heleä meininki ja puuttuvat kuvat

En osaa valokuvata sosiaalisissa tilanteissa. En yksinkertaisesti malta vetäytyä kuvaamaan, kun juttelu ja yhdessäolo kiinnostavat valokuva-apparaattia enemmän. Haluan aina olla mukana, en sivustaseuraaja. Siksipä minulla on aivan liian vähän kuvia itselleni tärkeistä päivistä ja tilanteista. Sen sijaan kuvakansioni täyttyvät kaikenlaisista arjen marginaalihuomautuksista, valon liikkeistä, värihavainnoista, kukkakimpuista, koiran tassun asennoista, kankaan laskoksista, kahvikupeista... Olen ylipäätään kehno kuvaamaan ihmisiä.

Tänään oli merkittävä päivä, vaikkei se postauksen kuvista varmaan välitykään. Aika tavallinen päivä periaatteessa, mutta tärkeä silti. Rakkaita vieraita sain. Ja kuvia niistä liikuttavista hetkistä ei tietenkään ole. Eipä tietenkään. Tuntuisi ihan kummalliselta ottaa kamera esiin silloin, kun meidän ihmisten välillä tapahtuu jotain mukavaa. No joo, on tästä päivästä muutama kelvoton räpsy, joista huomaa, että linssiin tiiranneen ajatukset ovat olleet aivan jossain muualla kuin kuva-asioissa.

Minulla oli siis vapaapäivä, jonka vietin kummityttöni ja hänen perheensä kanssa. Siksi tämä päivä oli merkittävä, että meillä oli pitkästä aikaa mahdollisuus kiireettömään yhdessäoloon, hyvin hyvin hauskasti tämän päivän vietimmekin. Jutellen aamusta iltaan ja herkutellen: lampaanlihapullia tomaattikastikeella - ja kehtaan hehkuttaa, että olen tomaattikastikkeissa melko mahtava mamma - kera riisin ja herkkusalaatin, jälkiruoaksi raparperikompottia ja vaniljajäätelöä, myös useita kuppeja makoisaa kahvia vanhemman väen kanssa. Iltapalaksi tuoretta ananasta ja herkkuleipiä. Ihan vaan siksi haluttaa kertoa ruokapolitiikastakin, kun kuvissani ei tätä makoisaa elämää näy, ja herkullinen ruoka on ihan ehdottomasti ainakin minun elämäni yksi keskeisimmistä asioista.

Merkittävään päivään mahtui myös saunan kiukaan sytyttämistä kummitytön kanssa, nelivuotiaan kultakimpaleen, joka osaa analysoida kaikkea niin hurmaavan tarkkanäköisesti ja kerrassaan hauskoin sanavalinnoin. Hänelle oli uusi juttu tuo saunan lämmitys, ja siksikin tärkeä. Haettiin puita yhdessä ja samalla tarkasteltiin ihan tosi varovasti mustarastaan pesää. Tärkeänä tuo tyttö kyllä toimittelee kaikenlaisia asioita, sytykkeitä tehtiin kieli niin keskellä suuta, ettei keskempänä voisi ollakaan. Mikä onni olla tuollaisissa hetkissä! Sitten saunan lauteilla mietittiin muun muassa sitä, miksi kannattaa osata unkaria - siksi tietysti, että voi sitten Unkarissa puhua "kaikenlaista", vaikkapa että "onpa hyvä tuoksu" (perään sama sujuvasti unkariksi, minä en muista siitä tavuakaan). Ja kun löylyt kävivät liian tukaliksi, uskaltauduimme uima-altaalle. Juu, meidän pihassa on uima-allas, enkä koskaan tulisi menneeksi sinne yksin, mutta tänään se oli hauskaa, uimarenkaat ja kaikki mukana. Koiraa taluttettiin innokkaasti myös. Valokuvia katseltiin, levättiin tietysti  välillä ja palloleikkejä hiukkasen siinä sivussa touhuiltiin, piirsimme myös. Minulle nuo lasten touhut ovat vähän vieraita, en ole leikkivän sorttinen täti laisinkaan, mutta iloitsen kovasti juttelusta lasten kanssa. He tekevät niin hyviä huomioita maailman asioista.

Piti siis oikeastaan vaan sanoa, että meillä oli heleä meininki tänään, mutta pienestä asiasta tulikin monisanainen luritus. Taisi tarttua minuun tuo kummitytön puheliaisuus. Luulen, että tämä päivä jää muistoihini sen verran kirkkaana, että vaikka kuvat siitä ovatkin puutteellisia, pystyn silti palaamaan noihin hetkiin vaivatta. Niin mukavaa meillä oli. Lopuksi tehtiin letit saunapuhtaisiin hiuksiin, nauhalaatikosta valittiin hartaudella lettinauhat, ja kammatessa oltiin ihan hiljaa, takkujännityksestä kankeana, mutta peilin kautta näin, että vakavalla tytön kasvoilla oli onnea ja ylpeyttä. Minun naamallani myös.