Ihan kuin Marokon markkinahumu ei olisi riittänyt - kirpputorille oli päästävä takaisin Espanjaan päästyämme. Tai oikeammin asia meni niin, että väsyneenä ja hikisenä ajattelimme kiertää kirpparin kaukaa, itsemme tuntien, ja mennäkin vain ruokakauppaan, mutta juuri ennen kirpparille johtavaa junapysäkkiä minun ja ystäväni silmissä alkoi kiilua ja nopsaan leikimme ääneen mennäkö-vai-eikö-mennä-leikkiä, jonka varmaan kumpainenkin meistä tiesi johtavan vain yhteen ainoaan ratkaisuun - rynnäkköön junasta ja kiihtyviä askeleita kohti toria, kirpputoria, joka ylitti kaikki odotukset.
Sinne olisi pitänyt mennä heti aamusta! Pakettiautoa ja kantajaa olisi tarvittu taas! Satoja metrejä toinen toistaan houkuttelevampia antiikkiaarteita ja rihkamaa. Kallista ja halpaa. Niin paljon hienoa ja haluttavaa, että ihan hävettää. Sana pakettiauto tuli huokaistua liian monen kojun kohdalla. Niska paloi, vettä kului ja tinkiminen tuntui lasten leikiltä Marokon oppien jälkeen. Ostin alpakkatarjottimen (jota myöhemmin päivällä joku villi nuori espanjalaismies tuli tutkimaan ja leikkimään sillä afrikkalaista rummutusta!!? sain kuitenkin tarjottimeni takaisin ehjänä ja leveän hymyn saattelemana), kristallisen helminauhan (joka seikkailee hämäräperäisissä kahvittelukuvissani ja joka on hurjan kaunis) ja marokkolaishenkiset lasinaluset.
Sen sijaan EN ostanut lintutauluja, joissa oli äärettömän kauniit kehykset (puhumattakaan tietty niistä lintupainokuvista!). Niitä oli kolme, ne olivat wanhat, ne painoivat paljon, ja niiden rikkoutumistodennäköisyys oli suuri. Eivätkä ne mihinkään olisi mahtuneetkaan, matkatavaroissa siis. Ja ne olisivat maksaneet vain 2 euroa kappaleelta! En ostanut myöskään vanhoja hienoja kaakeleita, joiden perään sydän nyt katkerana halajaa. Enkä Indienne-kuvioista suurta tarjoiluvatia, joka olisi ollut täydellinen couscous-salaatille (Anniina - teitä odottaa tässä lähiaikoina marokkolainen illallinen valkoisilla lattioilla, jahka ehditään näkemään), jonka vuoksi nyt kuvittelisin voivani elää loppuelämäni toinen käsi vaikka kymmenen senttiä pidempänä. Ihan varmana se ei haittaisi yhtään - ylettyisinpähän paremmin ylähyllylle edes toisella kädellä. Enkä myöskään ostanut ensimmäisen kojun pientä suloista mustavalkoista vatia, jonka kohdalla ajattelin "en ihan vielä". Enkä sitä hienoa valokuvakehystä, jossa oli pienen reippaan kyynelsilmäisen espanjalaispojan kuva, tai niitä...
Harvoin - ei monestikaan edes Ranskan kirpputoreilla - ole painorajoitukset (sekä omat, että lentokoneen) harmittaneet niin vietävästi. Ystäväni nahkapallihulluus kruunattiin samaisella kirpparilla ihanan sinisellä hurmurilla, jonka nähdessäni hänen kainalossaan meinasin revetä nauruun. Niin että hauskaa oli. Katkeraa. Hauskaa. Katkeraa. No, hyvin mukavaa ja antoisaa oli. Ja käsi venyi tarjottimenkin painosta ihan kiitettävästi. Nimittäin sitten vielä ne ruokaostoksetkin oli tehtävä lopuksi.
Voi luoja.. on tosiaan hivenen kaksipiippuista, haluaako tuollaisiin paikkoihin vaiko ei.. :)
ReplyDeleteOijoi! o-ou mitä houkutuksia. Ja ymmärrän täysin tuon katkera-hauska -vaihtelun. Kerrankin meinasi kaveri pätkäistä maljakolla päähän, kun meillä tuli aidohko riita yhdestä pöytäliinasta jonka kylläkin Minä Näin Ensin. Ostin sen liinan ja ai että se on ihana (tosin oli liian iso käyttööni, pienensin sitä ja ekstrasta ompelin kaverille penaalin. Sai osansa sekin lurjus, siis.)
