After my morning walk I set a camera on a stand and I began to study again self-timer shooting. Clics and a rushing to front of the camera (repeated probably thirty times, but no masterwork shoots, eh). I am so happy of my new eyeglasses, that I wanted to show them to you too, at least slightly. Propably I should have washed my hair but I was too lazy for that now.
Also this kind of happiness happened today that my mother phoned. You may wonder why is that so amazing. But it is! Sulks has already been held since June. It's been horrible (and the first time in my life when that's been holding so long - I'm really not an unforgiving type but she hurted me so badly last spring). This time, and at this stage in my life, however, it has been necessity for me to have a pause to think and process our relationship thoroughly. The weirdest thing is that last night I dreamed of reconciliation, and when the phone ringed today I was almost frightened. Almost cried, when I discussed with mother. And yeah, I have to admit that finally I cried - a good cry, but not until the phone call was ended. The process is still ongoing...
Tänään maailma näytti erityisen kauniin väriseltä. Liekö syynä siihen uudet silmälasini, kuurasta heijastuva valo (yksi maailman kauneimmista asioista!) vaiko oma mielialani. Mene ja tiedä.
Aamulenkin jälkeen kaivoin kameran jalustan esille ja aloin taas opiskella vitkalaukaisimella kuvaamista. Klik ja säntäys kameran eteen (toistettuna varmaan kolmekymmentä kertaa, eikä siltikään mestariotoksia, pää meni vain sekaisin). Olen niin innoissani uusista silmälaseistani, että halusin edes vilaukseltä näyttää teillekin. Olisi varmaan kannattanut edes tukka pestä, mutta en jaksanut.
Sellainenkin hienous tapahtui tänään, että äitini soitti. Ihmettelet varmaan, että mitä erityisen hienoa siinä nyt on. Mutta on siinä! Mykkäkoulua (elämäni ensimmäinen - en näet ole helposti mykistyvää tyyppiä) on pidetty jo kesäkuusta asti. Se on ollut kamalaa, mutta tällä kertaa ja tässä vaiheessa elämääni kuitenkin tarpeellista. Viime yönä näin unta sovinnosta ja puhelin soi tänään. Meinasi itku päästä äidin äänen kuullessani. Ja lopulta pääsikin - hyvä itku, mutta vasta puhelun jälkeen. Prosessi on vielä kesken.
Voih, kuura. Siina on jotain taianomaista ikava kylla en ole nahnyt vuosikausiin, kuten en myoskaan kunnon riitteessa olevia lampia/rapakoita.
ReplyDeleteNoh, taalla Hollannissa sataa tanaan lunta, tosin sulaa pois melkein saman tien.
Paevi, voi hitsi, voisinpa lähettää sinulle sen tunteen, kun kuura ritisee jalkojen alla ja valo hohtelee kauniisti. Vastapalkkioksi voisin ottaa Hollannin omalaatuista valoa (minusta siinäkin on taikaa).
ReplyDeleteOh - such beautiful pictures and touching thoughts. I wish you every happiness and I hope you find peace somewhere in the depths of those complex relationships.
ReplyDeletesilmälasisi ovat tyylikkäät! + hyvät kuvat.
ReplyDeletevalon hohde oli meiltä eilen kadonnut, lunta myrsyksi raivoisasti..
hienoa myös että ihmissuhteisiin päivä toi hieman valoa.
Juddie, thanks for your warmhearted words!
ReplyDeleteAino, meilläkin oli hohdetta vain aamulla. Iltapäivän valo olikin ihan puuroa. Uudet silmälasit eivät poikkea kovin paljoa edellisistä, mutta riittävästi ollakseen piristävät.
Hienot lasit ja kuvat, tuo sininen kaappi ja kynttilänjalat ah, ja ihastelen sitä mitä seinällä roikkuu! Kuulostaapa lohdulliselta tuo puhelinsoitto, vaikka asiat eivät täysin selviä vielä olisikaan.
ReplyDeleteMinusta tuo on kyllä huippuotos, tuo säntäyskuva. Muutkin kauniita.
ReplyDeleteOnnittelut mykkäkoulun loppumisen johdosta. Luulen, että tiedän mitä se on. Minäkään en ole mykistyvää sorttia, mutta mitä vanhemmaksi elän, olen saanut huomata, että minutkin pystyy mykistämään, jos toinen osapuoli on mykkäilyyn taipuvainen.
Mieheni kanssa ennätys on 2 viikkoa, äitini kanssa taitaa lähennellä kuukautta. Syyt pysyköön omina, mutta joskus on asioita, joita vain mykkäkoulu voi parantaa.
Sanctuary, ihastelusi saa minut hyvälle tuulelle :) Ja mitä tulee mykkäilyyn, minustakin tuntui hyvältä, että se loppui. Puoli vuotta on pitkä aika.
ReplyDeleteLiivia, arvostan mielipidettäsi valokuva-asioissa :)
On tämä kyllä ollut ihan erikoinen kokemus olla olematta tekemisissä äidin kanssa, vaikka me ei kyllä muutenkaan olla sellaisia, että jatkuvasti soiteltaisiin. Väsyin ja loukkaannuin niin kovasti kesäkuun alussa, että ainoa mahdollisuuteni oli jättää asia sikseen hetkeksi ja mietiskellä itsekseni. Ja tarvitse vieläkin aikaa. Onneksi puhelu oli hyvä, eikä painostava.
what a sweet post and pictures...i'm happy for you that things are working out with your mom. i've been there myself with my mom :)
ReplyDeleteOi mitä värejä.
ReplyDeleteMinä yritän opetella näkemään syksyn ja alkutalven kauneuden. Näiden kuvien jälkeen mä luulen että mulla olis toivoa vielä. :)
Kivat kehykset!
