Käpäisin pitkästä aikaa isääni moikkaamassa. Jutustelemassa, muistamassa tunnelmia ja sattumalta tajuamassa ehkä ainakin yhden pienen asian. Itsestäni lähinnä, kai isästänikin. Kakkukahvit juotiin.
Joskus olen tainnut kertoa, että minäkin asuin ison osan pienuusiästäni asuntovaunussa. Oli meillä toki talokin, mutta Solifer – missä milloinkin – oli koti myös. Viehtymykseni kompakteihin tiloihin lienee peräisin noilta ajoilta.
Isä rakentaa siltoja.
Hei taas sinä! Kiitos aurinkoisesta ja elämäntäyteisestä postista!
ReplyDeleteSellainen asuminen varmaan tiivistää elämän oikeisiin hetkiin, osaa nauttia oikeista asioista :)
No hei vaan, Nita. Itse en ajatellut, että sellaisessa asumisessa olisi ollut mitään sen erityisempää, kai. Kun vauvasta asti totuin noissa karavaanisysteemeissä elämään, en välttämättä ajatellut mitään sen suurempia hetkiä. Mutta ehkäpä vanhempani, en tiedä, he saattoivatkin kokea nuo tilanteet merkityksellisempinä. Minun muistikuvissani me ja muut perheet teimme vallankin tavallisia asioita, ja nautimme milloin mistäkin, heh.
ReplyDeleteHieno kuvasarja ja hellyyttävä tuo kattaus. Olen itsekin huomannut, kuinka pitkästä aikaa lapsuudenkodissa käydessä näkee asioita uudessa valossa ja ymmärtää ehkä itseäänkin paremmin. Kaunista viikonloppua sinulle!
ReplyDeleteOlipas raikas posti! Erilainen!
ReplyDeleteIsälläsi on ihana tytär!
Minä olen nukkunut vain yhden yön asuntovaunussa, ja muistan etten pystynyt nukkumaan kun muovin haju (vai mikä se on se asuntovaunun ominaistuoksu) ällötti mua niin. Nyt aikuisena olisi kiva kokea joskus asuntovaunureissu.
Isä on tärkeä myös minulle.Luulen etten olisi tälläinen nainen ilman sitä katsetta minkä isältäni katseena sain kun kasvoin.Riitän näin kun olen.Tuo Ellenin(?) kakku on meidän porukan lempikakku.Junassa on hyvä matkustaa ajatus pääsee lentämään...
ReplyDeleteMaria, juu kattaus hellyttää minuakin. Me olemme joissakin asioissa isän kanssa hyvinkin toistemme kaltaisia, mutta näissä astia-asioissa emme sitten yhtään. Isän mielestä ei ole mitään turhempaa kuin hamstrata kippoja ja kuppeja, minä taas... Isä juo yleensä kahvinsa sellaisesta metallisesta parin desin mittakupista :)
ReplyDeleteLiivia, kiitosta vaan! Minulle asuntovaunun haju, se muuten saattaa ollakin vähän liimainen tai muovinen, hehee, on just hyvä. Mutta en tiedä, en minä enää ehkä matkailisi noin. Tai oikeastaan en minä sitä koskaan matkustusvälineeksi niin ole mieltänytkään, kodiksi paremminkin.
Maria, minulle isä on ristiriitaisen tärkeä. Kyllä minä oon aina ollut enempi isän tyttö, aika klassinen tapaus, mutta siihen nähden minulla on paljon eripuraistakin ajatusta tästä meidän suhteesta. Niin kai se helposti menee. Mutta silti, vaikka me isän kanssa ollaan monesti tosi eri mieltä, niin nimenomaan tuo on mullakin, että hänelle minä riitän. Ellenin kakku ei ollut muuten oikein meidän kummankaan mieleen. Sitä nyt vain oli sattunut "herroilta" jäämään isän duuniin, niin vetelimme sitä sitten :D
Minulle myös isä tärkeämpi ja nyt ei enää olekaan kuin isä.
ReplyDeleteKelpaan hänelle sellaisena kuin olen ja hän ei laske aikaa kuinka kauan on taas kulunut kun viimeeksi soitin tai viimeeksi nähtiin.
Pienenä isä vei kouluun moottoripyörällä ja solmi kengän nauhat ja osti helmet kun olin kiltisti hammaslääkärillä. Moottorisahan ääni ja keväällä maalinhaju ne liittyvät isääni. (vaikkei ammattiinsa liittyneetkään nuo asiat) muistan myös miten katselin kauan kun isä käsihöylällä höyläsi lautaa ja miten lastut kihartuivat.
Asuntovaunuelämästä en tiedä mitään mutta
tiedän ihmisiä jotka asuivat vanhoissa junanvaunuissa jotka oli rakennettu kodiksi ja oli kuin sirkus maailmaan olisi kurkistanut.
-Anne
Onpa jännää. Nämä kuvat, asuntovaunuelämä. Tuntuu, että pitää saada tietää lisää!
ReplyDeleteThank you for sharing your beatiful pics. I can't understand Finnish but love the images. I am following you from Barcelona (Spain)! and bring me inspiration.
ReplyDelete"Saletisti natsaa":-)
ReplyDeleteSanos, tykkäätkö myös suutariliikkeiden hajusta kuten minä?
Anne, tuo on kyllä isien paras puoli, että ei muistutella soittamisista ja sen semmoisista! Vanha junavaunukoti kuulostaa unelmalta!
ReplyDeleteHanna, minäpä kerron joskus. Ai niin se T:n pikkuautokin on muuten vielä täällä. Viikot rientää villisti!
yvettemoyaangeler, thank you!
piilomaja, tykkään tykkään!
Ai että kun ihana teksti ja kuvat. Jotain ihan muuta, elämää.