ReplyDeleteEikä auta yhtään jos muistuttaa että se on vaan tavaraa, tiedän tiedän.
ReplyDeleteMutta onneksi otit kuvia, joista voi sitten maksimoida katkeruuden tunteen...
Kuinkahan monta ostosta, jota harkitsin liian pitkään, jäi eri puolille Euroopan kirppiksiä. Eikä niitä vaan unohda.
Naurattaa Maijjan kirjoitus edellä. Minäkin muistan jonkun vastaavan tapauksen eräästä villatakista, jonka MINÄ näin ensin, mutta jonka kaveri osti. Ja pentele myi eteenpäin muualle, enkä minä unohda takkia ikinä. Se olisi ollut itselleni ikuisesti rakas.
Osui ja upposi tämä kirjoitus. Voi sitä onnen ja katkeruuden määrää, kun kyseessä ei kuitenkaan vain tavara vaan ihan aidosti aarre, joka suorastaan kutsuu nimeltä. Ja kun tietää, että se samainen ei tule enää koskaan vastaan, nyyh. Niin jäi Ranskaan markkinoille ne kapineet, jotka olisivat kuuluneet minulle, voihan katkeruus. On kyllä mielenkiintoista huomata itsessään mitä intohimoja kirpputorit voivat herättää (etenkin siis ulkomailla), perusshoppailu ei tosiaan kilpaile samassa lajissa.
ReplyDeleteNiin tai siis onhan se siis loppujen lopuksi vain tavaraa kuten Liivia sanoi, mutta ei se siltä aina tunnu :)
ReplyDeleteTuttua täälläkin!
ReplyDeleteYhdessä kuvassa näin heti semmoisen naisfiguurin..en olisi voinut jättää, luulen...
Minä sekoan tuollaisissa paikoissa. Ulospäin sitten yritän näyttää viileeltä ettei ole liian innokas asiakas...hinnat tuppaa nousemaan;-)
Olen pitkään toivonut löytäväni vanhan kaulanauhan...sellaisen vanhan, jolle keksisin historian ja josta tulisi menneen maailman olo. TUo olisi voinut olla sellainen. Onnittelut!
Oi, oi, oi! Pääsen siis kuitenkin matkalle Marokkoon näinkin pian. Kiitos! Ilostuttaa jo etukäteen. Tuleekohan muuten lattioistasi niin ihanat, että vähennät huonekalumäärän minimiin ja istuskelet aina vaan lattiatasolla.
ReplyDeleteMatkasi aikana ehti tulla jo vieroitusoireita, mutta nämä tunnelmatykitykset korvaavat kyllä odotuksen. Tekstisi saa tapahtumat elämään silmien edessä ja kuvat, niistä voi aistia värien lisäksi tunnelman, hajut ja äänimaailmaakin. Antaa tulla lisää vaan!
Outi, kyllä. ja silti aina haluaa.
ReplyDeletemaijja, meillä ei onneksi tule riitaa tavaroista, kun meillä on jossain määrin niin erilainen maku. Olit aika kulta kuitenkin (tai veitsen vääntäjä), kun teit penaalin.
Liivia, ei autakaan, kun se ei ole mitä vaan tavaraa! Kirpparitavaraa ei voi minusta rinnastaa kaupan tavaraan. Olisi pitänyt ottaa enemmänkin kuvia, tuolla oli vaan ihan törkeän jyrkkä ja räväkkä valo. ja tietty kiirus käydä kaikki kojyt läpi, kun olimme penteleet siellä vähän myöhässä. Aika karu kaveri kun myi takin!!
Sanctuary, juuri niin, aarre. Ostitko kuitenkin jotain pientä Ranskasta? Perusshoppailu ei missään nimessä kilpaile samassa sarjassa! :)
violet, tuo naisfiguuri on yksi, joka jäi kaivelemaan. Mietin sitä pitkään, kun se oli niin hurmaava, mutta sitten ajattelin rikkovani sen jo matkalla, kun se oli niin hento, toinen käsi sillä olikin jo poikki. Kirpaisee. Samasta laarista löysin kristallinauhan. Ja juu, viileältä näyttää täytyy. Ehdottomasti.
