Olen käyttänyt viime päivinä melkein huomaamattani kosolti aikaa selailemalla Etsyn valokuvateoksia (olen Etsyn suhteen aivan myöhäisherännäinen). Onhan siellä paljon kiinnostavaa, mutta ällistyin siitä, kuinka valtaisa määrä siellä on muutamien samojen teemojen ja tyylien varassa pelaavia kuvia. Tuhansia tuhansia kuvia, mutta variaatio oli loppujen lopuksi aika pian nähty.
Hyödyllinenkin tuo kierros oli, tajusin myös itsestäni jotain. Vaikka olenkin vain harrastelijatason kuvaaja, tahtoisin silti kehittyä tässä. Kovastikin. No tietenkin, se kai se harrastuksen pointti on. Huomioni saattaa olla hyödyksi, jos mielin tulla taitavammaksi kamerani kanssa. Minä nimittäin hoksasin, että päästän itseni aivan liian helpolla näiden blogikuvasarjojeni kanssa. Voin postata vaikkapa kolme todella keskivertoa kuvaa samaan pompsiin; niissä voi olla kivat värit (värit on minulle ehkä se luontaisin lähestymiskulma), joku melko mukava sommitelma tai muuta kivaa. Mutta yksikään kuva ei sinällään ole paljon mitään. Siis valokuvana. Ehkä joku muukin on ajatellut tätä, en tiedä. Itse en ollut tullut hoksanneeksi omassa tekemisessäni tätä tavallaan aivan ilmeistä kuviota.
En lupaa, edes itselleni vielä, mitään mahtiotoksia tämän päätelmän seurauksena, mutta tästä lähtien koitan ainakin toisinaan saada aikaan sellaisen kuvan, joka aivan ypöyksinään saa edes pieneksi hetkeksi pysähtymään.
Tiedän tismalleen mistä puhut.
ReplyDeleteMinä poistan yleensä koneeltani kaikki kuvat, jotka eivät toimi yksinään. Ja melkein ällöttää kun huomaan, että olen joitain niistä käyttänyt jo blogissani. Oikeastaan aika monta sellaista on mennyt kokonaan roskikseen, silloin kuva on ollut täysin turha otos. Vaikka tykkäänkin kuvasarjoista ja kertomuksista mitä niistä muodostuu, niin kuvan pitäisi aina toimia myös yksinään.
Paitsi, että kuvia otetaan myös erikäyttötarkoituksiin, silloin funktio ratkaisee.
Voisin pohtia tätä enemmänkin, mutta bussi jättää...
Oi niin, muistutit siitä, että konetta pitäisi taas putsata. Mulle sinne tuppaa kertymään pitkältäkin aikaa aina paljon "kuonaa", juuri niitä turhia otoksia. Minäkin tykkään kuvasarjoista ja kertomuksista, kovasti tykkään. Kuulostinkohan siltä, että jotenkin tämän havaintoni takia olisin alkanut jotenkin dissata niitä. En suinkaan. Mutta haluan vain koittaa keskittyä saamaan aikaan välillä jotain muutakin, repertuaaria pitäisi saada laajennettua. Ja yksi mikä olisi ihan ehdoton, minun pitäisi opetella kuvaamaan ihmisiä.
DeleteJa olispa tosiaan mukava yhdessäkin pohdiskella tätä (ja tietty vaikka mitä!), viinilasi eteen ja herkkujakin. Mutta nyt tämä syksy näyttää niin täyttyneen, että taitaa jäädä kevätpuolelle...
DeleteItse painin tämän asian kanssa myös, mutta sitten luovutin. Lopppujen lopuksi yksikään kuva ei olisi ollut tarpeeksi hyvä. Tai ehkä kolme kuvaa viime talvelta on sellaisia, mistä pidän vieläkin. Yritin jopa päästä Taikin puolelle hieman näitä asioita opiskelemaan, mutta hakeminen oli tehty humanistille mahdottomaksi ja juttu jäi siihen. Harmittaa.
ReplyDeleteJos välillä huomaa päästävänsä itsensä liian helpolla, niin ehkä vielä useammin kokee liiaksi tyytymättömyyttä omaan tekemiseensä. Joskus on hyvä luovuttaakin. Mutta nyt mulla on puskemassa, harvinaista kyllä, jonkinasteista uudistusvimmaa, josta toivon, etten jätä sitä kesken. Tämä on varmasti pitkään jatkuneen jonkinlaisen junnaamisen ja itsetyytymättömyyden sekä myös muutaman ulkoisen syyn (lähinnä pitkään kestäneen reumakipuilun, ja sitä seuranneiden hankaluuksien) tulosta. Täällä kuplii siis.
