En oikein osaa sanoa, millainen on suhteeni kuvaan. Tai osaisin minä jotain pintapuolista. Halukas se ainakin on. Siihen nähden, kuinka tärkeitä kuvat minulle ovat, en osaa kunnollisen analyyttisesti selvittää itselleni tuota taikaa, mikä kuvissa minua vetää puoleensa. Ehkä ei tarvitsekaan.
Minulla on vahva visuaalinen muisti. Se on tärkeä juttu minulle. Se mitä verkkokalvoilleni heijastuu, jää helposti mieleeni. Tai ehkä minulla on vain tapanani jäädä katsomaan jotain juttua hetken verran pidempään. Ympärilläni liikkuu, mutta mieleni tallentaa still-kuvia. Voi tietenkin olla, että monen mielestä näen ja muistan epäolennaisen. Itselleni ne mieleenpainuvat näkymät ovat kuitenkin järkeenkäypiä, ja jos ei järkeen, niin tunteeseen ainakin. Se monesti riittää.
Katselen ahnaasti ja mielestäni aika tarkastikin, vaan en mitenkään tietoisesti paina asioita mieleeni, ne vain tallentuvat sinne. Näinhän se menee. Mutta sitten taas, eihän sitä kaikkea näkemäänsä muista. En tarkoita, että minulla olisi mitään erityisiä näkijän kykyjä. Juuri nyt toivoisin, että olisi! Minä olen nimittäin laittanut huulirasvan täällä johonkin, ja nyt huuleni huutavat voitelua, mutta en kykene millään kaivamaan muistini sopukoista sitä näkymää, kun Skottilaisen viskihuulirasvapurkkini laskin johonkin käsistäni. Jos minulla olisi autistisen tarkka näkömuisti tätä sietämätöntö huulien kirvellystä en kaiketi joutui nyt kärsimään.
Onko sinulla hyvä kasvomuistikin? Kunpa saisin sen! On ihan hirveää kuinka en muista tapaamiani ihmisiä! Etenkin jossain yritystreffeillä on niin vaikea painaa ihmisiä mieleen. Nimet unohdan välittömästi ja kasvoista muistan vain aavistuksen... Ja olen kuitenkin MUOTOKUVAmaalari, joten minun kai pitäisi nähdä kasvoissa jotakin mieleenpainuvaa. ;)
ReplyDeleteKun tapasin sinut panin merkille yhden asian joka liittyy aiheeseen:
ReplyDeletekatsot suoraan päin ja katseesi on ihmisen joka "syö silmillä" eli juuri kaikkea tuota mistä kirjoitit.
Minun esikoisellani on muuten liki tuollainen autistimainen kuvamuisti.
Ylipäätään muisti jolta ei mitkään yksityiskohdat (oikeastaan nimenomaan ne!) jäâ rauhaan....
Onko tuo ensimmäinen kuva Helsingin hämeentieltä Hakaniemen hallia vastapäätä??
ReplyDeleteMinäkin ajattelen vain visuaalisesti, kuvina. Kuvista syntyy muistoja, joita voi myöhemmin katsella ja mennä niihin mukaan kuin elokuvaan.
ReplyDeleteJulia, minulla on oikein hyvä kasvomuisti. Mut saa hihittelemään - mutta ei ilkeästi, vaan vain lempeän huvittuneesti - tuo ammattisi ja muistisi ristiriita. Minunkin työssäni auttaa hyvä kasvomuisti. Pääni yhdistää nopeasti kasvot ja tapaukset. Nimimuistini ona sitten taas aivan eri kategorissa, se on kiusallisen huono.
ReplyDeletepiilomaja, on ehkä kiva kuulla, tuo ensitapaamisen tunteesi. Tai siis ei yksin kiva. Enhän minä ketään syödä halua! :D Mutta se selittää luultavasti jotain siitä, miksi niin moni suhtautuu minuun jotenkin, hmm, miten se sanoisi, aargh, no siis minuun reagoidaan. En itse tietenkään edes tajua, miltä näytän. Toivottavasti en ihan mielipuolelta kuitenkaan. Tuostapa juontuikin mieleeni, että tapasin muutama viikko sitten sen rokkimiehen, johon epätoivoisesti rakastuin joskus nuorena (josta jossain Oulu-postissa mainitsin). Hän sanoi melkein ensitöikseen, että "sinulla on edelleen tuo mielipuolen katse". Mua ärsytti, mutta nauratti myös. Mutta mutta, asiaan, mä oon sun esikoisesi kanssa sitten samoilla linjoilla, minäkin tihtaan yksityiskohtia. Mä voisin olla hyvä salapoliisin apuri!
mizyéna, Hämeentieltä se on, mutta ihan Kurvin kulmilta.
Hippityttö, nimenomaan! Ja auta armias, kun yrität jollekin toiselle selittää noita kuvia. Se on vaikeaa. Mun Rakas tykkää kuitenkin kuunnella noita mun "kuvia" ja pääsee hyvin mukaan mun juttuihini. Se on ihanaa. Se ei väheksy ollenkaan, kun selitän, mistä suunnasta valo tulei tms.
Vielä tätäkin kautta onnittelut Dubletista! Hieno homma.
ReplyDeleteTunnistan itseni siitä, mitä kirjoitit visuaalisesta muistista. Ainakin itselläni siinä on sitten se kääntöpuoli, että muistan myös sen, mitä en haluaisi. Se on opettanut aika varovaiseksi taidenäyttelyissä ja milloin missäkin. Mutta luvattoman suuri osa elämästäni menee silmälasien etsimiseen kun en vaan pysty palauttamaan mieleeni kuvaa siitä minne ne viimeksi laitoin.
Kiitos Pirkko! Sekä onnitteluista että hauskasta kommentista. Sait virneen tänään happamoituneelle naamalleni tuolla silmälasit-kateissa-jutulla.
ReplyDeleteVasta nyt luin muut kommentit, ja sen, että kuvaamasi talo todella on Hämeentiellä. Olinkin heti tunnistavinani sen, eli se siitä visuallisesta muistista. Asuin tuossa lapsena.
ReplyDeleteNyt tuossa talossa asuu eräs ystäväni, mutta ikkunaansa ei kuvassa näy.
ReplyDeleteEn tarkoita ensinkään että mulle olisi tullut tunne että söisit minut tai sen puoleen ketään, ei semmoista, mutta huomasin että olet ihminen joka uskaltaa katsoa päin, katsoo, tekee havaintoja, kuinka sanoisin, ei mikään mielipuolen katse todellakaan, semmoisen ihmisen katse joka on utelias (hyvällä tavalla!), joka kuuntelee vastauksen kysymykseensä.
ReplyDeleteEn tiedä muistatko mitä puhuin siellä Cafe Europassa...siitä kun kerroin tapaamastani ihmisestä jonka puolesta mulle tuli jännittynyt olo, jota halusin "rohkaista" jne. ja kaikki tämä siksi että hän katseli lahinnä seinille minun edessäni, oli kovin arka tai mitä se on.
Mun katsettani on kommentoitu milloin pistäväksi, milloin miksikin. USeinmiten riittää ettÄ on ruskeat silmät ja silmälasit;-)
Huh! :)
ReplyDeleteMuistan oikein hyvin tuonkin jutun aiheen.