01/03/2010

monday greyness



Maanantain harmaus ei kovin paljon tiukistele päätäni, sillä olen saanut levätä ja rauhassa ajatella asioita muutaman päivän. Kiitos flunssan (se kyllä kivisteli/kivistelee pikkuisen vieläkin, mutta antoi silti ajattelurauhaakin). Miksipä harmaus kiusaisikaan - onhan se niin kaunis väri! Minulle yksi mukavimmista. Mutta harmaat valo-olosuhteet ja räntä ärsyttävät aina vähän liiankin paljon.

Ystävien merkitys on ollut mieleni päällä. Ystäväni ovat ilahduttaneet ja auttaneet minua niin paljon viime aikoina. Muistelin viikonloppuna erästä keskustelua yhden parhaan lapsuusystäväni kanssa Oulussa. Talvilomallani häntä näin, ja me puhuimme, puhuimme ja puhuimme aamutunneille asti, kuten aina tavatessamme, ihan ahneesti, kun harvoin tavataan. Hän on sellainen, puhelias, ja ihan hirmu viisas myös. Kirjaviisas ja elämästä viisas. Hän tuntee ihmismielen koukerot niin syvällisesti, neurotasolta asti. Mikä mahtava keskustelukumppani siis! Pohdiskelimme ystävyyksiä, tutustumisia ja vähän kaikenlaisia ihmissuhteita. Hän sanoi miettineensä minua ja sitä, miten minä tutustun ihmisiin niin vaivattomasti. Itse en ollut tullut ajatelleeksikaan. Hän sanoi minulle kuvittelevansa, että yksi syy siihen voisi olla se, että minä "hurmaannun" helposti toisista. Yllätyin, mutta jo heti perään nyökyttelin myöntävästi, tunnistin tuon piirteen kyllä itsessäni. Kyllä minä hurmaannunkin. En tietty aina, kuinka voisinkaan, eihän kaikista voi eikä tarvitsekaan pitää, mutta jos hurmaantumiseen on vähänkään syytä ja mahdollisuutta, "käytän" sen häpeilemättä.

Minä haluan hurmaantua monenlaisista asioista, ehkä jopa etsimällä etsin asioita, joista vaikuttua ja hurmaantua. Ja se ehkä helpottaa, että en ole kyyninen juurikaan. Jäin miettimään ystäväni sanoja, ja huomaan, että todellakin, minä hurmaannun myös ihmisistä. Tai niistä ehkäpä juuri ihan erityisesti. Kauhean kiinnostaviahan monet ovat. Puhuminen tällaisesta tuntuu helposti ihan hihhulimaiselta, varsinkin suomalaisessa korrektiuskulttuurissa. Mutta koitan olla välittämättä siitä. Minusta on jotenkin hauskempaa pyrkiä mahdollisimman avoimeen olemiseen, kunnioittavaan toki, kuin pysyttäytyä korrektiuden turvallisessa, mutta vähän tylsistyttävässä tilassa.

Mutta hurmaantuminen. Sitä jään vielä miettimään. Se on jotain sellaista, että jo aika lyhyessäkin ajassa huomaa, että toinen on niin ylen hieno ja mahtava persoona. Samanlainen ei tarvitse olla kuin itse, mutta ehkä jonkinlainen perusvire täytyy olla samankaltainen. Hmm, mietin, tarvitseeko. Ei ehkä edes tarvitse. Hurmioituminen on ihailuakin, mutta ei mitään ylospäin katsomista, vaan sellaista arvostamista ja iloitsemista toisen hyvyyksistä. Se on myös sitä, että tekee mieli antaa itsestäänkin peliin avoimesti, pelkäämättä. Ja ilokseni voin huomata, että Laura-ystäväni taisi olla ihan oikeassa, olen hurmaantunut viime aikoinakin muutamasta ihmisestä vallan. Myös täällä blogimaailmassa.

20 comments:

  1. Huomaan joskus uuden ystävän "löytämisessä" olevan samanlaista innostusta kuin ensitreffien jälkeen ihanan miehen kanssa.

