Voiko sairastamisesta puhua raikkaasti? Kuulostamatta valittajalta? Provosoimatta säälipuheeseen? No, pakko siitä on puhua, puheliaan ainakin on pakko. Ehkäpä seuraamuksista ei kannataisi niin paljon edes huoliakaan. Ikävistä asioistahan puhutaan kaduillakin, kun tuttuja tavataan. Paitsi sellaiset ihmiset eivät taida puhua ikävyyksistään, jotka hymyilevät aina yhdentekevää hymyä, vaikka mikä olisi. Toivon vaan, että ihmillä olisi silmää-korvaa, ymmärrystä ja tilanantohalua.
Näinä päivinä täällä makoilee apea, kipeä ja kireä nainen. Olen tylsistynyt ja melkein lannistunut, pelokaskin välillä olen. Nivelsairauteni on pitkästä aikaa ihan raivostuttava hankalana. Homma on jonkinlaisessa hoidossa, joten en siis ihan hirmusti tykkää mistään ulkopuolisesta hoitovinkkailusta. Toiset sairastajat ainakin ymmärtänevät tämän.
Malttia tarvittaisiin enemmän kuin mitä minulla on. Huomiselle kuitenkin tiedossa kivat aamutreffailut ja perjantaina taas lääkärille avuntoivossa. Sellainen tässä ihmetyttää, että kun nyt olisi aikaa tehdä kaikenlaista pientä täällä kotona, vaikkapa edes ajattelutyötä, mutta en vaan jaksa mitään. En niin mitään. Enimmäkseen olen todella väsynyt ja nukun, hereillä olen keskittymiskyvytön. Odotan vaan terveitä päiviä. Ja välillä kauhistun ajatusta, että jos niitä ei tulekaan. Käyn mielessäni rajanvetoa. Mietin milloin alan elää odottamatta ja vaan yksinkertaisesti tehdä asiota sairaana.
Minun käy Zappaa sääliksi, kun se ei pääse pitkälle lenkille. Onneksi tässä lähellä on kuitenkin pieniä metsäpaikkoja, joissa se saa telmiä vapaana. Heittelen sille keppiä. Ja sehän tykkää.
Olen minä kuitenkin miettinyt kaikenlaista ja löytänyt monenlaista kivaa. Hajamielisetkin irtomietteet, kun niille vaan antaa tilaa, ja kiinnostavat ärsykeet kuljettavat tylsän kaavamaisilta ajatuspoluilta virkistäviinkin hetkiin. Tänään muunmuassa mietin, että jos päätyisin opiskelemaan valokuvaajaksi, kenen töistä saisin ammatillista inspiraatiota. Ainakin Barcelonalaiselta Pancho Tolchinskyltä. Pötkötellessä voi myös laulaa. Se rentouttaa.
Paska homma. Nyt ei irtoa järkevämpää. Kuulostaa tutulle. On niin väsy, ettei edes kavereita jaksa nähdä. Viikonlopuksi pääsen maalle. Aion vain nuuhkia syysilmaa, nukkua ja heittää keppiä koiralle.
ReplyDeleteKuulostaa tosi tylsältä ja niin tutulta. Kun on tarpeeksi sairas, epätietoisuus on melkein kuluttavinta. Tuleeko terveeksi, toimintakykyiseksi ja jos, niin koska?
ReplyDeleteKuvasi ovat hienoja. Kirjoitat hyvin.Pidän blogistasi kovasti.
Paljon voimia ja lämpimiä ajatuksia.
that seems a nice and warm soup.
ReplyDeletethe seconfd photo is super, i love those colours and the light!
thank you for all this beauty.
ps<(oh, what with the hare?)
ah hope your arthritis will leave you alone!
ReplyDeleteciao
Toivon että voit taas paremmin tai että ihmeparantuminen tapahtuisi....ajatuksia sinulle...
ReplyDeleteHieno idea, opiskele valokuvaajaksi!!!!
Sinussa on ainesta!
(kirjahyllyssäsi samoja kirjoja kuin minulla :-)
Koira on hyvä ystävänä ja lohduttajana...tiedän...
-Anne
Aina ei tarvitse jaksaa, ja varsinkin sairaana voi olla ihan luvan kanssa laiskana. Ruumiillisesta sairaudesta en juuri tiedä, mutta henkinen sairauteni sai olon tuntumaan kutakuinkin samalta kuin tuossa kuvailit. Mutta tiedän, se ahdistaa ja siitä tulee levoton olo. Tekisi mieli huutaa ja kiljua ja hyppiä seinille mutta ei jaksa eikä pysty. Laulaminen on hyvä.
