rodemack partie deux

rodemack

Ranskanrakkautta piti lievittää tälläkin reissulla. Kohteenamme tällä kertaa Rodemackin kylä Koillis-Ranskassa. Kylä oli kaunis, keskiajalta peräisin, sympaattinen sanoisin. Ajattelin jopa, että tällaisessa paikassa olisi mukava asua. Myytävänä olisi ollut kapealta kujalta talon paikka (alin kuva). Pientä laittamista paikka olisi vaatinut ennen kuin kattoon voisi ripustaa pienen ja sievän kattokruunun ja että pään voisi painaa pellavaisille lakanoille. Totta puhuen, haaveilen keskiaikaista rauniota enemmän rapistuneesta pienestä barokkityylisestä kivitalosta, tai ehkäpä vieläkin enemmän uusklassisesta pikkutalosta. Sellaisiakin kylässä oli muutama, niiden kohdalla huokaisin syvään. Ehkä sitten eläkevuosina... Rodemack oli listattu yhdeksi Ranskan kauneimmaksi kyläksi. Eikä suotta.

Erityisen sympaattinen oli keskiaikainen puutarha vanhan suojamuurin ulkopuolella (toinen kuva ylhäältä päin). Musta kukkokin tepasteli siellä pönäkästi omistajan elkein. Tykkään pienimuotoisesta muotopuutarhasta ja säntillisissä riveissä kasvavista maan antimista.

bonjour de luxembourg

Epäonni ja kiire on nyt hetkeksi taaksejäänyttä elämää! Se loppui siihen, kun reilu viikko sitten en illalla saanut unta - pyörin ja kierin sängyssäni miettien, olisiko jotain olennaista matkatavaraa jäänyt pakkaamatta ja hermoillessani jaksaisinko herätä aikaisin aamulla Luxembourgiin lähtevään lentokoneeseen. Onneksi valvoin, sillä yhtäkkiä tunsin kaulallani jotain kutittavaa, kuin pienet jalat tepastelisivat ihollani. Ja pikkujalathan ne siellä tepsuttelivatkin, kaulallani käveli punkki! Kauhuissani ponkaisin ylös sängystä ja listin punkin, kirosin koko punkkien lahkon maailman synkimpään kolkkaan ja yritin rauhoittua. Mutta olin myös onnellinen. Olin tyytyväinen siitä, että satuin olemaan hereillä, sillä muuten en olisi pikku kipitystä havainnut. Matkaanlähtö olisi taatusti hankaloitunut, sillä en toki ollut varannut seuraavaan aamuun ylimääräistä aikaa punkinpoistoon ja panikointiin. Epäonnisuuskin loppui siihen paikkaan, kun punkki oli saatu hengiltä.

Niin, lähdin siis Luxembourgiin reilu viikko sitten. Hankala ja ahdistava viimeinen työviikko ennen lomaa oli niin kiireinen ja minä olin niin puhki, etten jaksanut edes heippapostia vääntää tänne ennen lähtöä. Mutta Luxembourgin lämmin aurinko, kotoisa kyläpaikka ja jokapäiväinen herkuttelu auttoivat elpymään ja virkistymään. Olimme matkalla mieheni perheen kanssa, yksi perheenjäsen Luxembourgissa asustaakin.

Luxembourgissa on kohtalaisen paljon metsää, ihanaa hämärää metsää. Lehtimetsää, joka saa vuoren rinteet näyttämään pehmeältä mättäältä ja vähän myös kuusimetsää, jossa on niin mahtava hämärä valo, että oih. Hurjan korkean saniaisen alla voi piileskellä ja muistella, miltä tuntui olla lapsi.

Luxembourgissa viini kasvaa jyrkillä rinteillä (koko maa on käytännössä lähes pelkkää rinnettä ja laaksoa). Suosikkini alueen viineistä on Riesling, se on raikas ja hapokas, veden kielelle nostattava viini. Juuri noilla Luxembourgin reissuilla olen tähän herkkuun tutustunut. Parhaat Rieslingit kun jäävät alkuperämaahan, niitä ei juuri monopoliliikkeemme hyllyillä näy. Jopa Grand Cru Premier -merkillä varustettua herkkua saa Luxembourgista meikäläisenkin kukkarolle sopivalla hinnalla, toisin kuin täällä Suomessa.

Jokaisella Luxembourgin reissulla säikähdän ainakin kerran kamalan suurta etanaa. Niitä löytyy monessa värissä ja usealla pintastruktuurilla. Kaikki ne ovat kauheita ja limaisia, uh.