DeleteItsekin olen pari kertaa hakenut Taikkiin, enkä ole päässyt. Ymmärrän harmituksesi siis oikein hyvin.
Tämä on hyvin mielenkiintoinen aihe. Erityisesti valokuvaajalle.. Minusta riippuu myös paljolti siitä mihin blogi keskittyy kuinka hyvätasoisia kuvia halutaan. Tarkoitan siis sitä, että huipputasoiset kuvat eivät välttämättä vaadi edes tekstiä seurakseen, tai hyvin vähän sitä, koska kuvien on tarkoitus puhua itsessään aika paljon. Sitten taas jos loistavia kuvia on postauksessa useita, ne syövät toisiaan. Tässä mielessä 'täytekuvat' postauksissa ovat tarpeen, ne ikäänkuin lepuuttavat silmiä niiden loistokuvien välissä, ja kuljettavat lukijaa eteenpäin. Toinen lähestymistapa voi olla tietysti myös laittaa runsaammin tekstiä huippukuvien väliin, jotta ne saavat 'ilmaa' väliinsä. Mutta tämä on oma blogifilosofiani.. jota en välttämättä itse aina edes noudata, hahaa. Laiskuus ja kiire iskevät ajoittain, eikä kuviin niin jaksa panostaa. Vaikka olen kyllä huomannut että kuvaamalla aina vaan enemmän, niiden todella hyvien kuvien määrä kyllä kasvaa. Eri asia sitten päätyvätkö ne koskaan mihinkään, vai kasautuvatko koneen syövereihin.
ReplyDeleteHyvä aihe kyllä tosiaan, ja mieluusti juttelisin kanssasi tästä enemmänkin kasvokkain!
Toivottavasti kasvokkain jutteleminen tästä onnistuu lähiaikoina! Sinun kanssasi juttu luisti muutenkin niin hyvin. Mutta tosiaan aika ohjelmallinen syksy täällä.
DeletePaljon hyviä näkökulmia sinulla. Ja arvostankin kovasti, ihan jo siksikin, että sinulla on ammattimaisempi lähtökohta kuin itselläni. Nuo toisensa syövät kuvat ovat varmasti aivan totta. Enkä ollutkaan lyttäämässä koko kuvasarjojen ideaa, vaan lähinnä hoksasin, että toisinaan voisi koittaa mennä vähemmällä ja yksinaan vaikuttavalla. Ja sitten taas monen kuvan postauksillakin on tärkeä paikkansa, vähän niinkuin kuvalehdissä, onhan niissäkin painoarvoltaan "suurempia" kuvia, ja sitten tarinaa tukevia "täytekuvia", ja juuri se kokonaisuus on se, mikä toimii. Tosiaan, kuten tuossa Liivialle sanoinkin, haluaisin vähän laajentaa osaamistani ja hieman myös kyseenalaistaa omia rutiinejanikin.
Havahduin vain siihen, että en oikeastaan koskaan edes pyri tekemään yksinään pysäyttävää kuvaa. Ihan luontaisesti kokoan tilkkutäkkiä, kun teen postausta. Ehkä tuo minun taustani sisustustekstiilien parissakin vaikuttaa, heh.
Itselleni sopii parhaiten tämä tyyli, että kuvat ovat omana könttänään, ja teksti niiden alla omanaan. Siksikin, että teksti ei usein suoraan liity kuviin. Tai jos liittyykin, en halua tekstiä kuvatekstimäisesti selittämään kuvaa, tai kertomaan samaa asiaa kuin kuva. Mutta suurin syy on se, että minä nimenomaan koitan rakentaa useammasta kuvasta kokonaisuuden. Mutta toisentyyppisessä blogissa tuo on totta, että tekstinkin asettelulla saa kuvien väliin henkeä.
Pitäisi kuvata enemmän!
Hyvin kiinnostava aihe.
