Sometimes it would be fun if somebody else came to look at my clothes and to invent new ways to combine these. Because, I need to confess, even if my imagination is very good, it's not so good what comes to dressing myself. My style is quite boring, I always wear the same clothes, the same co-ordinates. I am too lazy to mirror myself and invent new outfits. Please, don't get me wrong, I like clothes very much. But I don't love pondering my own style that much anymore. Maybe I should, because it would be so nice to be always stylish, elegant and interesting! State of affairs was totally different when I was younger, I was very enhusiastic to concentrate on my outfit then, more inventive and eager enough to run through shops and flea markets, and sew. I was even told that I am the most stylish girl in town, two times. Oh, it felt so good, hehee!
I am an educated seamstress. I'm able to sew beautiful items of clothes to myself and thus I'm not so dependent on shops supply. But to be true, one of my biggest wish is to become wealthy enough to use seamstresses, not to sew by myself (because I'm lazy to draw patterns and cut the fabrics!). I would gladly forget ready-made-clothes. It would be so luxurious to just design then try on a toile and finally got an unique, hand-made sweetness which was perfectly fitting. And a tiny, cute label of seamstress would be found inside the dress. Aww, that's what I would love!
Pyykkäämistä, tuulettamista, talvivaatteita säilöön, villapesua, nyppyjen poistoa, kesävaatteiden esiin kaivelua. Silittää en tänään jaksanut, siinä olen päässyt vähän laiskistumaan.
Ilahtuneena huomaan, että onhan minulla ihan mukaviakin kesävaatteita kaapissani. Josko lopettaisin vaatekauppahaikailun, kun en niihin kuitenkaan ilosta kiljuen mene.
Minusta olisi ihan kauhean hauskaa, jos joku ulkopuolinen tulisi pengastamaan kaapilleni ja keksimään sieltä uusia kokonaisuuksia. Vaikka mielikuvitukseni muuten onkin kiitettävän vilkasta luokkaa, omassa pukeutumisessani se ei valitettavasti juuri näy. Samat vaatteet ja kombinaatiot päällä aina vaan. Ja vaikka olenkin ompelija koulutukseltani, en silti jaksa panostaa hirmusti omiin vaatteisiini. Joskus kyllä, mutta olisi hienoa olla aina tyylikäs. Nuorempana asian laita oli ihan toinen, jaksoin innokkaasti panostaa ulkonäkööni. Vaatekaapistani keksin aina hauskoja asukokonaisuuksia, jaksoin juosta kaupoissa ja kirppareilla ja ompelin illat pitkät. Tämä kuulostaa ehkä pöyhkeältä, mutta tekee silti mieli kertoa, että noina vuosina minulle sanottiin kaksikin kertaa, että olen kaupungin tyylikkäin tyttö! Eikä missään flirttimielessä, vaan sellaisten ihmisten sanomana, jotka olivat kiinnostuneet tyyliasioista. Vaikka siitä on monen monta vuotta aikaa, muistan vieläkin, miten mukavalta ja mieltä kohottavalta se tuntui. Ja voi jessus sentään, kun onnistunkin kuulostamaan vanhalta ja kuivalta, joka keinutuolissa muistelee elämänsä hehkeimpiä hetkiä. No, ei tässä nyt ihan siitä kuitenkaan ole kysymys.
Olisi myös ihanaa olla sen verran varakas, että voisi teettää vaatteita itselleen ompelijalla. Tiedän, tiedän, olen onnekas, kun osaan itse tehdä. Olen juu, mutta teettäminen ja tekeminen ovat kaksi ihan eri asiaa! Olisi suurta ylellisyyttä vain suunnitella, käydä sovittamassa välillä ja lopulta saada vaate, joka istuu ja tuntuu omalta ja hyvältä. Ja olisi myös ihanaa, jos siellä vaatteen sisällä olisi ompelijan soma, pieni etiketti.
Kehut jäävät mieleen, oudotkin. Minä pidän yhtenä parhaimmista saamistani kohteliaisuuksista sitä, kun vanhusten vuodeosastolla työskennellessäni eräs iäkäs rouva totesi tovin minua silmäillessään: "Siinäpä vasta vanhanaikaisen näköinen ihminen". Vanhanaikaisen näköinen! Olin parikymppinen ja niiiin otettu.
ReplyDeleteOuti, ihanasti sanottu, kohteliaisuus minusta ilman muuta!
ReplyDeleteTuosta muistui mieleeni, kun minulle sanoi eräs isäni tuttava, että "sinä taidat olla sellainen antiikkityttö". En ihan tajunnut, oliko se kohteliaisuus vai mikä. Olin jo silloin kiinnostunut kaikesta vanhasta ja kuluneesta, että kaipa se siihen liittyi.
