15/12/2012

kävin pohjoisessa


Oulussa, Haapavedellä ja Torniossa (niin ja Haaparannalla ruokaostoksilla — eh, en malta olla mainitsematta, kun meinasin taas seota ruotsalaisten piristävistä valikoimista sekä ihanista pakkausdesigneista. Ollapa ruotsalainen ruokakauppa lähinurkilla!).

Reissu nostatti mahtavasti joulutunnelmaa, jota en kyllä oikeastaan ollut tajunnut kaivatakaan. Mutta nytpähän on puserossa pipareiden tuoksut ja päässä soi, melkein kyllä rasittavuuteen asti, joululaulut. Tärkeiden ihmisten kanssa vietetty aika oli kuitenkin se tärkein asia. Niin ja leipominen! Omassa kotona tulee harvoin leivottua, olen enemmänkin kokkaaja kuin leipuri, mutta nyt jauhopeukalot tanassa väännettiin kahdenlaiset piparkakut, sämpylät, pullat, Kentuckyn kakut ja poropiiraat joulua odottamaan. Bonuksena, tai niin no, oikeastaan liikkeelle lähdön syynä Mieskuoro Huutajien ihan mahtavat 25-vuotisjuhlallisuudet. Upea, piristävä ja liikuttava reissu!

22 comments:

  1. Jsut tänään kun katselin reilunkaupan ihanaa kahvipussia, jossa mutteripannun siluetti yksinkertaisesti vain kauniilla väripohjalla javähän grafiikkaa, sureksin, että miksi ei kaikki pakkauset ole silmää miellyttäviä herkkuja! HEti hankkisin metritolkulla lisää avohylölyä keittiöön!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tiedänkin tuon ihanan espressopaketin. Mielelläni ostaisin sitä, lähikaupastakin saa, mutta kun se ite pussin sisällöstä saa niin onnetonta kuraa, että ei voi. Olen pari kolme pussia ostanut, ja toivonut, että jos se edellinen olisi ollut vain huonoa erää, mutta ei. Paketti on kyllä kaunis. Suomessa kauneimmat paketit löytyvät pienistä puodeista, mutta hinta on usein vähän paha. Tiedä sitten oliko enempikin taas vain uutuuden viehätystä tuolla Ruotsin puolella... No ei kyllä pelkästään. Näkkileivät, suolat, öljyt, etikat, säilykkeet, jauhot, hiutaleet, glögit... oih mitä ruokapaketteja! :D En vaan voinut ostaa tuliaisiksi juuri mitään, kun oli jo muutenkin niin hitosti kannettavaa.

      Delete
  2. Oijoi, minäkin tahtoisin ruotsalaisen ruokakaupan lähistölle. :)
    Vaikka ei täältä Oulusta nyt niin mahoton matka sinne Haaparantaan olekaan, niin silti tulee aika harvoin käytyä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Itsekin Oulussa monta vuotta aikanaan asuneena tajusin, että ei silloin tullut mieleenkään lähteä käymään Haaparannalla ostoksilla. Nyt taas näin Helsingistä katsottuna kuvittelen, ja jälleen ICA Maxista villiintyneenä ajattelen, että siellähän suhais Oulusta käsin tuosta vaan. :)

      Delete
  3. Piristäviä ovat kuvasikin! Reissun tuntua.
    Ja viimeinen kuva ihanan herkkä, ja mitkä koristeet!

    Ruotsalaiset osaavat ruuan pakkaamisen kivemmin, juu-u. Mutta sitten tulee mieleen marabou-perussuklaalevyt, ihan hirveet paketit:)
    Ollappa edes Helsingin kaupat lähempänä. Kaipaisin niin jotain muuta kuin tätä ainaista pirkka-osastoa. Vaikka juuri ilahduin kun ihan kulmille on tullut Tiger. Oli pakko ostaa muroja ihan paketin perusteella, vaikka vähän sisältö epäilyttääkin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Reissun tuntuapa olikin, kun melkein pari viikkoa tuolla lomailin. Tornion ystävän kotona on kerrassaan kaunista ja hyvä tunnelma. Hänen porstuastaan nuo kauniit talviset koristukset.

      Ja mitä tulee ruotsalaisiin paketteihin, niin eipä tokikaan kaikki ole hurraa-hienoja :) Mutta ällistyttävän paljon tosi viehättävää, ja mikä tärkeintä, paljon makoisia ruokia. Ostin itselleni tuliaisiksi vain suolaa, heh. Mun tulee hyvin harvoin poikettua Tigerissä, vaikka se kulkureiteillä onkin. En tiennytkään, että sieltä saa muroja!

      Delete
  4. Te olette sitten mieheni kanssa miltei tavanneet, hän oli siellä Huutajien keikalla esiintymässä. Ääni oli hiukan käheä jälkeenpäin tiiviin treeniputken ja keikan jäljiltä.. Ja kyllä, Haaparantaan olisi oikeastaan päästävä. Postauksesi käy melkein muistutuksesta! Mukavaa joulunodotusta sinulle!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oh, vau. Hauska yhteensattuma. Hienoa oli Huuto taas! Mua itseäni(kin) jännitti jostain syystä ennen keikkaa. Sormet kylmeni, tärisytti ja mahaa kramppas. Minunkin mieheni on vanhoja Huutajia. Saattavat jopa tuntea toisensa sinun mies ja minun :) Hänelläkin pitkän Huutotauon jälkeen ääni meinasi olla hetken vähän maassa. Olitko sinä siellä myös? Olisipa ollut hauska törmätä. Tosin en kai olisi tunnistanut sinua.

