syyään eka

Koska matkakuvia kuvia on hävyttömän paljon, syödään ensin, jotta jaksetaan katsella. Barcelonassa siis oltiin. Olimme siellä kumpikin, minä ja mies, ensimmäistä kertaa. Ja kaupunki teki kyllä ison ison vaikutuksen. Varsinkin kaupungin estetiikan huimaava moninaisuus, huh, siitä melkein pökerryin. Mieluisinta varmaankin oli se, että kaupungin tunnelma oli niin eläväinen. Jos vaikkapa vertaa toiseen etelä-Euroopan metropoliin, ihanaan Roomaan, niin olihan tää Barcelona ihan eri tavalla rouhea, vähän härskikin ja eloisa. No turhapa näitä nyt on vertailla, mutta tahdon koittaa vain sanoa, että Barcelona puraisi minua, tai no, meitä molempia, todella.

Majapaikka löytyi Gràciasta. Mukavinta on, jos reissuilla voi välillä itsekin kokata, siispä oma keittiö on paras. Lomakotimme naapurustosta löytyi just passelisti luomukauppa, jossa oli ihanat viini- ja maustevalikoimat, leipomo ja tavallinen marketti.

Tää pasta on nyt tämmönen reissun viimeisten päivien jääkaapintyhjennysherkku, ei mikään omaperäisin juttu, mutta maistui ihanalle. Heitin kuumalle, kuivalle pannulle ensin chorizoa viipaleina, paahdoin hetken ja perään viskasin aimo lorauksen oliiviöljyä, paahdettuja säilykepaprikoita (suurinta herkkuani, tosin itse paahdettuna parhainta, mutta nää espanjalaiset vähän tuliset purkkipaprikat maistuivat myös), valkosipulia ja kuutioin mukaan myös tosi kypsiä tomaatteja. Niin, ja samalla tietty keitin pastaa. Kastike tulee nopsasti. Maustoin chorizohöysteen persiljalla, oreganolla, rosmariinilla ja timjamilla. Kun pasta on sopivasti al dente, sekoita punaisen makoisa chorizo-paprikahommeli joukkoon ja louhi päälle manchegoa. Heitinpä annoksen päälle myös jääkaapin kätköjen viimeiset rucolatkin.

Nautiskellaan mieluusti päivän lämmittämällä kattoterassilla, kuunnellen ja ihmetellen uudenlaisia kaupungin ääniä. Mutta muunkinlaiset ympäristöt luonnollisesti käy. Tätä ateriaa syödessä joku lähistön kitaroitsija soitteli vahvistimen kanssa musaa, joka kuulosti melkein Bombinolta. Me oltiin ihan haltioissamme.