Joulun aikaan iski pitkästä aikaa neulomisvillitys, ja koska en ole mikään superneuloja, neulon vain tavallista, sukkaa, pipoa ja huivia. Mutta nyt joutohetkinä käsillä on oltava jotain, ja onhan tämä mukavaa. Myös ompelurintamalla on tapahtunut! On syntynyt uusi toppatakki ja arkisen hyvä chambray-mekko. Toivon tämän pitkään kadoksissa olleen käsityöaktiivisuuden pysyttelevän luonani pidemmänkin aikaa.
**
Ostin miehelle lahjaksi mahtavan Andrei Tarkovski -kirjan. Sitä tänään selailin ja taas ihaillen ihmettelin Tarkovskin kuvallisuutta, kuinka tunteisiin vetoavaa ja suurenmoista se on.
**
Haaveilen lämpimän keltaisesta, rennon lötkeästä villakangastakista.
**
Tammikuu, yleensä se on minusta tosi kiva kuukausi, uuden alku, raikas ja puhdas, mahdollisuus ajatella kevään saapumista. Mutta mitä hemmettiä? Nyt tämä tuntuu vain ja ainoastaan talvelta, tasaisen harmaalta talvelta. Viikonloppuna oli hetken sellainen ihana uuden alku olo, kun aurinko paistoi.
Niinpä,missä on kirpeät pakkaset ja auringonpaiste? Niihin olen yleensä tammikuussa tottunut. Kimaltavat koivut ja lumesta notkuvat kuuset.
ReplyDeleteHetki sitten luin Hannu-Pekka Björkmanin Kadonneet askeleet, jossa hän kehuu Tarkovskin elokuvia ja varsinkin niiden kaunista luontokuvausta.Yhtään en ole hänen elokuviaan nähnyt,mutta henkilöön voisi tutustua vaikkapa tuon kirjan kautta. Kiitos vinkistä :)
Just niitä kimaltavia koivuja täälläkin kaivataan!
DeleteKatso ihmeessa joku(nen) Tarkovskin elokuva. Niitä saanee lainaan vaikka ihan kirjastostakin. :) Peili vaikkapa on ihan mielettömän kaunis ja mieleenpainuva.
Jotenkin vakavansorttisia kuvia!
ReplyDeleteMinä pistin ikkunalaudalle punajuuren kantapaloja vesilautaselle, ja niistä päivässä pongahtaneet punaisen ja vihreän kirjavat lehdet toivat kevään tunnetta.
Olisipa kiva nähdä arkisen hyvästä mekosta kuva!
Oli muuten vähän vakavansorttinen päiväkin, ja edellinen yö meni huonosti nukkuessa, ehkä jotain niistä tunnelmista tallentui kuviinkin. Ja mä napsin hyvin harvoin kuvia miehen kotona, vaikka siellä vietänkin noin puolet elämästäni, nyt tuli otettua pari kuvaa. Ei siellä kyllä yleensä kovin vakavaa meillä ole :)
DeletePunajuuren kantapalat vesilautasella kuulostaa ihan mahtavalta. Mä muistin juuri, että syksyllä ostin tarkoituksella muutaman krookuksen sipulin ja pistin ne pimeään odottamaan, että laittaisin ne nyt kevättalvella lautaselle, ja katsoisin, mitä tapahtuu. Teen sen tänään.
Minäpä koitan ehtiä kuvaamaan päivänvalolla näitä ompeluksiain. Kotona on vaan juuri nyt niin hommat levällään ja vähän epäesteettistä kuvaamista ajatellen. Mutta laitan kuvia.
Tuo kirja on varmasti hieno. On niin mukana selailla jotakin josta saa joka sivulta annoksen kauneutta, inspiraatiota, tunnelmia.
ReplyDeleteNäin Saran blogissa tuon saman keltaisen Samuji -takin. Siinä on jotakin aivan tosi viehättävää!
olisin ihan kauhean utelias näkemään ompeluksiasi!
Kati Piilomajasta
Tuo kirja on ihan mahtavan hieno, varsin kuvapainotteinen järkäle. Sellainen, jonka voi aina ottaa uudestaan ja uudestaan tarkasteluun, katsoa vaikka vain vähäsen kerrallaan, ja aina virvoittaa ja innostaa.
ReplyDeleteSamujin takkipa hyvinkin, aivan ihana. Hento beige ruudutus vielä kivasti taittaa keltaista ja tekee kankaaseen kivan vähän kuuskytlukulaisen fiiliksen. Mutta Samujiin ei nyt oo varaa, pitää katsella, josko tulis joku kiva kangas vastaan. Mä tosiaan koitan kuvata ompeluksiain ja laittaa näytille.
Ajattelinkin että nämä taitavat olla miehesi luota.. Mutta olipahan erilaisen raikas sarja!
ReplyDeleteMun lempitakkini, kerran, oli juuri keltainen villakangastakki. Sitten hölmö menin ja pesin sen väärin, meni piloille. Oijoi.
Ja hei, nyt voi tulla kurkkiin Brooklynin kuvia!
Sinun Brooklynin kuvasi ovat kyllä tehneet hyvää alati matkakuumetta potevalla mielelleni. Kiitos niistä!
DeleteOi sun keltaista villakangastakkia. Eipä noita useinkaan voi vesipestä, mutta kun ei aina jaksa pesulaankaan kiikuttaa.
Miehen luona on kovin toisen näköistä kuin minun luonani, no tietenkin, harvoin täällä (naputtelen tätäkin siis hänen luotaan) kuvaan, mutta nytpä innostuin.
Olen ollut tuon saman kirjan lumoissa koko syksyn. Ja Tarkovskin niin kauan kuin olen ensimmäisen elokuvansa nähnyt. Minäkin haaveilen keltaisesta takista, mutta en villakankaisesta vaan puuvillaisesta, suuritaskuisesta. Minulle tulee aina vahva keltaisen tarve talvisin. Lienee selvää valon puutetta!
ReplyDeleteOi sinäkin — lumoissapa hyvinkin, täälläkin! Ovat niin hurjan tenhoavia kuvia ja tarinoita, aina uudestaan ja uudestaan. Pian pääsee näkemään dokumenttia hänen siskostaan, sitäkin odotan kovasti.
DeleteKeltaisen tarve tosiaan iskee viimeistään tammikuussa. Nyt aivan erityisen kovasti, ainakin tässä osoitteessa.