    Ihanaa kun jaksaa hurmaantua uusista (asioista ja) ihmisistä!

    ReplyDelete
  2. Täälläkin hurmaantuja.
    Nopeita vahvoja fiiliksiä ja syttymisiä,kun toisessa on "sitä jotain" ;) Ihan niin kuten sanoit,myös täällä blogimaailmassa pääsee hurmaantumaan.

    ReplyDelete
  3. eilen tänään huomenna, nimenomaan! Se antaa ihan ihan hirmusti voimaa ja iloa, kun tapaa innostavan ihmisen.

    virva, kivaa, että muutkin!

    Unohdinkin tuossa postissa mainita, että hurmaantumisella ei todella välttämättä ole mitään tekemistä seksuaalisuuden kanssa. Tätä kirjoittaessa ajattelin vain platonisia ystävyyksiä.

    ReplyDelete
  4. Hurmaantuminen, kuin olisit kaivanut sanan naftaliinistä. Ihana asia. Oikeastaan joka päivä olisi yhtä terveellistä hurmaantua jostakin kuin esim. nauraa.
    Minä hurmaannuin eilen miehestäni.

    Mistähän tänään?

    ReplyDelete
  5. Oi,mahtava teksti! Ja miten huomasinkaan sitä lukiessani,että olen ihan samanlainen..kova ihastumaan ja hurmaantumaan uusiin asioihin ja ihmisiin. Joskus se tuntui oudolta - miksi ihastun ystäviini? - mutta kun tajusin että se ei ole samanlaista ihastumista kuin vaikka miehen kanssa,se tuntui hyvältä.
    Kuten sanoit,tuosta tunteesta ja ystävistä,niistä saa paljon voimaa ja iloa,myös täällä blogimaailmassa!

    Ja totta tuokin,mitä sanoit harmaudesta. Se on minun lempivärini eikä tuo harmaus hirveästi haittaakaan ulkona...mutta valoa kyllä saisi olla enemmän:)

    ReplyDelete
  6. Hurmaantuminen tuttua!
    USkon että ymmärsin mitä ajoit takaa.
    Ensimmäisen kerran niin taisi tapahtua (siis blogeihin liittyen, muuten on tapahtunut ennenkin) nelisen vuotta sitten kun eräs nainen otti taulublogini perusteella yhteyttä. Kertoi että pitää kovasti töistäni ja (tein silloin aika paljon korujakin) toivoi että tekisin hänelle koruja ja osti tauluja.
    Aloimme kirjoitella muutenkin.
    Kauhean pian huomasin ensinnäkin valtavasti yhtäläisyyksiä meissä kahdessa, mutta sen lisäksi hänessä oli jotakin kovin innostavaa, "hurmaannuttavaa" juuri sillä tavalla kuin kirjoitit ja tunsin että siinä on joku joka ymmärtää puolesta sanasta minua ja joka on kaiken päälle hauska ja fiksu.
    Tapasimme ja oli kyllä niin kauhean kivaa. Ja ihan kuin olisimme aina tunteneet.
    YStävyys jatkuu, olemme tavanneet kaiken kaikkiaan kai vain 3-4 kertaa, aika pikaisestikin paitsi silloin ekalla kerralla jolloin asuin heidän kotonaan kaksi päivää.

    Vaihtelemme toisinaan sähköposteja ja tekstiviestejä, joskus soitamme.
    Semmonen kiva tieto että jossakin on joku kiva tyyppi mutta jonka ystävyys ei ole mitään sellaista joka "vaatii" jotakin koko ajan tms.