Niin se on, kehut jää mieleen. Ja niin on hyvä. On kiva muistella kaikkea kaunista ja piristävää, mitä on saanut kuulla. Itsekin tykkään kehua läheisiäni. Täällä blogimaailmassa sitä tulle harrastettua paljonkin. Arkielämässä hiukan vähemmän. Ja on se niinkin, että ei saa liikaa kehua, muuten sekin hauskuus alkaa maistua arkivelliltä.
Ohh, I envy you that you can sew! It is one of those things I would like to be able to do, since everything in the shops is rather boring and repetitious (thus I am not a big fan of shopping either)...
ReplyDeleteI see a few nice items on your pictures, the bag and the brown and white dress are very pretty:).
ps. And good luck with becoming rich soon:).
Hmm, vaikea uskoa että ihminen joka ottaa noin kauniita kuvia pukeutuisi mitenkään muuten kuin ihanasti! Ehkä et enää tarvitse uutta asukokonaisuutta joka päivä, kun tyyli on hioutunut?
ReplyDeleteLena, yep, boring and repetitious! Waiting riches :)
ReplyDeleteRinna Pitsiunelma, kuvat hämäävät, näkisitpä nytkin, venähtäneet. liian isot farkut, silittämätön paitapusero ja tukka roikkuu.
Haaveilen siitä, että saisin joskus teettää puvun ompelijalla. Tosin oikeastaan kannattaisi teettä arki- eikä juhlavaate, koska arkivaatteitahan minä käytän - olisi sääli, jos ihana minulle sopiva puku vain roikkuisi henkarissa!
ReplyDeleteHaaveilen myös jonkinlaisen cocktailhatun teettämisestä, ja satunkin tuntemaan modistin. Tilaisuus hatun käyttämiseen enää uupuu.
Minullekin välittyy kuvien kautta kuva hallitusta, valitusta tyylistä - Sinulla on Ihania vaatteita!
ReplyDeleteMinulle sanoi yksi henkilö talvella, että olen "mahtava", ja kysyin miksi. Hän jatkoi "koska olet luova, lahjakas ja toimelias". Näillä olen mennyt jo monta kuukautta! Sittemmin olen huomannut, että helposti tulee sanottua jokin kehusananen, jonka perusteleminen onkin vaikeaa. Samalle kehujalle nimittäin sanoin hiljan, että "sinä olet viisas ihminen" - heti oli peijakas perustelua vailla, ja yhdessä pohtien päädyimmekin muotoon "ajoittain viisas, mutta enimmäkseen hyvä ja hienotunteinen" tai jotain vastaavaa se oli.
JA sitten vielä se, että meillä oli töissä sellainen positiivisuusvalmentaja puhumassa myönteisyyshallelujaansa. Se sanoi, että kehuihin pitäisi aina vastata "totta joka sana, kerrohan lisää." Vaikeaa meille suomalaisille! Mielestäni kehuista pitäisikin aina vähintään kiittää, koska kehujalle voi olla suurikin kynnys antaa toiselle kivaa palautetta; kiitos voi olla paikallaan.
Äääh, eksyin aiheesta. <:)
Vaatepohdinnat ovat mieliaiheitani!
ReplyDeleteTällä hetkellä olen päässyt siihen, että olen todellakin (???uskomatonta!) poistanut kaapistani kaikki sellaiset jotka ovat väärää kokoa, aivan rikki, aivan kamalia muuten.Esim. muodottomaksi vanunut tai täysin pilalle nyppyyntynyt tms.
Tämä karsinta on selkeyttänyt asiaa paljon. Nyt tiedän - voisin melkein ulkomuistista luetella - mitä minulla on.
MInulla on aikoja jolloin olen päivä- tai viikkokausia samanlaisissa, osittain samoissakin vaatteissa. Sitten on niitä aikoja jolloin joka aamu keksii helposti jotakin erilaista päälleen, eikä se ole stressi ollenkaan vaan suuri ilo.
Toisinaan pukeudun mieluusti niin "ettei kukaan huomaa" ts. etten juuri erotu joukosta, ettei vaatteissa ole mitään erityistä. Sitten minussa on selkeästi se puoli joka heittää ylleen jotakin jota ei voi olla huomaamatta. Tunnen oloni molemmissa vaihtoehdoissa hyväksi, mutta se riippuu kyllä täysin mielialasta kumpaa vaihtoehtoa voi soveltaa!
Minua on sanottu "vanhanaikaisen näköiseksi". Aivan samoin kuin Outia. Otin sen suurena kehuna, sillä minusta ihmiset olivat ennen jotenkin kauniimpia. Se oli kai se muoti, tyyli mistä se johtuu, ja varmaan sekin, että naiset erotti miehistä vähän herkemmin kuin usein nykyään...
Mies on teettänyt itselleen pari kauluspaitaa tässä ihan lähellä. Sai valita kankaan ja napit, sovitettiin hartaudella eikä hinta ollut ollenkaan paha. Paljon kalliimpia löytyy tavarataloistakin - no, tosin halvempiakin.