ReplyDeleteMinä en ole koskaan nukkunut asuntovaunussa. Appivanhemmilla on sellainen auto, muttei siellä muut saa nukkua. Ja se onkin ihan eri asia, ei niin tunnelmallinen kuin vaunu.
olipas hauska postaus ja myoskin hauskaa lukea kommentteja taalta!
ReplyDeletevietin suurimman osan lapsuuteni lomista asuntoautossa eurooppaa ristiin rastiin kulkien, ja olen jotenkin pohkona ajatellut etta se on ihan tavanomainen kokemus. oli siis hassua lukea etta moni ei ole koskaan yopynyt asuntovaunussa!
osa mun parhaista isamuistoista liittyy siihen miten aikaisin aamulla herasin ennen aitia ja siskoa ja kommin "ajamaan" isan kanssa aamuauringossa kylpevaan hyttiin. nyt olen aikuisena ihmetellyt sita miten paljon pidin siita tien paalla olemisesta, nykyaan kun pitkat ajomatkat sukuloimaan tuntuvat aivan kasittamattoman raskailta ja tylsilta.
Mulla ei oikeastaan ole isää,varsinkaan sellaista joka rakentaisi siltoja, enkä ole nukkunut asuntovaunussa (teltassa sitäkin enemmän), mutta silti tulee nostalginen olo! Sellainen hyvä nostalginen.
ReplyDeleteihana postaus, ihastuttava blogi muutenkin...en ole tainnut koskaan aiemmin huomata kommentoida, tyydyn vain hymyilemään ja huokailemaan :)
ReplyDeleteterkuin heidi aurablogista
Isät :) Vaikka isäni on tehnyt toista ja muutenkin toinen, tässä on jotain niin tuttua, tuli heti semmoinen ihan kotoisa olo. Olen joskus reissannut myös isäni työn mukana, olin kai se isän tyttö, ollaan edelleenkin monesta samaa mieltä, mutta myös monesta voimakkaasti eri mieltä ja sanotaan se.
ReplyDeleteIsäni ehdottaa aina, että otakko kahavia.
Tuo asuntovaunun haju nauratti, sen muistaa aina.
Tämä nyt ei liity postaukseen, mutta kiitos noista artistivinkeistäsi blogin sivussa. Etsin sukulaistytölle rauhallista musiikkia lahjaksi ja nyt löysin täydellisen! Agnes kuulostaa juuri sopivalta.
ReplyDeleteThis comment has been removed by the author.
ReplyDeleteonnistuin säätämään muokatessani kommenttia ja kadotin sen..no siis piti sanomani, että..
ReplyDeletetämä kuvasarja on sellainen, jota on tultava katselemaan yhä uudelleen, niin tosi hieno se on..ja se, miten se liittyy juuri iskään (joksi minäkin omaani nimitän)tekee siitä jostain syystä liikuttavan, jopa kauniilla tavalla haikean.
tykkään hurjasti näistä kuvista!
ReplyDeleteasuntovaunuelämästä ei minulla ole mitään tietoa eikä hajua. serkkuperheellä sellainen tosin oli, ja se oli myös heille "toinen koti". koko kesän matkasivat sen kanssa ympäri Suomea ja muitakin maita.
Kirjailijatar, niin näitä elämiä on niin monenlaisia, minullakin :) Ja se on hyvä homma. Kiitos! Minustakin asuntovaunussa on eri tunnelma kuin asuntoautossa. Kummastakin kokemusta. Vaunussa on minusta enempi kodin tunnelmaa.
ReplyDeletesari, oi sinulla onkin ollut varmasti hienoja reissuja. Minun lapsuudessani tuo asuntovaunu ei oikein millään tavalla liittynyt matkusteluun, vaan oli aivan käytännön syistä toinen koti. Muistosi isän kanssa aamuvarhaisella ajelusta kuulostaa ihanalta. Aivan näen silmissäni kuvan sellaisesta.
isoinpapu, telttaretkelle minäkin tahtoisin! Olen seurannut jonkin aikaa söpön käsityöläispariskunnan blogia, jotka tekevät aivan uskomattoman ihania retkiä: http://www.junkaholique.com/ Hyvä nostalginen oli mukavasti sanottu, nostalgia kun ei ihan aina kuiteskaan oo pelkkä hyvän määre, jonkun mielestähän se on suorastaan hevonpaskaa :)
Nää isä- ja äitihommat on kyllä monesti monimutkaisempia kuin biologian kirjoissa annetaan ymmärtää. Mulla myös.
Aurablogin Heidi, kiva jos sain hymyilemään ja huokailemaan!
himalainen, isät niin, vaikka yleistykset ovatkin monesti latteita, niin tekee silti mieli veikkailla, että ehkä meidän tyttärien ja isien suhteessa on jotain universaalia samankaltaisuutta. No tiiä häntä. Kahavit isän kanssa ovat kuitenkin mukava juttu. Minä oon isän tyttö myös, vaikka me totisesti olemme hänen kanssaan aivan eri linjoilla ihan peruskysymyksissä. Mutta ei se sitä katsokaan.
ReplyDeleteLaura, mahtavaa jos niistä oli iloa! Ja oi, tämä olikin hyvä muistutus, että listahan on ollut päivittämättä aivan järkyttävän kauan. Panostus tähän blogiini on ollut laimenevan sorttista. Harmi, mutten silti aivan halua luopuakaan tästä.
blanc, saa sählätä :) Kiitos sinulle sanoistasi! Minullakin haikeita jopa vaikeita tuntemuksia isästä. Aika tavallista, luulen.
outi, olisin melkein luullut, että sinulla voisi ollakin asuntovaunuelämää takanasi :) Jotenkin kun tunnut olevan kuin kala vedessä maailmalla. Koita joskus :)