ReplyDeleteIhan ensimmäiseksi tulee mieleen että kiinnostavia ja pysähdyttäviä kuvia on minusta aika harvassa. Ihan noin yleensä siis, en puhu pelkästään vain blogeista. Mutta sitten taas se että mikä minusta on kiinnostava, pysäyttävä tai jollakin tapaa vaikuttava kuva, "hyvä kuva", ei sitä ehkä ole jonkun muun mielestä. Tietenkään.
On selkeästi olemassa sellaisia sanattomia "sääntöjä" siitä millainen on blogiympyröissä (ainakin) hyvänä pidetty kuva. Siihen samaan juttuun liittyy se sinun huomiosi Etsyssä törmäämiisi kuviin. Uskoisin.
Puuttumatta yhtään siihen millaisia kuvia itse otan (koska siitä puolesta osaan sanoa vain sen mistä itse pidän, mitkä ovat minusta onnistuneita tavalla tai toisella...) mieleen tulee tämä: olisi erittäin virkistävää nähdä joku aivan uudentyyppinen tapa käyttää kuvaa blogeissa. Kyllästyttää aivan ruutanasti tämä "kolmen kuvan sääntö" (huomatkaa nyt noi lainausmerkit, en ota tätä itsekään vakavasti!) ja ylipäätään se että kaikki menee päässä yhdeksi kuvamössöksi kun katselee puolikin tuntia eri blogeja, oli sitten suomalaisia tai muita, kaikki on niiiin samaa jotenkin. Mutta ei minullakaan siihen lääkettä ole tarjota.
Jatkan kun saan ajatuksesta kiinni.
Piilomajan Kati
Minusta ei muuten tunnu tuolta, että pysäyttäviä kuvia olisi harvassa. Törmään niihin alinomaa., joka paikassa Taidan olla aika helposti vaikuttuvaista sorttia, heh. Esimerkiksi ne sinun uudessa kirjassasi olleet kaitafilmille tallentuneet ruudut! Huh, olin ihan kananlihalla pelkästään nopsasti vilkaistuani niitä. Jos joskus tulen käymään Brysselissä, näytäthän minulle sitä kirjaa? ;) Olen muuten huomannut, että pidän useimmiten juurikin elokuvien stilleistä.
DeleteItse koen nuo "kolmen kuvan säännöt" ja vaikkapa sen sellaisen, että nyt tykätään tehdä ja esitellä tosi tummasävyisiä kuvia, vain sellaisina trendeinä, en niinkään sääntöinä. Muoti-ilmiöitä kai ne ovat, ja sellaisenaan minusta aivan kiinnostavia. Aluksi raikkaita ja kivoja, mutta toki sitten, kun samaa on jokapuolella, kyllästyttäviä. En varsinaisesti ärry niistä, enempi olen kiinnostunut. Mutta tajuan myös turhautumisen. Kyllä itsekin toisinaan ajattelen, että näkispä jotain ihan muuta. Silloin katselen taidelehtiä ja -kirjoja. Kyllä sieltä löytyy kaikenlaista. Tosin eivätpä nekään ole irti noista trendeistä. Ihmiset ovat sellaisia laumassa viihtyviä. Mutta juu, ajan valokuvatrendit (ainakin harrastelijakuvaajien) tulivat todella nopsaan tutkittua tuolla Etsyssä.
Minä taidan olla sillä tavalla vanhanaikainen, että olen kiinnostunut kuvauksen ammattiperinteestä kumpuavista hyvän kuvan kriteereistä. Ja minusta niissä on perää. Ei sillä, etteikö niitä kannataisi myös rikkoa ja unohtaakin välillä. Mutta ovat ne jonkinlainen peruskivi, ja sellaisenaan arvokasta asiaa.
Minulle kuvat blogissasi ovat nimenomaan osa kokonaisuutta, kuin elokuvan ruudut. Sanoisin, että ehkä tämä yksinään täräyttävien kuvien puute liittyy digikuvaamiseen, se lähestyy henkisesti juuri elokuvaa tai muuta aikapohjaista taidemuotoa. Tai jotain sinnepäin!
ReplyDeleteOlen, Rinna, hyvilläni, että koet noin, olen suorastaan imarreltu. Jotain tuollaista olen halunnutkin tuottaa, välähdyksiä, ruutuja jostain isommasta tarinasta. Monesti kuvani saattavat olla aivan epäolennaisiakin vilahduksia, mutta siltikin tärkeitä osasia tarinan suhteen. En ole mikään elokuvafriikki, mutta se sellainen kuvajuoksutus sopii silti ajatusmaailmaani. Aika ja valo, siinäpä mainio liitto! Joskus olisi kiva koittaa kokeilla tehdä elävääkin kuvaa.