    ReplyDelete
  7. Liivia, ihan totta, hurmaantuminen on taatusti terveellistä! Se, kun ilahtuu niin kovin, saa varmaan jotkut hyvänmielen hormoonit liikkeelle. Aivan ihana kuulla, että hurmaannuit miehestäsi! Hii.

    niina, kiitos! Tämähän on ihan älykivaa kuulla, etten ole ainoa hurmaantuja! Ihan mahtava homma. Kotona mua on enempi aina toppuuteltu, että ei saa innostua liikaa jne. Eikä moni puhu ihan hirmusti ystäväinnostuksistaan. Siitä syntynee väärä luulo, että tää olis jotenkin kummallisempaakin. Jatkataan harmaalla, hurmaavaa sekin.

    piilomaja, äh, tuntuupa ihan hassulta sanoa näin, eikä violet. Tuo tarina kuulostaa just hyvältä. Arvostan kovasti sellaisia ihmissuhteita, jotka perustuvat iloon toisesta ja pyyteettömyyteen, ja tietty siihen hurmaantumiseen. Maailma on niin täynnä kaikkea velvollisuutta, että on aika pöljää, jos ystävyyksistäkin muodostaa velvollisuuden.

    ReplyDelete
  8. Sano vaan violet, en mä mikään maja olekaan mutten vaan saa vaihdettua tuohon enää vaan aina tulee että nysse piilomaja sanoo jotain.

    Niin. Vielä piti jatkaa: minulla on tälläkin hetkellä monta hurmaannuttavaa ihmistä mielessä - sinä mukaanlukien! - jotka haluaisin nähdä livenä ja jutella oikein oikeasti. Oi, monia on ja tiedän etten varmaan onnistu koskaan tapaamaan puoliakaan ellei sittten joku järjestä jotain valtaisaa blogitapaamista jäähallissa!

    Mutta hurmaantua voi vain teksteistäkin, kuvista ja mielikuvista.

    ReplyDelete
  9. Violet, mä kyllä sanon violet vastaisuudessakin, jee. Blogitapaaminen jäähallissa kuulostaa pahemman luokan joukkohurmokselta :D

    ReplyDelete
  10. Hirmu hyviä ajatuksia. Tunnistan itseni hyvin selvästi. Hurmaantumisessa ei tosiaan ole mukana mitään seksuaalista (ainakaan alkuun) vaan sitä kaikkea muuta, mitä kuuluu ihastumiseen. Minusta on mahtavaa, kun ympärillä on sellaisia ihmisiä joita voi katsoa ja kuunnella hurmaantuneena. Nyökytellä heidän sanoilleen, ajatuksilleen.

    ReplyDelete
  11. Täällä myös yksi ilmottautuu, vaikka olenkin pitänyt sitä enemmän innostumisena kuin - mikä mahtava sana tähän käyttöön, kiitos - hurmaantumisena. Sitähän se on, hurmaa. Kun ovat ihmisen penteleet usein niin hurmaavan kiinnostavia! Täytyy kyllä myöntää, että nykyään olen ryhtynyt olemaan vähän kyynisempi... tai en kyynisempi, mutta en katso ihmissuhteita niin kauas kuin ennen. Tavatessani hurmaavan tyypin, en välttämättä enää näekään syvää ystävyyttä vaan hetken yhteenkuuluvuuden. Välillä se taipuu ihan kyynisyydeksi saakka, varsinkin jos ystävyyden syntymiselle on maantieteellistä tai muuta estettä.

    Ihan vasta tuo minun orastava kyynisyyteni on murrettu - yks hurmuri luikersi jostakin ja meistä tuli ystävät. Syvät, hyvät ystävät.

    ReplyDelete
  12. Hurmaantuminen on ihanaa ja se on taito, jota ei kannata kyynisyyteen hukuttaa.

    Toki lievä kyynisyys tai maalaisjärjen säilyttäminen on myös jossainmäärin suojaava tekijä.

    Ihmissuhteissa hurmaantuminen voi johtaa ikävyyksiinkin. Joskus olen kokenut sellaista ja uskon, että moni muukin.

    Toisessa saattaa hurmaantua kuviteltuihin ominaisuuksiin ja se johtaa ko suhteessa myöhemmin pettymyksiin. Mutta ehkä niitäkin tarvitaan.

    Ihailen aina näitä kuviasi, ne on HURMAAVIA!

