After talking to her, I enjoyed my special treat, cappuccino+croissant breakfast (well it was noon already), browsing an old magazine and listening the rain singing against the kitchen window. And as a lazy day I was able to spend went I back to bed to read one my holiday books, Blue Trout & Black Truffles (the peregrinations of an Epicure) by Joseph Wechsberg. Occasionally browsing some of my fave blogs, thinking surrealism (thanks to Violet and her post about René Magritte), and wondering what made me to leave my artistic hobbies and studies. Somehow I miss the moment when some little insight of mine transforms a picture by my hands.
What an easy, lazy day! At the end of the day, the sun started to shine amidst rainy clouds, and I feasted alone. Colours got stronger. I made hot bean-onion-red pepper-fajitas, yummy. I'm an epicure and quite a genius in kitchen. I love cooking.
I think tomorrow is more efficient day again.
Tänään oli vähävärinen sadepäivä. Aamulla heräsin aikaisin, kävin pikkuisen pihalla poroneidin kanssa aamukasteen aikaan ja päätin mennä takaisin nukkumaan ihan pelkästään siitä syystä, että lomalla saa nukkua pitkään. Nukuinkin ja näin mukavia unia - viime aikoina olen nähnyt hämmentävän paljon unia muutenkin. Heräsin vasta yhdeltätoista ystävän puhelinsoittoon. Hän on yksi ystävistäni, joka jaksaa samalla tavalla kuin minä jauhaa asiasta kuin asiasta perinpohjaisesti, analysoiden hiuksetkin halki. Kun olimme nuoria ja aikaa oli rajattomasti, saatoimme puhua jostain asiasta vaikka vuorokauden ympäri. Monesti vain kävelimme ja juttelimme, kilometrejä kertyi. Hän on inspiroiva ajattelija ja keskustelija, filosofi ja psykologi. Voitte siis arvata, että soittonsa ilahdutti!
"Aamiaisella" puolen päivän aikaan selailin vanhaa sisustuslehteä. Mutta sen jälkeen loikkasin takaisin sänkyyn. Aloitin yhden lomakirjan, Joseph Wechsberg: Herkkusuun kasvatus, ihan mainiolta vaikuttaa. Suomennos on Kyllikki Villan, ja minä sitten tykkään hänen tavastaan asetella sanoja. Siinä loikoillessa ja lukiessa mietin välillä myös surrealisteja Violetin inspiroimana. Katselin Man Rayn kuvia, ja ihmettelin, miksi kadotin intoni kuvien tekemiseen. Ja että palaako se into koskaan takaisin. Ehkä tilalle tulee muuta. Tuleekohan? Toivoisin, että saisin taas joskus kiinni siitä hehkeästä tunteesta, kun joku mietteeni muuttuu näkyväksi kuvaksi käsissäni.
Iltaa kohden vähävärinen päivä alkoi muuttua väkevämmän väriseksi. Tein tulisia papu-paprika-sipuli-fajitaksia itselleni. Oijoi oli hyvää. Olen herkkusuu, ja kekseliäs keittiössä. Juttelin lisää puhelimessa toisen mainion tapauksen kanssa, ja myöhemmin vielä kolmannenkin. Ilta-aurinkokin pilkotteli sadepilvien takaa. Illan viimeinen lenkki koiran kanssa antoi luvan odottaa auenneita syreenin oksia jopa ehkä jo huomiselle, ainakin yhdessä aurinkoisessa paikassa. Mä luulen, että huomenna on taas tehokkaampi päivä. Taidan vaihtaa lakanatkin heti aamutuimaan.
love croissant and cappuccino for breakfast too... can't start the day without it! winter seems to be back again ... i'm confused, i'm lost ... i also sometimes wonder what has made me change my life so much ... it's a new season.. a new begin
ReplyDeleteVoi, ajatella niitä aikoja, kun aikaa tosiaankin oli rajattomasti! Olen samanlainen pohdiskelija, rakastan hyviä keskusteluja:) Kuviesi ja tekstiesi kautta pääsee kyllä hyvin eläytymään kesälomatunnelmaan, eilinen päiväkin oli tosiaan juuri tuon värinen. Toivon sulle hyviä lomapäiviä!
ReplyDeleteMandarine d'Italie, on my side the thing is that I don't feel I would've changed my life that much, but more that life has just changed, by itself, I mean. And life has changed me too, of course, that's natural. And I want to believe it's a good change, anyways! As you say... a new season, a new begin!
ReplyDeleteTilkkutyttö, monesti muistelen noita aikoja haikeana juuri sen vuoksi, ettei juuri koskaan ollut kiire mihinkään. Taitaa olla nykynuorilla jo toinen meininki. Mä luulen, että se teki kasvamisen helpommaksi, kun oli aikaa, ja myös vanhemmilla oli aikaa. Sai tehdä, ja sai olla tekemättä. Vaikka olinkin kova harrastamaan kaikenlaista ja minulla oli paljonkin menoja, niin silti päällimäinen muistikuva on juuri noista ihanista pitkistä keskusteluista ja päämäärättömistä kävelyistä.
Tuntuu mukavalta kuulla, että kuvistani välittyy lomatunnelmia. Eilinen tosiaan oli harmaa, mutta silti oikein hyvä päivä. Ja tänään olen ollut aktiivisempi :)
Vähäverinen päivä on hyvä ilmaisu. Minulla taitaa olla se tänään.
ReplyDeleteLisäksi varmaan joku ihmisvihapäivä.
Kaikki tuolla ulkona liikkuvat tuntuvat ääliöiltä vaikka ovat varmsasti ihan samanlaisia kuin aina muutenkin. MInussa vika on tänään.
Oi Violet, nyt naurattaa, kirjoitin nimittäin vähävärinen. Mutta vähäverinen on myös oikein hyvä. Otetaan käyttöön :)
ReplyDeleteTiedän tunteen ja ymmärrän yskän. Joskus vain toiset tuntuvat kerrassaan ääliöiltä. Ja se on tosiaan vain tunne, jonka oma olo saa aikaan. Sillä ei taida olla mitään tekemistä niiden muiden ihmisten älyllisten ominaisuuksien kanssa. Samaan sarjaan kuuluu tämä: mulla on myös sellaisia päiviä, joskus tosi harvoin, kun on oikein paha olla, että kaikki ihmiset näyttävät kamalan rumilta. Tätä on vaikea selittää tulematta väärin käsitetyksi. Tässäkään ei ole kysymys kenenkään todellisesta ulkonäöstä, ei ollenkaan, pelkästään vaan ihan omasta kurjuudesta. Jos on aivan karsea olo, en kestä katsella muita, kiinnitän vaan huomion harmaisiin naamoihin, jenkkakahvoihin, näppylöihin, kulahtaneisiin vaatteisiin... ja voin pahoin. Se on ihan hullu tunne! Yhden muun ihmisen olen kuullut kokevan joskus samoin. Se on ilkeä tunne, ei piristä mieltä yhtään.
Toivottavasti huomenna hyväverinen päivä, sulla ja mulla, kaikilla.