monimutkaisuudet ja joulupallot

Jouluhommat herättävät vähän ristiriitaisia tunteita. En ole osannut enää pitkään aikaan odottaa joulua yhtä innokkaana kuin lapsena, mutta jokin joulussa kuitenkin viehättääkin. En varsinaisesti halua joulusta kokonaan eroonkaan, mutta olen jo monet vuodet toivonut sen viettoon vaihtoehtoja. Joinakin jouluina olen ottanut etäisyyttä perinteiseen perhejuhlaan jäämällä viettämään sitä itsekseni, ja viime jouluhan meni ihanasti Kööpenhaminassa. Näitä pieniä irtiottoja perinteisistä meineingeistä säröttää usein ainakin kevyt, toisinaan pahempikin syyllisyydentunne, kun ei voi olla kaikkien läheisten luona. Jouluun tuntuu liittyvän niin paljon odotuksia, monelta suunnalta, ja itse ainakaan en osaa olla reagoimatta noihin odotuksiin.

Juhlan kristillisestä luonteesta en ota stressiä. Uskonnolliset ajatukset eivät omassa elämässäni ole kovin keskeisiä, mutta ei niiden läsnäolo liioin minua haittaakaan. Siksi kai, että onnekseni saan elää ihan rauhassa oman maailmankuvani kanssa. Juhlan pakanalliset perinteet viehättävät minua myös, ja olen hyvilläni, että ne elävät kristillisten piirteiden rinnalla. Ajattelen enempikin niin, että hyvä homma, kun ylipäätään juhlitaan. Minusta kun kaikkiin mahdollisiin syihin juhlia ja varsinkin herkutella kannattaa aina tarttua. Useamminkin voisi, ja mieluusti moninaisilla tavoilla.

Tänä vuonna kuitenkin odotan joulua ihan hyvillä mielin, jostain syystä stressi ja hömpötysmieli ei ole äitynyt pahaksi. Olen menossa kotiseudulleni, ja luulen, että joulusta tulee rauhallisen mukava. Tietenkin itse lähteminen vähän rasittaa: pakkautuminen laukkujen kanssa junaan, aikataulut ja sen sellaiset. Minä olen vähän hidas syttymään, ja nyt kun alan päästä joulunlaittelutunnelmaan omassa kotonani, täytyy täältä jo kohta lähteä liikkeelle. Mutta sitten kun on saanut vääntäydyttyä perille, on taas mukava. Erityisesti joulun aikaan aina toivon, että asuisinpa lähempänä perhettäni.

Tänään löysin kirpputorilta muutaman vanhan Itä-Saksalaisen lasisen joulukoristeen. Olen lapsellisen heikkona näihin. Ja koska en ole ainoa tämän heikkouden kanssa, pikkurahan löydöt ovat tietenkin harvassa. En ole sillä tavalla keräilijä, että haluaisin kierrellä antiikkimarkkinoita ja maksaa näistä isoja summia. Viehättävintä on löytää pölyisestä kirppariläjästä pieni pahvinen hauras laatikko, sydän sykähtäen ajatella, että olisikohan... avata rasia, ja oi, löytää sieltä haperoiden silkkipapereiden lomasta muutama ihanuus. Näin kävi juuri tänään. Jokin näissä sattumalta löydetyissä vanhoissa joulukoristeissa aivan liikuttaa minua. Monesti olen löytänyt ne juurikin sen oloisista myyntipöydistä, joissa on arvatenkin kuolinpesien vähemmän arvokkaaksi katsottua tavaraa. Minusta kun taas nuo pienet säilyneet esineet tuntuvat aivan aarteilta.