    ReplyDelete
  13. Hyvin hurmaava teksti! Mä oikeastaan tarvitsen hurmaantumista. Se laittaa joskus tärisemään ja muljauttelee sydäntä. Ja hurmaantua voi niin monesta. Toistelen nyt tuota sanaa kun se maistuu niin hyvältä.

    Huomaan, että välillä elämässä tulee mentyä liian kiireellä ja silloin haen hurmaantumista blogeista. Tiedän silloin tasan tarkkaan mihin suuntaan ja tämä sinun on yksi niistä. "Pelkät" kuvasikin sen aiheuttavat, mutta lukiessa tunne syvenee :)

    ReplyDelete
  14. Ihana, mielenkiintoinen aihe.

    Minusta hurmaantumisessa hurmaavaa on myös se, että siinä saa tavallaan nähdä itsensä uudessa valossa. Toiseen hurmaantuessa, sitä hurmaantuu tavallaan myös itseensä.
    Saa iloita täysin olemassaolosta.
    Hurmaantuessa minusta usein tuntuu, että tämä hetki on kaikki.

    ReplyDelete
  15. Jonna, just tuo että voi innostuneena katsella ja kuunnella, oppiakin ehkä, mutta ainakin saada virtaa omaankin ajatteluun.

    maijja, en minäkään välttämättä näe, tai paremminkin ehkä sanoisin etsi, syvää ystävyyttä heti. Mutta se ylipäätään on helmihetki, kun tajuaa että toinen on mahtistyyppi. Ja vielä hienompaa, että olen saanut sanottuakin sen toiselle, ja kuullut saman itsestäni. Ei se ole niin jokapäiväistä. Mulla on tässä viimeaikoina parikin sellaista tosi tosi mainiota ihmistä, jotka ovat tehneet vaikutuksen heti ensikättelyssä. Iloista se sellainen on.

    Junika, hyvin sanot, että hurmaantumisen taitoa ei kannata hukata kyynisyyteen. EI! Eikä liikaan pidättyväisyyteenkään minusta. Silloin, kun haluttaa osoittaa toiselle, että tykkää, niin se kannattaa sanoa. Maalaisjärkeä ei tokikaan saa hukata.

    Neiti Nimetön, toistele vaan, hyvä kun tykkäät! Tuo kiireellä meneminen on minunkin perisyntini. Siitä on opeteltava eroon. Ja mulla se tulee lähinnä vaan kombinaationa epäsäännöllisistä työajoista, huonosta organisointikyvystä sekä liian monesta päällekäisestä projektista ja keskeneräisyyksistä. No, lipesin sivupoluille... Kiitos tuhannesti superihanista ajatuksestasi tästä blogistani!

    Celia, minustakin kiinnostava, ja oli ihana jutella tästä tuon kyseisen Lauran kanssa. Ja sä sanot nyt niin oikeita asioita - naulankantaan! Tuo itsensä uudelleen näkeminen on minustakin juuri yksi keskeinen ajatus tässä. Ja oppiminen.

    ReplyDelete
  16. Voi jukra! Minunkin tekee nyt mieleni hurmaantua! Kirjoitat siitä niin houkuttelevasti. Huomaan ikäväkseni, että siitä, kun minä sain viimeksi hurmaantua, on turhan paljon aikaa. Ilmankos elo onkin tuntunut niin harmaalta..

    ReplyDelete
  17. oh goodness I can't understand a word of this post, but I do so love all your shoes.

    ReplyDelete
  18. i love the happiness of the red gingham amongst the greys! ditto on the shoes.

    ReplyDelete
  19. Hurmaavasti kirjoitit kyllä.

    Ja hurmaannuin just noihin sun rusettikenkiisi!

    Mulla taitaa olla kyllä jotain vanhenemista ja kyynisyyttä jo ilmassa kun en enää osaa niin hurmaantua uusista ihmisistä. Mutta näistä omista läheisistäni, heistä hurmaannun ihan joka ikinen päivä! Ihania ovat.

    ReplyDelete
  20. Beautiful images. I love your floor rug.. and your dog!

    ReplyDelete