28/01/2011

wishing a cosy weekend to all of you!



*Kahden aamiaisen päivä tämä perjantai. Ensimmäinen järkyttävän aikaisin assamilla, toinen valon aikaan espressolla kera kuuman maidon.

*Eilen näin tämän DocPointissa. Tuloksena oheistuotehinku ja tyytyväinen mieli.

*Pian saapuu ihana kahvitteluvieras. Niin, tai teevieras, varmaksi en osaa sanoa. Hän on sanonut, että täällä minun luonani tee maistuu hyvältä. No, juodaan mitä juodaan, kivaa on!

*Tekisi mieli jättää iltameno, ja hyristä rauhassa miehen kainalossa tänään.

*Marokkolaisesta puuvillamekosta, ostettu Espanjasta kirpparilta, tuli oikein hyvä ja kaunis tyyny. Jopahan tuotakin kangasta piti muhitella aika pitkään, ennen kuin mitään syntyi. Oon muhittelija, muhis. Enkä pelkästään kangasasioissa.

*Näin viime yönä pienen pienen unenpätkät, jossa oli itsekseen liikkuva viisikymmensenttinen. Se sujahti hankeen niinkuin pajatsoon. Se oli kolikko siis. Jotenkin allöttävä uni. Mutta nauratti retkusti jälkeenpäin.

*Leppoisaa viikonloppua!

10 comments:

  1. Hyvää viikonloppua sinullekkin täältä kaukaa auringonpaisteesta missä yllättäin mullakin oli kahden aamiaisen perjantai.

    ReplyDelete
  2. Meitä kahden aamiaisen ihmisiä on näköjään siis enemmänkin. Toinen aamukuudelta, toinen juur äsken.

    Hyvää viikonloppua :)

    ReplyDelete
  3. Minä olen nähnyt taas inhottavia takaa-ajo-unia. Periaatteessa hauskoja nekin kaikessa hullunkurisudessaan,mutta takaa-ajettuna olo ei ole kivaa. 50 senttisestä en ole kyllä tainnut nähdä unta koskaan:)

    Ja hih,minäkin olen sitten ilmiselvä muhis..ja ihan kaikessa! :)

    Ihanaa viikonloppua!

    ReplyDelete
  4. kauniit nuo ruudulliset verhot! minä näinkin unta että asuttiin perheeni kanssa kommuunissa... onneksi sitten heräsin, oma koti kullan kallis;) mukavaa viikonloppua ja hali x 4 turusta! L

    ReplyDelete
  5. Kainalossa hyriseminen on ihanaa:D
    Kauniita nämä tunnelmasi .Kiitos

    ReplyDelete
  6. Jäin kainaloon, hyvä homma!

    ReplyDelete
  7. Eikö englantilaisissa kartanoissa ennen vanhaan nautittu aina kaksi aamiaista? Ensin teetä ja paahtoleipää sängyssä, sitten kunnon pekoniaamiainen ruokasalissa? Sisäinen aristokaattisi ilmoittaa itsestään!

    ReplyDelete
  8. Kaksi aamiaista on sopivaa etenkin kun meillä syädään vasta illalla.Kevyt aamiainen ennen koiran ulkoilutusta ja sitten rauhassa aamiainen sen jälkeen. Englantilaisesta aamiaisesta tykkään....sellaisesta paahtoleipää marmeladia.
    Juuri söin toisella aamiaisella voisarven Pariisista...viime reissultani pakastin sen....on kiva sitten joskus myöhemmin nauttia ja muistella matkaa vaikka ei se nyt ihan sellaiselta rapealta maistunut mutta maistui hyvältä kuitenkin.
    Happy weekend to you!

    ReplyDelete
  9. ..ja leppoisaa viikon alkua:)
    sunnuntai kääntyy jo illaksi tällä puolen palloa.
    lämpimät terveiset!

    ReplyDelete
  10. and a lovely weekend to you too! such cosy images :)

    ReplyDelete