymyilyttää ja naurattaa niin paljon. Tässä iässä (oi ei kuinka inhoankaan tuon lauseen alun sävyä) poskijumppa tehnee vain hyvää.
Jouduin kyllä katsomaan peiliin viikonloppuna. Muussakin kuin ehostusmielessä. Välillä sitä vaan on niin tomppeli. Ihan typerä, vaikkei mitään järjellistä syytä moiseen olisikaan. Kirpputorilta neljällä eurolla ostettu kuvastin sopi tähän hommaan mainiosti. Kamera välissämme katselin kuvaani ja luulen, että se ei vielä riitä. Täytyy miettiä. Vaikka omasta kuvasta ei todennäköisesti saakaan ihan niin hehkeää, kuin haluaisi, voi sitä silti koittaa mennä lähemmäs ihanteitaan, rauhallisesti loitota niistä tympeistä piirteistä, jotka hankausta ja harmimieltä aihauttavat. Ajattelen asiaa.
Kirjassa, jota minulle lukee ääneen tuo yksi ihana, on Lisbet. Lisbet on sen tyyppinen nainen, jollaista en välittäisi tuntea. Lisbetin nimi lukee myös sateenvarjossani, jota eilen illalla olisi saattanut tarvita, mutta joka roikkui naulakossani. Hienoin, nopein ja vaikuttavin ukkospilvi, jonka olen muistaakseni koskaan nähnyt, kasteli meidät perusteellisesti. Mutta koska oli lämmintä ja hyvä olla, ei se haitannut laisinkaan. Poikkeustila vaan riemastutti. Eikä siitä Lisbetin varjosta suoraan sanottuna olisi ollut juuri mitään hyötyä.
Tästä tekstistä tuli hyvä mieli, kiitos!
ReplyDeletePeiliin katsominen on hyväksi; omien vajavaisuuksien, piirteiden ymmärtäminen, hyväksyminen, ja kuitenkin se mahdollisuus muuttua lähemmäs ihanteitaan, kuten kirjoitit.
Kastuminen on niitä seikkoja, joka pienessä mittakaavassa harmittaa, mutta sitten jos kastuu kunnolla niin se on vain hauskaa!
Annika sen jo sanoikin, hyvän mielen posti! Todella. Rauhallinen hyvä mieli. Olet saanut onnellisia hetkiä :)
ReplyDeleteTaisi olla eilinen myrsky koko Etelä-Suomessa, ainakin. Oltiin parvekkeella ja pilven reunan, siinä missä tuuli kulki, näki aivan selkeästi. Tuli kiire sisään kun alkoi tavarat ja oksat lennellä. Tuossa ihan lähellä takana poksahti puukin poikki. Oli komeaa, mutta vähän kyllä pelotti.
Kauniit kuvat taas!
Peiliin on täälläkin katseltu pitkään ja hartaasti. vastauksia odotellen...
ReplyDeleteTammi on lohdullinen puu. Ihana kuva.
Ei voi olla totta! Vannon että kun ensin katsoin eka kuvaa niin olit siinä yksin. Toisellakin kerralla...mutta nyt se onkin PARIKUVA!!!
ReplyDelete(No toki on katsojan silmässä vika mutta tämä tuntuu ihan ihmeeltä.)
Olen tuijotellut peilit sirpaleiksi muttei tunnu auttavan. Tajuan oman osuuteni ja toopemaisuuteni parissa asiassa mutta..siihen se sitten jääkin.
Annika, mulla onkin hyvä mieli!
ReplyDeleteHanna, nimenomaan, eilen juuri ääneen sanoinkin, että rauhallinen hyvä mieli. Me ei nähty puiden poksahtavan, mutta mieleen se kyllä tuli.
HUVIlassa, tammi on puista ihanin. Rakastan tammia.
Violet, ehkä se olikin joku ihme, ehkä siinä ensin olikin vain yksi :) Tällä hetkellä minusta monikin asia tuntuu ihmeeltä. Uskon kyllä, että ei meistä kukaan ihan mahottomasti viisastu peiliin tuijottamalla.
Sun on pakko kertoa mulle (tai alan epäillä mielenterveyttäni taas): vaihdoitko kuvan???
ReplyDeleteViolet, kerron mielelläni, sillä en laisinkaan halua sinun mielenrauhaasi häiriöitä: en ole vaihtanut kuvaa, koko ajan siinä oli meitä kaksi. Taisin muotoilla tuon edellisen kommenttini kiireessa aika huonosti. Halusin vaan jotain sellaista viestittää, että viime aikoina mulla on tapahtunut kaikkea sellaista pientä taianomaista ja olen itsekin vähän ymmälläni kaikesta siitä. Jotenkin tuosta sinun "väärin näkemisestäsi" tuli sellainen olo, että sekin joku ihme :)
ReplyDeleteKiitos.
ReplyDeleteOikeastaan olen iloisempi tästä tiedosta. Siis että "näen ihmeitä".
Huomaan kaikesta: olet rakastunut. Älä väitä vastaan;-)
violet, noin arvelinkin sinun suhtautuvan, kiva! Minä tykkään sinusta. Ja vastoin päätelmääsi ei käy nyt väittäminen. Olen kyllä. Ja sellaisella tavalla, etten koskaan aiemmin.
ReplyDeleteHyvä. Oooooikein hyvä.
ReplyDeleteAjattelen aikoja ja asioita 15 vuotta sitten. Muistan ihan hyvin. se oli tuollaista. (on joskus vieläkin!!!!)
Minä katsoin että yksi Tanja yläkuvassa ja aloin ihmetellä kun luin kommentteja. Kaksihan siinä ja Violetin lailla ihmettelen, etten ensin huomannut.
ReplyDeleteJuu ei ukkosella sateenvarjoa, sanoo täällä ukkoshysteerikko:)
Voihan poskijummppa:D Minunkin pitäisi, ja vähän muutakin jumppaa. Tässä iässä alkaa näköjään vähän jo luovuttaa, ja se on kamalaa huomata.
Liivia, hih, kaksipa juu ;) Sinullehan ehdin kyllä jo kertoakin tästä, joten yllätysmomenttia tässä ei ehkä niin ollut.
ReplyDeleteMinä olen luovuttaja mitä kaikkiin mahdollisiin jumppiin tulee. On siis varsin kätevää olla niin onnellinen, että jumpat tulee ihan luonnostaan.
Olen aina toivonut että joku lukisi minulle ääneen! Joku ihana just. Ja ei niin, että hän lukee omasta kirjastaan katkelmia kun minä luen omaani. Vaan että lukee yhteistä kirjaamme minulle ääneen. Niin romanttista =)
ReplyDeleteMuisti palautuu pätkittäin...:)
ReplyDeleteSonia, tuo on ollut minunkin toiveeni. Ja minun ei tarvinnut edes esittää sitä, kun tuo ihana jo halusi lukea. Ihan kokonaista kirjaa siis, ei katkelmia. Hyvällä äänellään. Se on ihanaa!
ReplyDeleteLiivia, ha :D
oh, the acorns are there already? i have to look out for them here...
ReplyDeletelovely self-portrait!