Anniina, juu, pääset! Aivan kauheasti tekisi mieli jättää lattiaa näkyviin, se on ihana. Mutta en usko sen onnistuvat. Itse asiassa makuuhuoneeseen meinaan mahduttaa vielä työpöydän, kunhan joskus sen saan Turusta tänne. Se on tärkeä, jopa tärkeämpi kuin lattia.
Kiitos paljon sanoistasi!
Näen joskus unia tuonnäköisistä kirpputoreista aarteineen ja mietin juuri ennen heräämistä saanko pitää tavarat valvemaailmassakin. Ei ole vielä onnistunut.
ReplyDeleteTuollaiset tavarat ei ole "vain tavaraa", vaan jotain tiivistynyttä muisto-ihanuusainetta. Ja muunlaisia ei pitäisi hankkiakaan eikä omistaa.
Mikähän siinä on, että tuollaisia aarteita jää ostamatta varsinkin "halpahintamatkoilla"? Luulen, ettei siellä toisessa ulottuvuudessa nimeltä loma osaa kuvitella mitä se arki on ja sitten sitä ostaa ihan kummia juttua ja jättää ostamatta niitä mahtavia juttuja. Ja että siihen halpaan hintaan vaan turtuu ja vasta kotona kun tajuaa että tälläisen (ja paljon kauniimman) olisin saanut `sieltä Intiasta` pariin euroon niin kauhia sitä morkkista!
ReplyDeleteOi oi, mikä paikka! ei kyllä saisi päästää minua tuollaiseen taivaaseen, mutta en minä antaisi kyllä kenenkään estelläkään. Tämä on nyt sitten laitettu matkatoivelistalle, täytyy!
ReplyDeleteHei jumankekka, nythän mä huomaan että noissa lankarullien sävyissä on paljon samaa kuin niissä joista postasin tänään!
ReplyDeleteEi tosiaankaan mitään perusvärejä.
Ja ajattele, melkein jätettiin menemättä... Minä pikkuisen kaipaan suloisia metsäkauriin sarvia, ostoskrapulasta on jo toivuttu.
ReplyDeleteVoihan kirppisautuus mitä tavaraa -hulluksihan tuolla tulisin.
ReplyDeleteRinna, olen samaa mieltä - mitään muunlaista ei pitäisi omistaakaan :) Minulla onkin lähes kaikki vanhaa. Sänky on uusi kyllä, ja jotkut tekstiilit. No onhan sitä uutta kun alkaa laskemaan, mutta selvasti vähemmistössä.
ReplyDeleteJa minäkin näen kirppariunia silloin tällöin, ja ne ovat aina ehdottomasti hyviä unia. Löytöjä löytöjen perään. Sellaisen unen jälkeen aamulla on aina vähän haikea olo.
eilen tänään huomenna, tuolla kirppiksellä kaikki ne aarteet jäivät ostamatta ihan vaan logistisista syistä :(
Parolan asema, vaikka olenkin kirppari-ihminen henkeen ja vereen, en ihan sen vuoksi lähtisi Fuengirolaan :D Mutta tuonne Marokkoon sinne mene!
violet, niinpä onkin, hauska yhteensattuma! Kävin juuri kurkkaamassa sinun rulliasi. Ihan samoja sävyjä löytyi.
Jenny, varmaan ikuisesti muistan sen tyyneiden, millä olimme kauppareissulle suuntaamassa, ja sitten sen kun hinku-ilo leimahti päälle, jo pari ensimmäistä pöytää katsottuamme :)
Merruli, niin, melkein valkotakkisia jo kiljuin transpointtituskissani.
ReplyDeleteKiitos kaikista näistä matkakuvista! On aina ihanaa nähdä matkakuvia - on kuin itsekin pääsisi vähäisen käymään ulkomailla... Ja mitä värejä! Kuviaisi katsoessaan voi melkein kuulla äänet ja haistaa tuoksut.
ReplyDeletescaredy-cat, kiitän iloisena mukavasta kommentistasi! Minustakin on ihana poiketa blogien välityksellä muissa maissa, ja ihan kotimaassakin kyllä.
ReplyDelete