after copenhagen

Kööpenhamina oli niin hieno ja ihana, ettei minulla ole kuvan kuvaa sieltä, valokuvaa nimittäin. Olen pahoillani! Kuten joskus aikaisemminkin olen kertonut, en muista kameran olemassa oloa harvinaisen ihanassa seurassa laisinkaan. Ja siitä tässä nyt on kysymys. Olin niin onnellinen siellä. Silmäni kyllä ahmivat italialaisen silmien lisäksi kaikkea kiinnostavaa. Kööpenhamina oli kuin olisi kotiin mennyt. Kotitunne on minulle se mittari, jolla mittaan kaupungin hyvyyttä. On toki vierauskin ihanaa, mutta jos matkalla on kuin kotona, se on oikeastaan eksoottisin tunne.

Mutta Kööpenhaminaan!

Ystävällisyys - ihan omaa luokkaansa! Meille hymyiltiin, tultiin juttelemaan, oltiin avuliaita ilman jäyhyyden häivää.

Tyylikkyys - juuri minun makuuni, huoletonta ja hauskaa, monennäköistä. Tykkäsin ihan hulluna perheistä, joilla oli aina jotain hauskaa yllään ja leikkimieli oli suorastaan tarttuvaa. Perhe - se sana tuli muutenkin usein mieleen Kööpenhaminassa, ja rakkaus, se näkyi ja tuntui siellä.

Hauskuus - hymyilin ja nauroin poskeni kipeäksi. Seurani ei varsinaisesti mikään vitsiniekka ole (onneksi!), mutta meillä on jotenkin samanlainen tapa hullutella. Se on ihanaa! Hauskuutta oli oikeastaan kaikkialla. Näyteikkunoissakin, hyvällä maulla. Ja yksi hauskimmista kahviloista oli Sanctuaryn suosittelema Royal Café. Kuin sadusta! Kahviloiden, baarien ja ravintoloiden suhteen meillä oli onni matkassa, kaikkialla oli hyvää, ja minua hemmoteltiin.

Pieni kunta Kööpenhaminan lähellä, Humlebæk oli hyvä kokemus. Menimme siellä modernin taiteen museoon Louisianaan, jossa oli aivan mahtava valokuvanäyttely: Jacob Holdts Amerika; Tro, Håb & ♥ . Se on mielessäni vieläkin, ehkä aika pitkäänkin - se oli niitä näyttelyitä. Ainoat Kööpenhaminan ostokseni paria lehteä lukuunottamatta ovat nuo postikortit sieltä. Kun katselin noita kuvia, niitä oli siellä valtavan paljon, päässäni soi Soulsavers ja tämäkin. Ja kaikesta näyttelyn karmeudesta huolimatta minun Amerikka-kuumeeni kasvoi vain, aina vain kiihkeämpi on se. Voisinkohan minäkin alkaa seikkailijaksi kuten Jacob? Hän oli itsekin paikan päällä, ja hän näytti paljon rohkeammalta kuin minä. Mutta mutta, en minäkään ihan vähästä hätkähdä.

Ja sitten on taas hetkiä, jolloin alan täristä. Niin tälläkin matkalla. Ennen kotiinpaluuta. Joka tapaamisen jälkeen se hetki on aina vain pahempi. Tällä kertaa jopa niin paha, että lähestulkoon kaduin koko matkalle lähtöä. Voin ihan pahoin, ja halusin vain kotiin. EI, kun takaisin junaan, takaisin hotellin hissiin, takaisin huoneeseen. Halusin Irlantiin. Halusin takaisin kohtuun tai ihan mihin vaan, vain muualle. Lentomatka kotiinpäin oli ihan kammottava. Koitin täyttää pääni buddhalaisilla viisauksilla ja yritin nukkua. Itkeskelin.

Mutta nyt kun olen kotona taas, ja olen saanut olla rauhassa hetken, olen jo taas aikalailla oma itseni. Päätin olla vaipumatta ikävän tuskaan ja aloin heti puuhiin. Hellin tänään itseäni uudella kahvilla ja herkkuleivillä kirpakan aprikoosihillon, brien ja kanelin kera. Ja uskon, kun hän sanoo, että ole onnellinen että tämä tapahtui, äläkä murehdi sitä mitä ei juuri nyt ole. Todella jo ajattelen niin. En vielä osaa nimetä, miksi, mutta minulla on sopivasti tunnetta, että tämä oli hyvä matka tehdä, ja olen siitä onnellinen.

Muita matkalauluja:

Something Stupid
Stand by Me





Copenhagen was so lovely and wonderful that I don't have any photos from there. I am sorry for that! As seen in the past, I do not remember the existence of my camera at all when having such wonderful time and a rare company with me. And now it happened again. I was so happy there. Yes, my eyes devoured the Italian eyes, and in addition to all interesting around us. Copenhagen was a city like to be home. Homey-feeling, it is the meter to me, which measures the goodness of the city. Exoticism is of course wonderful always, but if the trip is like a home, it is a real exotic feeling. What do you think?

But in Copenhagen!

Kindness - class of their own! For us - smiles, friendly talking, helpful people and there was no hint of gawkyness.

Elegance - just my kind, relaxed and fun, colourful. I liked just crazy about the families who had always wearing something fun and playful. Family - that word came to my mind anyway often in Copenhagen, and love, love was seen and felt, it was displayed there in so many ways.

Hilarity - we smiled and laughed so much! My companion is not exactly a jester (fortunately!), but it is more like somehow we have a similar way to have fun. The fun was just about everywhere. Even in display windows. And one of the amazing cafés Sanctuary was recommended by the Royal Café. It was like a fairy tale! In all the cafés, bars and restaurants we had good luck with us, every place were good. And I was so thoroughly spoiled.

A small town near to Copenhagen, Humlebæk was a good experience too. We went there for the Museum of Modern Art, Louisiana, in which was a totally awesome photo exhibit: Jacob Holdts Americas, Tro, Håb & ♥. It's still in my mind, maybe for a long time ahead, I guess - it was one of those exhibitions which stays bothering in my mind but just in a good way. As I saw those pictures, they were there for a huge lot, Soulsavers was playing in my head, this and this one particularly. And all of the exhibition, despite of its vulgarity, grew up my perennial America-fever. I wonder if I should start to be as the adventurer, as Jacob? He himself was on the ground too, and he seemed a lot tougher than I am. But, but, I am not as tender than I look out :) Only those exhibition postcards above was my my purchases, and couple of magazines.

Then again during these trips it is always moments when I am shaking feeling bad. This time again I trembled so much. Before returning home. Every time, during the last hours we are together it is worse and worse. Now, I felt even so bad that I almost repented whole the journey momentarily. I just wanted to come back home. NO, I wanted to go back to the train, back to the hotel elevator, back into our room. I wanted to go to Ireland. I wanted to return into the uterus, or anywhere else but not to airport, just elsewhere. Journey homeward flight was just painful. I tried to fill my head of the wisdom of Buddhists and tried to sleep. I cried silently.

But now when I'm back in my home again, and peacefully alone for a moment, I am starting to be myself again. Feasting my winter holiday mornings with a delicious bread with crisp apricot marmelade, brie and cinnamon. Believing him, when he says to me: be happy because it happened, don't be sad when it is over. And I am. Happy. Really.

Other Copenhagen songs:

Stand by Me
Something Stupid