haasteasioita

Essuntaskusta sain haasteen, johon kerrankin ehdin osallistua. Kiitos paljon!

Harrastan: En kai ole oikein harrastelijatyyppiä. Mutta jos puhutaan siitä mitä tapahtuu palkkatyöpäivieni jälkeen, niin valokuvaan, laulan, kirjoitan, saunon, menen ulos ja usein metsään koiran kanssa, pohdin, suunnittelen ompelevani (ompelen), iloitsen ruoasta ja juomasta, luen, tykkään olla ystävieni seurassa, etsin ja katselen kauneutta. Mutta en pidä mitään näistä harrastukenani, elämää tuo kaikki vain on, osa työtäkin jopa. En halua sellaista, että palkkatyön lisäksi minulla olisi kovinkaan paljon aikataulutettua. Kerran viikossa toistuva kerho olisi minulle niin paha ja mitkään kuntosalijututkaan eivät minulle yksinkertaisesti passaa. Ahdistuisin siitä maksetusta velvollisuudesta. Mutta jos kalenterissa on aikataulutettuna matka johonkin, siitä tykkään! Ja kyläilyista. Sen semmoisista aina iloitsen.

Haastavinta elämässäni: Kaksi selkeätä asiaa. Saada raha riittämään. Osata tulla johonkin lopputulokseen siitä, mikä työ olisi minulle parhainta.

Rakastan: Elämää. Kuinka itsestäänselvää! Tai no, ei sittenkään. Rehellisesti sanottuna olen välillä ollut rakastamattakin sitä. On kuitenkin hienoa huomata taas kuinka rakastettava elämä osaakin olla karuista varjopuolistaan huolimatta. Elämässä sitten taas on ihan hirmuisen paljon rakastettavia asioita. Musiikki. Rakkaus tietysti itsessään sen kaikissa muodoissaan. Voi itku, antakaa anteeksi latteuteni. Jotenkin nyt näitä nyt vaan tulee, estää ei voi! Arkikauneutta rakastan. Hienoja pieniä yllätyksellisiä hetkiä, niitä janoan, spontaaniutta. Ja sitten on vielä yksi - sinistä väriä rakastan, kun se on niin pohjaton ja tunteellinen, mietteliäs väri.

En voisi elää ilman: Kotia, rakkautta, ruokaa. Tai voisikohan sitä elää ilman kotia? Monet elävät. Paha ajatus.

Haaveilen: Työstä, jossa kokisin pysyvää mielekkyyttä. Haaveilen pienistä askeleista, jotka veisivät minua varmasti tuota palkitsevaa työtä kohti.

Pelkään: Että hukkaan mahdollisuuteni.

Elämässäni on pysyvää: Monikin asia. Ajattelu. Tiskit. Halu olla hyvä.

Naapurini eivät tiedä: Montakaan asiaa minusta. Minulla on tosi mukavat naapurit, joiden kanssa on aivan mukava välillä rupatellakin, mutta kukaan ei halua liian läheisiin väleihin. Se on kiva.

Vaatekaapissani: On melkein enemmän kaikkea muuta kuin vaatteita. On siellä toki niitäkin, mutta myös ihan naurettavia tavaroita, joille ei ole muualla paikkaa. Siellä on myös paha sekasotku. Ja minun koiranikin siellä on. Sen lempinukkumapaikka on vaatekaapin alin hylly. Se on varattu ihan vain tuolle mainiolle luontokappaleelle, joka juuri nytkin siellä ihan kevyen kevyesti kuorsailee.

En ole koskaan: Yllättävän vaikea keksiä tähän mitään. On ollut sen verran kirjavaa, rikasta eloa. No joo, onhan sitä paljonkin sellaista. En ole koskaan ollut Yhdysvalloissa, vaikka sinne jatkuvasti haaveilen meneväni. En ole koskaan kirjoittanut kirjaa. Pah, tähän voisikin keksiä vaikka mitä. Ihan mahdoton kysymys. Yllyttää kikkailemaan. Lopetan.

Eniten arvostan: Superlatiivit ovat hankalia. Mutta jos listaus käy, valitsen nämä: hyvää tahtoa, huomaavaisuutta, sivistystä, kauneutta.

Haluaisin tavata: Lisää sellaisia, joiden kanssa on hyvä olla. Suureksi onnekseni olen saanut lähelleni jo monta hyvää ihmistä. Mutta jos lisää tavata täytyy, niin sellaisia mieluummin vain. Ja on myös yksi ihan konkreettinenkin henkilö - Daniel Rossen - uteliaisuudesta, ihailusta, kunnioituksesta.

Laitan tämän eteenpäin seuraaviin addiktoiviin, ihaniin blogeihin:

bamarik
harmaata
himalainen
kaliforniasta
LifeLoveDachshunds
pieni vihko
Sanctuary