04/07/2012

nyt vasta alkaa tuntua kesältä



Patiokahavit, vähä rilluttelua kylillä ja hikiä pukkaa eli ihania kesävieraita Oulusta. Oma kotiseutureissu lähestyy, jee, mutta sitä ennen teen pikkuretken Heinolaan, tapaan siellä tätini. Tänä kesänä ohjelmassa vain kotimaanmatkailua.

Ilonaiheita on lisääkin. Uusi polkupyörä. Entisen murjoivat ajokelvottomaksi jotkut huligaanit viime kesänä. Ystävät olivat hankkineet minulle uuden (käytetyn onneksi!) ja laittaneet sen kuntoon. Voi että, se jos mikä oli paras lahja minulle nyt. Kesästä on (kunnon helteen lisäksi) tuntunut puuttuvan jotain aivan olennaista, kun ei ole päässyt hyppäämään pyörän selkään ja viilettämään vapaasti, vaan nytpä pääsee. Se on parasta myös, kun miehellä on loma. Voi ottaa päiväunet kainaloikkain, pelata matka-Scrabblea puistossa ja valvoa vaikka yöt läpeensä (no, sitä emme ole vielä tehneet, mutta mahdollisuuden ajatus jo yksin ilahduttaa).

On myös yksi surullinen aihe, ikävä Zappaa. Kaipaan sen mahtavaa olemusta aivan valtavasti. Katselin juuri vanhoja kuvia kyyneleet silmissäin. Välillä aivan kipeää tekee.


7 comments:

  1. Elämässäni on ollut kaksi maailman parasta hankintaa ja ne ovat koira ja pyörä. Molempien avulla on arkeen tullut hirmuisesti uutta ja ihanaa ja ymmärrän molempien puutteen hyvin :(

    ReplyDelete
  2. Halaus Zappan vuoksi...ymmärrän. Polkupyörällä viilettäminen on ihana asia! Kuulin juuri tänä iltana miten kaunis kesäilta oli Helsingissä...se valo siellä on niin ihmeellistä, meillä kun on pilkkopimeää iltaisin ja öisin. Tänä kesänä en pääse kokemaan sitä pohjolan öiden valoa mutta nauti sinä puolestani. Se mikä on lähellä, sitä ei muista aina huomata. Minulla on tuo koiran olo niin itsestään selvää ettei sitä muista aina huomata erityisesti ja sitä katsoessa olen usein miettinyt minäkin Zappaa ja sinua.-Anne

    ReplyDelete
  3. Voi miten ihanan lahjan sait, ihan mahtavaa! Helsinki tuntuu ja näyttää niin erilaiselta pyörän selästä, pienemmältä ja lähestyttävämmältä. Ja ne kaikki kesän tuoksut!
    Voi ikävääsi, ja voimaa sen kanssa oloon.

    ReplyDelete
  4. Kuulostaa mukavalta tuo kotiseutumatkailu.Välillä ihan harmittaa kun ihmiset eivät muista että ei aina tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan matkustellakseen kauniissa maisemissa.

    ReplyDelete
  5. Kotimaanmatkailu on ihan parasta, tykkään. Etenkin pikkukaupunkien kirpputorit ja uudet kahvilat ovat parasta antia.

    ReplyDelete
  6. Hienoa että pyöräily on taas mahdollista!
    Ymmärrän hyvin tuon ikävän. Itse en ole päivääkään ollut ilman kyyneleitä huhtikuun jälkeen, ja pentua tulee kutsuttua toisen nimellä.

    ReplyDelete
  7. Lovely post, thanks for posting

    ReplyDelete