30/06/2014

tukholma II



Aamuvarhaisesta asti mahtavan kuuma päivä. Se onkin hyvä syy istuskella kahviloissa vähän väliä. Ohjelmassa enimmäkseen näyteikkunoihin tuijottelua, mielenkiintoisimpiin putiikkeihin poikkeamista, myös hauskannäköisten tukholmalaisten vaivihkaista havainnointia ja yleistä tunnelmien nuuhkailua. Ruotsinkieli kuulostaa ihanalta. Varsinkin lasten puhumana se on yltiöpäisen suloista. Lieneeköhän sillä vaikutusta, että Saariston lapset televisiosarjana oli lapsuuteni ehdoton suosikki?

Tukholmassa tuntuu kyllä monesti niinkuin olisi jossain kauempanakin. Ja Tukholman metro on kiva. Ne vanhemmat ruskeankeltaiset vaunut ovat kyllä tyylikkäämpiä. Mutta sympaattista kerrassaan, että niillä uusilla metrojunien vaunuilla on ihmisten nimet. Malin on yksi ihanimmista ruotsalaisista tytön nimistä mun mielestäni - juu juu, ne Saariston lapset.

Mieluisaa Vasastanissa:

Tukholman kaupunginkirjasto, siellä poikkean aina, jos käyn niillä kulmilla. Gunnar Asplundin rakennus ja se ympäröivä puisto ovat todella hienot. Tosin se Mäkkäri siinä saa toivomaan aikakonetta.

Muistan edelleen, kun joskus kauan sitten kulutin aikaa Tukholmassa vailla erityistä päämäärää, ja löysin Observatorielundenin. Siitä lähtien olen aina Tukholmassa käydessäin kivunnut sinne mäelle ja istahtatanut katselemaan maisemaa ja koiranulkoiluttajia. Niin tein nytkin.

Kirjaston lähellä ihan mahtava kahvila Cafe Valand, varsinkin se vuosikymmenet säilynyt 50-luvun interiööri.

Magnolia Across the Street. Varsinkin liiketila sai visualistin sydämen pompahtamaan.

Leipomoketju Fabriquen leivät. No ja juu, on ne niiden liiketilatkin tosi ihanat.


No comments:

Post a Comment