10/11/2010

levännyt ja rauhallinen



Jos eilen oli pienesti harmimieltä, niin tänään ei vähääkään. Loskaa on ja valottomutta vallankin, mutta nekin menee, kun on hyvin levännyt ja muitakin tyytyväisyysasioita elämässä. En leiju euforiassa, on vaan leppoisa ja mielekäs olo, ja hyvyydet ajatuksissani päällimäisenä. Sain harmiasiat sujahtamaan omaan arvoonsa, ja mielessäni on taas monta armeliasta ja eilistä viisaampaa ajatusta.

Näin viime yönä kutkuttavan mukavaa unta, heti herättyäni luin ihanuutta viestistä, levysoittimeen oli laittaa uutta kiinnostavaa musiikkia (siitä myöhemmin) sekä sen perään aina niin mahtavaa Department of Eaglesiä. Pakastimesta kaivoin leivän jo aamutuimaan uuniin lämpenemään. Lämmin leipä on minusta yksinkertaisuudessaan kovastikin mahtava juttu.

Eikä siinä vielä kaikki, aamukävelyltä palattuamme postilaatikossa oli kauan kaipaamani Toast Home, ja se on ihan just eikä melekeen mun makuuni. Tuntuu ihan pelleltä vouhottaa kaupallisesta katalogista näin, mutta minulle käy Toastin kanssa aina niin, että suunnilleen unohdan selaavani myyntiluetteloa. Sen estetiikka yksinkertaisesti on vaan niin tenhoavaa. Siis, mikäpä tässä! Minähän itse asiassa pidän hämärästä. Märästä en kyllä edelleenkään.

5 comments:

  1. Mä katoin ensin ihan, että pöydä päässä oli buddha-patsas:)

    Mulla ei enää harmimieltä, mutta miehellä sitäkin enemmän. Se on jotenkin vääryys, että kun toiselta menee niin toiselle tulee, eli harmien määrä taloudessa vakio.

    ReplyDelete
  2. Hahaa, tuollainen järjettömän suuri vielä :D Mulla menis kyllä ruokahalut. Mä olen niin seesteinen tänään, että alan näyttää buddhalta.

    Onpa kurja kuulla miehesi harmista! Toivottavasti pian kirkastuu. Lähetä terveiset. Hän oli minusta oikein sympaattinen ihminen. Toivottavasti ei mitään vakavaa!

    ReplyDelete
  3. I really love your photos;)

    ReplyDelete
  4. Oi hyvä,sait tuon Toastin!

    Ja tuo on kyllä totta,että jos on tyytyväisyysasioita (ihana sana:)) elämässä niin loska ja pimeys eivät haittaa,ainakaan niin paljon kuin muuten. Eilinen retki Helsinkiin piristi ihanasti mieltä,vaikka sekin meni räntäsateessa..mutta nyt tuo pimeys ei tosiaan tunnu enää niin pahalta.
    Tosin vaikka olisi kuinka hyvällä tuulella,se harmittaa kun loska kastelee kengät. Höh.

    ReplyDelete
  5. Olin tänään lehdenostotuulella. Kun katslein hyllyn läpi ja selasin en ollut enää ensinkään. Kyllä siinä tuulet kääntyy kun katsoo niitä toistaan toistavia juttuja ja artikkeleita ja kuvia.
    Menin kotiin ja selailin kyseistä katalogia - ja se riitti.
    On totta että niiden visuaalinen ilme on hyvin haluttava. TAi siis että ne tekevät sen jÄnnän jutun ettÄ tosiaankin unohtaa että tässä myydään - ja kun sitten sen taas muistaa niin ne vaatteet alkavat vaikuttaa hyvin kiinnostavilta.
    (voi helekatti mikä selostus)

    Katsos vaikka tÄtä kuvaa http://www.toast.co.uk/category/women/women.htm
    (toivon ettÄ siinä on siis nainen sulka päässâ)
    Miten hieno!

    ReplyDelete