ReplyDeleteLämpimiä halauksia ja valoisia ajatuksia täältä sinne, tuntemattomalta tuntemattomalle.
Minulla on elämässäni ollut enemmän sairaudenpelkoa kuin itse sairautta. Sairaudet joita minulla on ollut/on ovat tyypiltään lähes kaikki ns. kivuttomia, vaikkakin muuta ongelmaa aiheuttavia. Etenkin huolta.
ReplyDeleteOlen mm. suorastaan erikoistunut juttuihin jotka ovat tyyppiä autoimmuuni se-ja-se. Yksi lääkäri sitä ihmetteli ja naureskeli vähän.
Kroppa kääntyy itse itseään vastaan, ikään kuin.
Jos tietäisi sairastavansa vaikka jotakin henkeä uhkaavaa tautia, jotakin mihin tietää voivansa kuolla, miltä se tuntuisi? En halua mitenkään koemielessä tietää sinänsä mutta mikäli olen oikein ymmärtänyt, moni saa silloin jotakin kummia uusia voimia ja kykyjä sairauden kanssa elämiseen.
Minulla on yksi ystävä jolle on kertynyt vaikka mitä vaivoja. Aika vakavia osa, tai sanotaan nyt sellaisia että vaativat jatkuvaa hoitoa ja asian huomioonottamista. Ihmettelen hänen kykyään puhua siitä kaikesta. Ehkä hän yksinäisyydessä itkee ja voivottaa, mutta muiden kanssa heittää semmosta herjaa ettei ole tosi noista krempoistaan.
Tunnen myös yhden itseäni 10 vuotta vanhemman MS-potilaan. Hänellä on ollut tauti jo yli 20 vuotta. Hän on hiljalleen kutistunut sanan kaikissa merkityksissä. Sitä on ihan kauhea katsoa.
Ikävää :( Kivut vie niin paljon voimia. Mullekin tuttua tuo niveljuttu. Buranaa ja kortisonia poskeen ja sillä lailla... Odotellessa otollisempia aikoja paremmalle lääkitykselle. Kinkkailemisiin ja hurjasti tsemppiä!!!
ReplyDeleteKuvat on ainakin ihan tosi tosi hyviä!
ReplyDeleteKurja juttu kaikki kivut ja tuskat.
Mulla on ollut niin kurja päivä ilman kipujakin, että oli huomenna mitä vaan, se ei voi olla tämän huonompaa.
HEI ja olkoon tämän viestin myötä hieman mukavampi olo sinulla. (Heittäisin jotain taikahiekkaa jos voisin!)
ReplyDeleteEhdottomasti VALOKUVAUSTA! Jotenkin olen antanut itseni ymmärtää, että tuo käsityöala on ollut sinun... ehkä kolumneista. MUTTA harrasta käsityötä ja valokuvaa työksesi... kuulostaa huikealta. Niin kauniita kuvia osaat ottaa.
Olet vaihtanut yläpalkin kuvaa :)... ja vasta äskettäin huomasin että edellisessä kuvassa olet itsekin siellä oikeassa reunassa!
Auringonpaistetta vakkarilukijalta;
Johanna
Eksyin ensimmäistä kertaa tänne blogiisi. Onpa kauniita kuvia - ja söpö koira :)
ReplyDeletehmmm, kommentoin eilen mutta mahdoinko (taas) sulkea sivun ennen kuin latasin kommentin?
ReplyDeletePiti sanomani etta kirjoita vaan tasta(kin). Aidillani todettiin reuma alkusyksysta, ja koska han ei juurikaan halua puhua asiasta niin tuntuu etta tata kautta ymmarran edes hiukan milta hanestakin ehka tuntuu. Ehka tama auttaa myos minua loytamaan oikeat sanat asiasta kysymiseen.
Palaan tänne kommenttilootalle vieläparemmilla voimilla. Kiitos kaikille! Nyt piikille!
ReplyDeletei´m so sorry for you...same here... arthritis buddys
ReplyDeleteMeidänkin koira rakastaa keppejä ja niiden heittelyä. Välillä mietin, että mikä niissä kepeissä on niin loputtoman nastaa ja että osaisipa itsekin repiä yhtä suuren ilon irti niin pienestä asiasta. Mutta pääasia, että koira tulee onnelliseksi :)
ReplyDeleteNo sori :O Mistä ihmeestä olisin voinut tietää? No joo, lukemalla koko blogi läpi, ehkä.
ReplyDelete