05/09/2012

hei, missä viipyy syystunne?!


Kesä alkaa minusta olla vasta lopuillaan, vaikka puhutaan jo syksystä. Koitan venyttää kesäajatusta mahdollisimman pitkälle, unohtaa, että eletään jo syyskuuta. Näinä aurinkoisina päivinä se on ollut helppoakin. Tänä vuonna en haluaisi millään luopua tästä kesästä, vaikka yleensä oikein odotan syksyä. Kuljen edelleen enimmäkseen sandaaleissa, sillä ajatus sukista ja kengistä tympäisee. Nukun ikkunat levällään (no okei, kahden peiton alla). Haaveilen vielä yhdestä Lintsi-päivästäkin. Yksi kesäasia tosin ottaa juuri nyt päähän —  täällä pörrää kärpänen, ja olen liian väsynyt kammetakseni itseni sängystä ylös läiskästäkseni tuon rasittavan kaahailijan hengiltä. Miksei se tajua nukkua?

Näin tässä eräänä päivänä maailman kauneimman sorsan (vai onko tuo edes sorsa?) napsimassa koivun siemeniä. Ajattelin, että saisinpa juhlamekon, joka olisi vähän niin kuin tuo höyhenpeite, ajattelin pukujuhlia, juhlia yleensäkin. Että ehtisikö vielä pitää yhdet kesäiset juhlat?

* * *

Tekee mieli laitta tähän parit linkit, joista on ollut minulle tänään iloa:

David Byrne ja St. Vincent, superb!

Tämä blogi, huh mitä kuvia ja tunnelmia!

Tätä lukiessa nyökyttelin ja myhäilin.

Ja sitten vielä loistoarvonta, Dr. Hauschkan kosmetiikkaa arpaonnen päässä tarjolla!


10 comments:

  1. Itsekin haluaisin kesän jatkuvan, en ole viekö valmis syksyyn, saati sitten talveen. Katsoin juuri säätiedotusta, Helsinkiin luvattiin 22 astetta ensi viikoksi!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jipii! Ja vanhemmiltani tuli juuri soitto, että he ostavat yhdet ihanat sandaalit (heh) mulle, jotka kesällä pohjoisen reissulla jätin kauppaan!

      Delete
  2. Minä olen syksyihminen mutta täytyy myöntää - tänä vuonna muutos kesästä syksyyn on ollut aika kivulias, koska koen että kunnon kesää ei ollutkaan. Tai pilkahteli se siellä aina välillä, mutta meidän huushollissa oli liian monta kissanristiäistä, jotta olisin ehtinyt nauttia kunnolla niistä pienistä murusista.

    Viime viikolla pakotin itseni hyväksymään, että minulla alkoi alkusyksy nyt. Se ihana väliaika omenoineen, villatakkeineen ja aamusumuineen. Minä toivon sadonkorjuujuhlia!

    Ja nuo Grassdoen kuvat tekevät kovin nostalgiseksi. Filmikuva tekee sen minulle aina. Voi kunpa saisi oman filmikameran..

    ReplyDelete
    Replies
    1. Juuri tuosta kai se minullakin, ja ehkä monella muullakin, johtuu, että sen todellisen kesän odotus on kai jäänyt päälle. Ja sama myös se, että tämä kesä täyttyi jatkuvasta menosta, lukuisista vieraista (ihanaa kyllä!), remontista... Tuntuu, että juuri sitä semmoista laiskan verkkaista, suunnittelematonta oloa oli kerrassaan liian vähän. Minähän siis tykkäisin tästä alkusyksystä kans. Pää on vaan edelleen kesässä. Mutta siis, joo, on ihmisellä pienet ongelmat... :)

      Minä aivan hurahdin noihin kuviin, paikkoihin niissä ja tunnelmiin, kun eilen löysin tuon blogin.

      Delete
  3. Minulla on syksyfiilis ja ihana sellainen. Nautin auringosta ja kellastuvista puista, kynttilöitäkin on tullut yhtenä iltana poltettua.
    Sorsa on ihana, olen ihan sorsafani! :P Harmittavan vähän olen liikuskellut sorsapaikoilla kesän aikana.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hyvä! Minäkin onneksi olen vähitellen päässyt syysfiilikseen. Melkein nolottaa tunnustaa näin materialistista seikkaa, mutta ihan vaan sylsyisten tekstiilien hypistelykin on auttanut. Kynttiläin poltosta puhumattakaan.

      Delete
  4. Mun mielestä tosi hieno toi maailmanpyöräkuva.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Vähän oli kaponen putkula mukana iltalankillä Lintsillä, ei mahtunu rinkula kokonaan kuvaan :)

      Delete
  5. moi, Tanja! i'm nominating you for the Liebster Blog Award :)
    http://saxsilverain.wordpress.com/2012/09/19/liebster-blog-award/

    ei sun ole pakko tehdä se, mutta olisi kiva tietää susta paremmin, hehe.. plus, mun mielestä ansaitset sen awardin kun sulla on niin ihana blogi!

    nähdään!

    t. Puni

    ReplyDelete
  6. Oi Puni, kunpa nähtäiskin taas pian! Pitäisi järjestää jotkut tee-herkku-iltamat tässä joskus... kun vaan löydettäisiin yhteinen aika. Olen onnistunut sopimaan koko syksylle, joka ikiselle viikolle jotain.

    Nämä awardsit on mulle vähän sellaisia vaikeita. Ja jo yksin tuo, että minulla on yli kaksisataa seuraajaa, voisinkohan edes osallistuakaan? No katsotaan. Kiitos kuitenkin. Sinulla on hieno blogi myös! Nyt vasta löysin sen :) Kiitos.

    ReplyDelete