15/04/2012


Loistoherkullisen (vähän omakehua juu, kokkina ja leipurina toimin nimittäin minä, mutta on aivan viisasta joskus myöntää onnistuneensa) ja kivan brunssin sekä hyvän seuran sunnuntai. Kuviahan ruoista ei tietenkään ole, koska niiden valmistuttua ruokahalu oli ihan tapissaan, ei siinä mitään kameroita ehtinyt.

Ihanien kirpputorilöytöjen oli tämä sunnuntai myös. Pöttien kanssa minulla on lähtenyt jo aikaa sitten käsistä. Mutta euroja ei tuhlaantunut kuin muutama hassu. Vanhat valokuva-albumit (korkkaamattomat!) valjastan jonkun aivan erityisen aihepiirin paperikuville, kunhan keksin.

7 comments:

  1. Pöttien? Minen tajuu mitä ne on mutta kuvat ovat herkullisia taas. Ja kiva lukea kuulumisia ja omakehua koska sellainen on tärkeää.

    ReplyDelete
  2. Pötti = astia, pönikkä, purkki, säilytin, mikä vaan mikä vetää ruokaa, juomaa tahi kukkia tai mitä kaikkea tärkeää säilytettävää sitä nyt onkin, kts. viides kuva. :)

    Kiva, että arvostat röyhistelyäni, sillä aloin jo miettimään, että kuulostaako tuo aivan urpolta. Olin vain itsekin niin kovin tyytyväinen tällä erää valmistamiini ruokiin.

    ReplyDelete
  3. Dear Tanja, I have found your blog via "lavenderandcinnamon.blogspot.com", and.. ooowh.. I love your blog so much!! It is absolutely one of my favorites!! (sorry, but I mean it!) I cannot read the Fins'words, but I have been looking with admiration.. it is so impressive for me!! My compliments!!! I go to follow your blog :))
    With lovely greetings from the Netherlands,
    Herma

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oh, how nice to read your very flattering comment! Thanks!

      Delete
  4. so nice to step by here, sipping a cup of tea...

    ReplyDelete
    Replies
    1. A cup of tea or coffee always makes blog tour even more pleasant :)

      Delete
  5. Mistä olet löytänyt korkkaamattomia vanhoja valokuva-albumeja?

    ReplyDelete