23/08/2010

kylmälämmin



Painan pääni tyynyyn todella väsyneenä, pääni tuntuu niin painavalta, että puolen tunnin päästä nukahtamisesta luultavasti herään siihen, että korvaani sattuu. Päivän ilot ja päivieni ilo mielessäni, lämpimästi, kuumemittari kainalossani alan lepäämään. Sauna meinasi salvata hengen, mutta saunaseura oli parasta mahdollista, se Oulun ihanin tyttö. Meillä oli rauhallista juttelua saunan hämärässä, kylpyhuoneestakin sammutettiin valot.

Muutamaan tekstiviestiin olisi pitänyt muistaa vastata, mutta hoksaan sen vasta nyt, kun on jo liian uninen ajankohta kaikilla meillä. Sellaista sattuu. Annanpa ihmisten nukkua rauhassa. Aamulla sentään sain rustattua vastausta odottaviin emaileihin jotain. Pitäisi vastata aina heti, minulla tuppaavat aina kertymään nuo.

Nyt täällä makuuhuoneessani lentää joku ötökkä. Normaalisti sätkin kauhusta tuollaisen koivekkaan kohdatessa, mutta nyt ei ole yhtään sätkyvoimaa minussa. Vasta kun olen kirjoittanut tämän lauseen, koitan katsella tarkemmin, mikä se oikein on ja pitääkö alkaa toimenpiteisiin.

Laulu joka saa minut värisemään hienoudellaan.

6 comments:

  1. Ihana kappale! Mukavaa saada uusia musiikkituttavuuksia. Taidan silmäillä hänen muitakin kappaleitaan :)

    ReplyDelete
  2. Minä tahdon aina saunoa pimeässä tai tosi hämärässä. Ahdistaa ihan jos saunassa on kunnon valaistus. Meidän omassa saunassa ei ole sähköä ollenkaan, vain lyhdyt. Ja kylpuhuonekin on tosi hämärä.

    Herkkuja pöydällä!

    ReplyDelete
  3. Oi miten kaunis kappale, kuuntelin pariin kertaan ja nautin.

    ReplyDelete
  4. Testaa tykkäisitkö tästä: http://www.myspace.com/philipselway

    ReplyDelete
  5. Niin ihastuttavia kuvia!

    ReplyDelete
  6. hietzu, eikö! Jaan tosi mielelläni omia ilahdusmusiikkejani täällä. Itsekin on niin kiva aina silloin tällöin löytää jotain uutta. Nyt viime aikoina on ollut hakusessa, ja löytynytkin.

    Liivia, pimeässä parasta! En koskaan pidä saunassa valoja.

    Marjatta, hyvä hyvä!

    Katjuska, en ihan hirmusti tykänny. Jos nuo samat biisit ois laulanu joku käheä-äninen nainen ja jotain muutakin, niin olisin saattanu tykätä. Mua aina vähän hermostuttaa mieslaulajat, jotka hempeilevät noin :)

    Thilda, kiitos kovasti.

    ReplyDelete