Hyvin tyytyväinen hän on ollut. Ovat aivan täsmälleen oikeaa kokoa, laadukasta kangasta ja huolella tehtyjä. Niissä on ehdottomasti sitä jotakin ekstraa, joka tuntuu hyvältä. Ja kovassa, päivittäisessä käytössä ovat maksaneet itsensä takaisin moneen kertaan.
Haluaisin teettää itselleni myös paitapuseron. En voi sietää että niissä on nykyään melkein aina strechiä. Haluaisin sellaisen, joka olisi häikäisevän valkoinen, suht paksua kangasta, kapealinjainen, melko isot kaulukset...no, semmonen josta tulisi Marlene Dietrich tai Greta Garbo mieleen.
Scaredy-Cat, arkipuku juu, sillai siitä ilosta saisi maksimaalisen nautinnon. Ja takkeja olis kiva teettää myös.
ReplyDeleteMaijja, minustakin sinä olet mahtava. On jännä, miten jo blogin perusteella tulee tunne, että tuosta ihmisestä tykkäisin. Sinusta tykkäisin. Ja minustakin on kivempaa kiittää ja tulla kiitetyksi, kun kehutaan. On ihan mälsää, jos kehuu jotakin, ja toinen alkaa vähättelemään. Kun se kehu kuitenkin on sanottu ihan tosi ajatuksella.
Violet, karsinta selkiyttää, ja se tuntuu niin kivalta. Ne huonout vaatteet siellä komerossa saavat aikaan sen tunteen, että eihän täällä ole mitään kivaa.
Minussa on vähän samaa - sulautujaa ja huomionherättäjää. Enemmän sulautujaa nykyään. Ehkä mieluummin herätän huomiota vaikka mukavalla käytökselläni, huomioonottavaisuudella tai jollain sellaisella, kuin vaatteilla, näin nykyään. Nuorena suorastaan yksi päätavoite vaatteita valitessa oli huomioarvo. Kyllä nykyäänkin on ihanaa, jos vaate huomataan hyvällä, en sitä sano, on tottakai. Mutta verrattuna nuoruuteni hömpötyksiin (äitini sanoin, hän nimittäin sai välillä hävetä silmät päästään, kun minä annoin luovuuteni kukkia) huomiontavoittelun painopiste on vähän siirtynyt.
Tuosta vanhanaikaisen näköisestä, jäin sitä oikein miettimään. Se minua viehättää vanhoissa kuvissa (nuoren ikäni vuoksi ne vanhan ajan ihmiset ovat tuttuja vain niistä), että arkenakin ihmisillä oli hiukset nätisti, ei juhlavasti, mutta järkevästi ja ainakin jollain tavalla huolitellusti, kiinni yleensä. Ja ehkä myös se, että meikkiä ei juuri käytetty. Tällaisia homsantuu, ylikasvaneita polkkatukkia ei näkynyt varmaan missään. No, onhan tietysti niin, että valokuvaaminen oli paljon harvinaisempaa silloin, ja arkikuviinkin ehkä vähän siistiydyttiin, mutta silti kuvittelen, että naisten oli sekä kunnollisuuden että käytännöllisyyden vuoksi oltava siistejä.
Ja sitten vielä teettämisestä, ja siitä hiivatin elastaanista. Ihana ajatus tuo sinun haaveesi, kauluspaita kunnollisesta kankaasta. Sellaisen minäkin mieluusti ottaisin. Sellaista paksua, tiivistä, kuivan kahisevaa puuvillaa. Ja se olisi ehdottomasti valkoinen
Mullekin yksi niitä kauluspaitoja, mutta ei valkoista. Vaikka hiilenharmaa tai teräksensininen, pitkät kalvosimet.
ReplyDeleteKiitos Tanja kehuista, minä pidän sinusta. On hyvä mieli! :)
Täällä toinen ompelija haaveilee teetetystä vaatteesta. Minusta olisi upeaa tuntea läheisesti joku oikein hyvä ompelija, joka voisi tehdä minulle jonkin ihanan arkivaatteen. Siis sekä suunnitella että ommella.
ReplyDeleteMiten hienoa olisi sanoa: "tämä puku on suunniteltu juuri minulle".
Olisi hauskaa nähdä, millaisen vaatteen saisi, jos ystävälle antaisi vapaat kädet! Olisiko oma käsitys tyylistä ja toisen käsitys yhteneväinen? Malttaisinko olla sanomatta, että haluankin sitä ja tätä enkä oikeastaan tota?
Maijja, voisin ottaa valkoisen (mulle ei ihan hohtavan valkoista, vaan sellainen teen valkoinen) lisäksi myyrän harmaan. Oltas sitten koko joukko kaulukset ja kalvosimet jämäkkänä :)
ReplyDeleteIlona, minä en varmaan raaskisi antaa suunnittelun iloa ompelijalle :) Mutta toisaalta se tosiaan voisi olla mielenkiintoista,
beautiful photos...really
ReplyDeletejust so pretty. I had a bummer of a day and these made me smile - and want new clothes ;)