Rapakeliä pakoon kahvilaan, kultaakin arvokkaamman ystävän kanssa. Matkustushaaveita ja arjen ihmettelyä herkkujen keralla. Välillä nauroimme niin, että mahaan koski ja hengitys salpaantui. Joku taisi katsoa paheksuen, mutta tarjoilijatar ainakin hymähteli mukana. Marraskuu on sellainen, että tekee mieli paeta.
Tuollaiset ystävien kanssa naurut pitävät elämänsyrjässä kiinni, marraskuussakin!
ReplyDeleteNäin on, Maijja!
ReplyDeletetukehtumisnaurut on parhaita. vain harvojen kanssa voi. että kun sanoo kukkapurkki, niin toinen putoaa lattialle.
ReplyDeleteNii'in, ja tukehtumisnauruja on (ainakin mulla)nykyään ihan liian harvoin! Minä tosissaan olin tippua tuolilta. Ja vatsalihakset olivat jo ihan revähtämäisillään. Ystävä meinasi tukehtua. Vaarallista hommaa, mutta vaarassa on viehätyksensä!
ReplyDeleteMarraskuu, ihana marraskuu. Se on varmaan olemassa juuri sen takia, mielessä pysyisivät unelmat matkoista, lämpimistä päivistä ja auringonpaisteesta.
ReplyDeleteKikatusystävät ovat ihania ja vaikka kovin harvassa.
hieno rapakelikuva
ReplyDeleteSigrún, niin se varmaan on. Minä olen yleensä aika perustyytyväinen elämääni, enkä niin kovasti haikaile mihinkään, mutta tänä syksynä perustyytyväisyydestä ei ole ollut tietoakaan. Jotenkin tämä marraskuu, varsinkin kun nyt on näin lämmintä ja märkää, tuntuu aika raskaalta. Sellaisesta kuuraisesta marraskuusta haaveilen.
ReplyDeleteRitva, tuo rapakon seutu on yksi lempipaikoistani lähimetsässä. Se on sellaisessa notkelmassa ja sinne tulee aina hieno valo. Siellä on vaikka minkälaisia valo-olosuhteita eri aikaan vuodesta ja päivän eri aikoina. Erityisen ihana se on ensilumen aikaan. Mukava paikka, koirastanikin. Aika hauska rytmi tuossa rapakelikuva -sanassa. Tuollainen sana kuulostaa varmaan hauskalta suomea osaamattoman korvaan :)