Lämmin halaus ja jaksamista..
t. Sanna N.
Voin kuvitella huojennuksesi puhelun jälkeen... Itsekseen miettiminen kyllä auttaa toisinaan paljonkin, ainoa ikävä asia siinä on, että hiljaisuudella on tapana kasvattaa asioita entisestään... Voimia vyyhdin purkamiseen <3
ReplyDeleteKuvat olivat jälleen kerran kauniita. Pidin varsinkin tuosta peiliin kurkistamisesta.
ReplyDeleteHienoa, että mykkäkoulu on voitettu kanta!
Heitin sinua juuri sähköpostilla!
ReplyDeleteMites minä nyt vasta tämän huomaan?
ReplyDeleteIhanasti kiiruhdat tuossa yhdessä kuvassa malliksi;-)
Silmälasit sopivat sinulle.
Omiani vihaan. On kahdetkin enkä kummistakaan tykkää. Piilolinssejä tuuppaan sitten silmiin kun muutne en näe.
Mykkäkoulua en ole koskaan osannut pitää.
..vaikka olisi ehdottomasti kannattanut.
ReplyDeleteheip! i tagged you, if you like to play :)
ReplyDeleteJill, I guess that almost every girl/women have somekind of difficulties with their mother. Classic situation... Time helps, happily.
ReplyDeleteKiitos, Sanna! Kauneutta on kaikessa, kun jaksaa tihtailla tarkasti! Kamala klisee, mutta kyllä mä oikeasti ajattelen niin :)
Tilkkutyttö, niinhän se yleensä menee, että odotellessa asiat paisuvat. Mutta tässä on käynyt oikeastaan toisin. Tietoisesti otin etäisyyttä. Olen pohtinut rauhassa asiaa kannaltani. Menin yli syyllisyyden tunteen, enkä lähtenyt vanhoiile urille, jotka ovat osoittautuneet kestämättömiksi. Luulen, että äitini teki ainakin osittain samoin. Pitkä hiljaisuus kannatti, ainakin luulen niin. Ei tässä nyt vielä mikään hallelujah meininki ole, mutta puheyhteys on taas avattu. Hyvä niin.Kiitos lämpimistä sanoistasi!
Iiris, kiitos kuvakehusta! Minäkin tykkään peilikuvasta. Näytän siinä mielestäni ihan itseltäni. Mutta kävikin ilmi, etteivät ystäväni näe niin. Eiväthän he katsele minua peili kautta, kun taas mielikuva itsestä syntyy peilin kautta. Peilikuva voi olla yllättävän erilainen... Jotenkin ihan ällistyin tästä ajatuksesta, vaikka selvähän se.
Violet, minä taas tykkäisin välillä käyttää piilareita, mutta minulla on ihan alaston olo niiden kanssa. Minulla on ollut rillit 14-vuotiaasta asti, ja aina kohtuullisen vahvat kehykset. Naama näyttää ihan valjulta ilman. Pitäisi ehkä opetella meikkaamaan... On mulla myös aika karsean tummat silmänaluset. Ja mitä mykkäkouluun tulee, niin en minäkään aiemmin. Mutta näköjään välillä kannattaa. Parempi olla sanomatta mitään, jos ei ole järkevää sanottavaa. Usein on vain niin vaikea hiljentyä. Mä tahdon olla vähän liiaksi sellainen viimeisen sanan sanoja. Oppia ikä...
Heip Ritva! I'll join :) Playing is fun.
Ylimmäinen kuva on ihan häkellyttävän upea! Kaikista tykkään.
ReplyDeleteJuu, äidit. Nii. HIljaisus on hyvä joskus.
Tuo on varmaankin ihan totta, mitä englanniksi kirjoitit. Äidit ja tyttäret vaan on niin lähellä toisiaan että on kovin helppoa astua toisen reviirille...
ReplyDeleteIsoinpapu, kiitos vaan kuvakehusta :) Minäkin tykkään ylimmästä kuvasta, vaikka siinä onkin aika kummallinen kompositio. Se pääsi myös tietokoneeni taustakuvaksi ainakin vähäksi aikaa. Tuota kuuraa kaipaan! Hiljaisuus on todella välillä hyväksi, huomasin.
ReplyDeleteTilkkutyttö, varsinkin äidit minusta koettelevat tyttäriensä reviirien rajoja. Minä olen kovin tarkka omasta tilastani (olen aina ollut) ja myös liian itsenäinen äitini makuun, ja siksi hermot menee (liiankin) helposti, kun reviirini rajoja ei kunnioiteta. Valitettavasti ilmaisen ärtymykseni myös aika karkeasti toisinaan. Syytä siis molemmissa tasapuolisesti.
Ihana mekko! Olisin luullut, että sinulla on jotkut Runebergin aikaiset rillit.
ReplyDeleteHuhu Tanja,
ReplyDeleteAMAZING pictures...love your glasses:))))
Everything looks out of a magazine....I´m so impressed!!!
Hope you had a cozy 1.advent weekend....wish you a great week!...Hugs *Marie*
Matroskin, mekko on suosikkini. Ihana päällä ja aika hauskan näköinenkin. Ja mitä silmälaseihin tulee, mielelläni pitäisinkin Runebergin aikaisia kakkuloita, mutta naamani on niin aneemimen ja olen tottunut vahvoihin sankoihin, niin en voi millään edes harkita mitään kevyitä metallisankoja.
ReplyDeleteMarie, your lavishly lovely comment makes me smile! Thank you. I barely noticed the first advent because my sunday was so full of doings and goings. And actually, I have thought, that this year I possibly pass the whole Christmas. Just now I'm not in a Christmas mood at all. And I think it's good for a change.
Lovely pictures !^-^
ReplyDelete