      Menkää Haaparantaan! :)

      Delete
  5. Kiva lukea sinua taas!
    En ole koskaan kÄynyt Joensuuta pohjoisempana.
    Hienot tumput pilkottaa kassista, musta-valkoiset.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tuli melkonen hoppu tuliaisten ja omien ompelusten kans ennen reissuun lähtöä, enkä ehtinyt laittaa edes heippa hetkeksi -postausta. Ja minä en tykkää enkä malta reissuilla postailla ja netissä notkua, jos on tarkotus olla ihmisten kanssa.

      Just paluumatkalla katseltiin ajankuluksi kalenterini viimesivuilta katseltiin Suomen karttaa. Vaikka kuvittelenkin osaavani sijoittaa Suomen kaupungit aika hyvin kartalle, huomasin että monenkaan kohdalla ajatukseni ei ollut kovin skarppi, vähän sinne päin olisin laittanu. Joensuutakin katseltiin. Se ei ole vielä kovin pohjoisessa :) Mutta eipä sitä Etelä-Suomesta tai Hämeestäkään helposti tuu lähettyä, jos ei ole varsinaisesti asiaa. Minusta tuntuu, että pohjoisemmassa asuvat saattavat liikkua laajemminkin, aina joskus ihan väkiselläkin on asiaa Etelä-Suomeen, ja kun Pohjois-Suomen ja Lapinkin mestat ovat kuitenkin kohtuullisen lähellä (tai no, on minunkin kotikotoa Haapavedeltä vaikkapa Utsjoelle melkein 800km), niin mikäpä sinne hurauttaessa, jos mieli tekee. Sitten taas vaikkapa Helsingistä on suorastaan helpompi hurauttaa jonnekin Keski-Eurooppaan, kuin Lappiin.

      Tumput ostin viime joulun alla Tallinnan neulojamummoilta. Ne ovat itse asiassa ihan tummansini-valkoiset. Hyvät ja lämpimät ovat.

      Delete
  6. Tuntevat varmaan sitten, nämä meidän miehemme, tämä minun siippani on tosiaan VANHOJA Huutajia, ollut pois kuvioista kutakuinkin 8 vuotta ja palasi nyt tätä keikkaa varten. Minä jäin tytärten kanssa kotiin, koska keikan ajankohta oli nuoremman vekaran iltatoimien ja jaksamisen kannalta turhan myöhään. Jos olisin osannut arvata, että sinäkin olisit siellä, niin oliskohan houkutus punnertaa paikalle käynyt turhan suureksi?

    ReplyDelete
  7. Sen verran rupesi täällä nämä kuviot kiinnostamaan, että mieskin tuossa tuli jo rullaamaan sun blogiasi ja erään kuvan kohdalla huudahti sitten ilahtuneena: Iso A! Liekö hän sitten miehesi vai muu tuttavasi. Minä puolestani tunnen kyseisen A:n siskon, me auskultoitiin yhtä aikaa. Että on pieni tämä mualima!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oi että nyt heräsi uteliaisuus täälläkin päässä! Anna nyt lisää vihjettä, vaikka sähköpostitse :) Ja minun Anttihan se. Hauskaa, että meillä on yhteinen tuttu, Antin sisko. Pieni on maailma, aina tuon tuostakin sen saa todeta. Hauskaa!

      Delete
    2. Sähköpostiyhteys ei jostain syystä aukea, joten hieman suurpiirteiseksi tämä menee.:) Antin siskon kanssa olemme sellaisia tuttuja, että päivää sanotaan ja kuulumiset vaihdetaan kohdatessa, mutta ei me muuten olla yhteyksissä. Mieheni nimi on Seppo, se auttanee asiassa. Kuulemma joku "tarns-tenori-baritoni" pitäisi olla tunnistettava termi.

      Delete
  8. Ruotsissa taitavat tuon pakkaussuunnittelun. Kaupasta tekisi mieli ostaa thtä ja toista kauniin pakkauksen takia. Jopa ihan tavallinen näkkileipä näyttää kiinnostavalta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. No niinpä! Näkkileipääkin olisi haluttanut ostaa itselle, mutta kun hauskimmat pakkaukset olivat niin jättimäisiä, ja näkkäri tunnetusti murenevaa, niin ei viitsinyt entuudestaan täysiin laukkuihin tunkea. :)

      Delete
  9. Torniosta on mulla kivoja muistoja, kun olen opiskellut siellä valokuvausta. Monta viikonloppua Torinossa kuleskellut, kuten meillä oli opiskelijaporukalla tapana tuota kaupunkia hellästi kutsua :)

    Oulu taas ja Huutajat.. mulla on siinä porukassa monta tuttua ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hahaa, varsinainen Torino! Mutta kiva kaupunki silti. Voi että, olispa hauska jatkaa sun kans kesäisestä juttuja Oulusta ja mahdollisista yhteisitä tutuista. Ja muutenkin nähdä.

      Delete
  10. Hello, Tanja. I’ve nominated you for a Versatile Blogger Award. If you wish to accept, you can find the details here: http://wp.me/p2qCyI-9C
    -Erin

    ReplyDelete
    Replies
    1. Thanks Erin! Thanks a lot! Lets see if I find time to participate...

      Delete
  11. Sitäpä arvelin että olet jossakin matkassa. Kivoja reissu kuvia, tuo linja-auto kuva on niin tunnelmallinen, sellainen vanhat ajat mieleen tuova. Kiva kun taas olet palannut!-Anne

    ReplyDelete
  12. Voi nuo Tornion linkkarit on niin tuttuja! Noista kuvista tulee heti niiden haju nokkaan. Oikein jo ootan, että pääsen lauantaina hyppäämään sellaiseen. Oi, ja Haaparannalle pääsyä ootan myös!
    t. Tiina

    ReplyDelete