DeleteMinä ajatteln valokuvien laittamista blogiin varmaan ihan liian vähän, samoin valokuvausta muutenkin. Menen lähinnä tunteella ja katson mitä syntyy... En oikeastaan edes ole tietoinen noista mainituista "blogikuvauksen" säännöistä.
ReplyDeleteMutta tuo on totta, mitä Merja tuossa ylhäällä mainitsi, että sarja "liian" upeita kuvia on liikaa. Tulee sellainen kauneusähky eikä sitä pysty oikein käsittelemään. Olen myös huomannut, että viime aikoina olen itse muutenkin kyllästynyt kauniisiin kuviin. Teknisesti liian onnistuneet kuvat tuntuvat monesti hengettömiltä ja tyhjiltä. Vähän pitää olla tärähdyksiä ja epätarkkuutta, sellaista oikean elämän dokumentoinnin tunnelmaa.
Mitä tulee sinun kuviisi, niin niistä kyllä pidän. Minusta sinun aiheesi ja kuvakulmasi eivät ole aina ihan tavanomaisimpia tai helpoimpia, mikä on mukavaa. Samaan yritän itsekin päästä. :)
Ehkä se on hyväkin juttu, ettei liikaa ajattele. Säilyy rentous ja uteliaisuus. Enkä minäkään ole ajatellut pitkään aikaan näitä mitenkään kauhean analyyttisesti. "Katson mitä syntyy -menetelmä" on minullekin kovin tuttua. En tosin niinkään mene näiden kuvieni kanssa tunteella, ehkä paremminkin perstuntumalla. Mutta nyt tuli sellainen vaihe, että haluan puida tätä kuvajuttua (ja hieman sanajuttuja myös) hieman, ja koittaa päästä eteenpäin.
DeleteItse en taas saa kyllikseni teknisesti taitavista kuvista, katsojana siis, mutta sen sijaan olen jo hiukan ähkyssä instagrammiin, hipstavirtaan ja muihin filtteri- ja efektimyllytyksen läpikäyneisiin otoksiin, vaikka monet niistä ovatkin sympaattisia ja nostalgisia. Tai saatan minä pitää niistäkin, mutta niihin olen jotenkin helpoimmin kyllästymässä.
Näissä tällaisissa ns. lifestyle-blogikuvissa täytyy ehkä jollain tavalla osata erottaa se, onko kuva-aihe stailattu kauniiksi, kiinnostavaksi, trendikkääksi, omaperäiseksi, rouheaksi, mitä ikinä... ja sitten taas se, onko se valokuva itsessään millainen. Monesti mietin, kun kuviani kehutaan, että puhuuko kehuja siitä, mitä siinä kuvassa näkyy, siis että kehuuko se sitä aihetta, tavaraa, maisemaa... vai ihanko sitä valokuvaa itsessään. Tokihan nuo limittyvät toisiinsa. Itse kun koen olevani taitavampi laittelemaan paikkoja kivaksi ja tekemään havaintoja ympäröivästä todellisuudestani kuin ottamaan onnistuneen valokuvan siitä. Ihan jo yksin sekin, että en vielä osaa ottaa kamerastani kaikkea irti, eikä minulla liioin ole joka paikkaan soveltuvaa kalustoakaan.
Kiitos Kirsikka!
Osallistun vielä koska on mielenkiintoista.
ReplyDeleteNyt kun otat esille ne kuvat divarikirjassani - perun jo senkin perusteella sen ettei mielenkiintoisia kuvia pahemmin olisi! VAikka oli se alunperin hiukan liikaa sanottu ettei OLE, ehkä se on vaan sitä että kun sitä muuta on niin VALTAVAT määrät, kuvia on kaikkialla niin paljon ja koko ajan...en tiedä, jotenkin ei "näe" aina ähkyltään.
