12/09/2010

~~~



Valinnanvaikeutta postauskielen kanssa, ollut jo tovin. Tykkään kirjoittaa myös englanniksi, ja erityisesti iloitsen itse muita blogeja seuratessani siitä, että voin myös ymmärtää kirjoitettua, vaikka ensisijaisesti olenkin kuvista kiinnostuntut. Viime aikoina suomen kieli on kuitenkin tuntunut innoittavammalta. Kysymys on lähinnä ajanvähyydestä, kahden kielen postauksiin ei nyt tunnu riittävän aika. Jatkanen rasittavan itsekeskeisellä linjalla, ja naputtelen lukijaystävällisyyden sijasta ihan vaan oman mieleni mukaan sillä kielellä kulloinkin, miltä sattuu tuntumaan. Harkitsen välillä myös tekstin jättämistä kokonaan pois, mutta en taida malttaa, kun tykkään kirjoittaa.

~~~

Kodinkohennuspuolella etenee hitaasti, ei yhtään varmasti. Olen jumissa hyvän järjestyksen löytämiseksi. Monissa hyväksi ajattelemissani huonekalujen sijoittamiskohteissa on vain parista sentistä kiinni, ettei mahdu. Mittanauha kädessä (läheltä pitää ettei saha), turhautuneita huoahduksia. Sen lisäksi pikkusälpäkkä saa minut menettämään hermoni. Pitäisi laittaa monikin tavara kiertoon. Tässä kodissa on jotain, jonka vuoksi olen näinä päivinä palannut uudelleen ja uudelleen katsomaan sen tunnelmia. Se jokin, eikun ne jotkin: avarat ja korkeat huoneet, käsinmaalatut rennot kankaat ja vanhat ei-pikkusievät (isosievätkö ne silloin on?) pitsit ja hapsut (ja ah, niitä on joka puolella), nuhjuinen yleissävy terästettynä muutamalla ihan pienellä vinkeällä väriroiskauksella, kustavilaissohva ja Serge Gainsbourg:n* kuva samassa tilassa, pröystäilevät valaisimet muuten aika simppelissä tilassa. Ja oi, nuo lukuisat pedit - minä olen makuuasentojen ihminen, voin jopa riidellä pötköttäen. Nytkin naputtelen tätä makuullani.

~~~

Tunnepuolella taas isonpuoleisia liikahduksia tänään, hyviä itseni ymmärryksen hetkiä myös.

~~~

*Serge Gainsbourg -elokuvia. Ajattelin jotain noista mennä katsomaankin.

5 comments:

  1. Serge Geinsbourg....Piilomajalta löysin kerran vinkin tämän laulajan lauluun "Elisa"...ja kuuntelepas ja ehkä kohta sinäkin jo rallattelet.....
    Hyvä ajatus kirjoittaa sillä kielellä millä kulloinkin sopii...luen niin mielelläni juttujasi ja ihanat kuvat on ylistetty jo moneen kertaan.
    Niin ja jos jostakin tavarasta eroon haluat päästä niin minä jo kyselinkin kerran sitä rukousnauhaa......
    Ihanaa viikkoa sinulle lähettää Anne

    ReplyDelete
  2. i have just discoverd you're blog. I'm curious about it..love you're pictures.

    ReplyDelete
  3. On se vaan hyvä että kirjoitat, ja sanon tämän täysin väheksymättä kauniita kuviasi! Sanat ovat vaan niin hyviä.

    Mää huushollasin kotonani, kun palasin kesän jäljiltä. Pyörittelin mööpeleitä itkun kanssa: mikään ei tuntunut hyvältä järjestykseltä, kaikissa oli liikaa järjestyksen makua, tai sitten ne olivat liian hakemalla haettuja. Yhtäkkiä kaikki loksahti! Se on ihana tunne! Toivon sitä nyt sullekin, ja sun makuuasentohuonekaluille ja muille :-)

    ReplyDelete
  4. No nyt oikein sattuu kun en asu Helsingissä että pääsisin katsomaan noita Gainsbourgeja!
    Orionissa ravasin joskus kovasti.

    Minustakin parasta kirjoittaa kullonkin kuten haluaa tai olla kirjoittamatta, jollei siltä tunnu. Oma blogini on ensisijaisesti kuvablogi. Tekstiä vain alkoi jossain kohdin tulla, liikaakin. Yritän palata alkuun ja vähentää tekstiä.

    Voi noita lankoja!

    ReplyDelete
  5. Anne, tuttu laulu :) Kiitos muistutuksesta.

    EYE-SNACKS, thanks, and nice that you stumbled upon!

    maijja, niin se just on, molemmat ovat niin hyviä, sanat ja kuvat, ei niistä kummastakaan malta luopua. Ja mitä kodinkohentamiseen tulee, uskon että täälläkin loksahtaa. Viime aikoina elämässäni hankalammatkin asiat ovat loksahtaneet. Makuuasentohuonekaluja on täällä nyt ehkä yksi liikaa, tai ei, yksi on vaan 8cm liian pitkä.

    Liivia, jostasin syystä koko Gainsbourg:n perheestä tulet minulle sinä mieleen, siis siten, että tykkäisit. Tee visiitti mun luo jonain Serge-päivänä, ja jää vaikka yökyläänkin. Minä voin kokota jotain ranskalaista hörhöilyruokaa :)

    ReplyDelete