Tähän viimeisimpään kommentiisi liittyen: aivan samaa olen toisinaan miettinyt että kehuvatko ihmiset kuvaa sinänsä vai sen edustamaa kohdetta - vaikka limittyvätkin toisiinsa, kuten sanot. Mutta joku sellainen "laita kuva kuin kuva Pariisista niin se on ihana" on kyllä hiukan totta. Tai ajattele jotakin suloista eläintä tai pikkulasta...tai vaikka kuinka kliseistä suomalaista mökkirantamaisemakuvaa...onhan ne aina aika "ihania" tai niin pruukataan sanoa. Ei silloin usein kiinnitetä ekana huomiota siihen onko tuossa nyt onnistunut valo tms.
Mä olen kyllä vähän eri mieltä kanssasi siitä etteivät kuvasi yksinään olisi paljon mitään (vai miten sen sanoit). Minä jopa muistan "ulkoa" muutamia aika jysäyttäviä kuvia.
Piilomajan Kati
Aina saa muuttaa mieltään! Ja monesti kannattaakin :)
DeleteKiitos Kati paljon kaikistä ajatuksistasi tähän. Ne kuten nämä muutkin, vievät eteenpäin mua omissa ajatuksissain.
Nykyajan kuvatulvaa voi myös säännöstellä tai itselleen annostella. Ei ole pakko plärätä blogeja ja kuvasivustoja jne mielinmäärin. Itse katselen aika harvoja kuvia, lähinnä omiani ja muutamasta blogista ja muusta paikasta. Minusta ainakin tuntuu, että se tekee hyvää, vaikka toisaalta on sitten aika pihalla vallitsevista "trendeistä". Mutta mitäs silläkään on väliä, sekin voi vain olla hyvä juttu.
ReplyDeleteTämä tuli vaan mieleen, tälläisenä vähän irrallisena kommenttina.
Minä en taida malttaa säännöstellä. Olen liian utelias ja itsekuriton. :) Ja sen lisäksi mua aivan kiinnostaa nää trendit. En millään kykenisi, ellei olisi pakko, rajoittamaan vain muutamaan. Mutta ehkä ainakin kuvien ääressä käytettyä aikaa voisi hiukan säännöstellä, ja käyttää senkin omien kuvien ottamiseen ja opiskeluun. Minusta tämä sinun kommenttisi ei ollut lainkaan irrallinen, vaan oikeinkin hyvä näkökulma tähän.
DeleteSamoja asioita olen pyöritellyt nyt, kun syksy myötä on muhunkin iskenyt erityisen kipunoiva polte oppia enemmän, aluksi nyt ihan sitä teknistä puolta,
ReplyDeletemutta sen kautta toivon mukaan enemmän myös jonkinlaista oman äänen löytämistä.
Ja mun on tämä polku jotenkin irroitettava blogistani ainakin alkuun,
koska liikaa ehkä mietin vaikkapa sitten vain alitajuisesti, että kuvat sopivat sinne.
(Ja toisaalta ehkä myös karsittava tosiaan sitä kuvatulvaa, mitä säännöllisesti seuraan,
jotta sellainen oma tuntuma vahvistuisi. Lisäksi oon todennut, että blogi ja blogit voivat joskus mulla toimia liikaa sijastoimintona sille, mitä oikeasti haluan itse tehdä yhä enemmän.
Ja toisaalta, myös tosi mehukasta innostustakin saa tuota kautta paljon,
mutta nimenomaan taitaa olla rajauskysymys.)
Juuri noiden kuvien takia löysin tämän blogin. Yksi niistä pomppasi silmilleni googlatessani jotain ihan muuta kuvaa, en edes muista mitä. Todellakin toimi yksinään! Olen ahminut jokaisen postauksen sitä mukaa kuin olen ehtinyt niitä lukea ja katsella. Kauniista kodistasi ja jutuistasi on tullut minulle tämän syksyn valopilkku. Kiitos!
DeleteNina
Rebecca, ymmärrän tuon, että kameran kanssa voi olla kivempi harjoitella ihan "itsekseen" ilman mitään postauspakotetta. Mutta itselleni taas tämä blogi toimii motivaattorina, tai siis siksihän tämän blogini alunperin perustinkin, että tulisin ottaneeksi kuvia edes jonkinlaisella tahdilla ja päämäärällä, ja että mahdollisesti saisin palautetta. Mutta on se tottakin, että kun kuitenkin jonkinlaisen linjan on blogiinsa kehittänyt, niin tokihan se sitten saattaa rajoittaa kuvaustapaa.
DeleteNina, oi kiitos ihanan kannustavista sanoistasi! Vallan jo kainostuttaakin! :)