Ja jos metsästä malttaa tulla pois, pian maiseman valtaavatkin byrokraattien tornit ja rakennukset: hallintoa, pankkiiritoimintaa, bisnestä, toimistoa, päämajaa, EU:ta, kulttuuria, harmaita pukuja, mustia pukuja, jakkupukuja, liituraitaa, muodikkaiita pukuja, konservatiivisia pukuja, klassisia solmioita... Kaupungissa ei voi välttää pukumiesten ja -naisten kohtaamista, eipä minulla ole tarvettakaan. Hauska on katsella ihmisiä, jotka säätävät, tutkivat, kääntävät, hallinnoivat, tekevät merkittäviä kauppoja, kokoustavat, hikoilevat toimistoissa, viipottavat lounaalle salkku kainalossa...

Ja matkalla on ihana mennä ruokakauppaan. Nautin siitä jopa enemmän kuin ravintolassa syömisestä (nautin minä kyllä siitäkin!). Mutta minä olenkin kai tavallista kiinnostuneempi ruoasta, ruoanlaitosta ja ruokapakettien ulkoasusta. Jopa spagettipaketti voi tuntua minusta kiehtovalta. On myös ihan mahtava valita hedelmiä ja vihanneksia hyvästä valikoimasta, ja jogurttiosaston laajuus saa minut ihan hurmioon, sillä voisin elää melkein pelkästään jogurtilla. Erityisesti nautin paikallisesta sitruunajogurtin tarjonnasta. Keski-Eurooppalainen leipä- ja konditoriaosasto on myös ohittamaton. Saippuahyllylläkin on kiva käydä. En vaadi mitään erityisen hienoa, minusta on vain kiva perehtyä muun maan arkisiin asioihin.

Oma lukunsa on tietysti lattiat ja muut pienet rakennuksien ja sisustusten yksityiskohdat. Tuollaisen yksinkertaisen ruutulattian harmaasaven ja kermanvärisenä ottaisin ilosta kiljuen omaankin kotiini. Ja vanhat numerokyltit vetävät puoleensa silmiäni aina. Kävin lepäämässä ja viilentymässä kirkon penkissä numero 12.

it all went wrong today - pieleen meni

Not so succesful day, not at all. Sleeping too long, information problems, hustle, pain, misunderstanding, needless moves, stupid spitfires, service phones where nobody answers, fearful crow that makes mean attacks, sweat... Oh my, the only blessing is that it's evening already.



Pieleen meni tänään. Lähes kaikki mikä vain saattoi. Informaatiokatkoksia, väärinymmärryksiä, kiirettä, turhia askeleita, kipeitä niveliä, lapsellisia äksyilijöitä, ajatuksia, jotka eivät muodostuneet järkeviksi lauseiksi vasta kuin vartin päästä (silloin niitä ei enää tarvittukaan), turhaa työtä, hikeä, kadonneita papereita, koira, joka ei suostunut kakkimaan silloin, kun aiheellista olisi ollut, sääliä, huolta, palvelunumeroita, joissa kukaan ei vastaa, raivostuttava varis, joka ei älyä jättää kilttejä ihmisiä rauhaan, paha siivo... Voi luoja, onneksi on jo ilta.

*** THANK YOU ***

Your lovely words made me so very glad! Thanks to each and everyone who left me comments! What a great pleasure it was to read them. It felt like a grand celebration to organize this give-away. And my give-away winners are Matroskin and Janet Clare! Please, send me your address via email (prettygingham (at) gmail.com) and I'll send you a cutie present, a tiny bunting and a brooch to embellish your every day.

That was so fun! Thank you all!



Uskomaton määrä mieltäni lämmittäviä kommentteja! Paljon, satamäärin, tuhannesti kiitoksia jokaiselle kommentoijalle! Mieleni oli suorastaan juhlallinen, kun kirjoitin nimenne lappuihin ja nostin voittaja-arvat. Porokoiraneiti, joka on ihan liikuttavan kiinnostunut lähes kaikista puuhistani, tarkkaili arvontaa kuin virallinen valvoja ikään - pää arvokkaasti pari astetta vinossa (se ehkä pääsi luulemaan, että mukavasti kahisevat arpaliput saattaisivat sisältää jotain herkullista). Virallinen valvoja numero 2 ei jaksanut enää valvoa, vaan pötkähti sohvalle ja fanfaarin virkaa toimitti kuorsauksen tasainen rytmi. Mutta asiaan! Arpaonnekkaita olivat Matroskin ja Janet Clare. Onnea! Laittakaa minulle sähköpostilla (prettygingham (at) gmail.com) osoitteenne, niin lähetän somailusetin eli lippunauhan ja rossit teille arkeanne ilahduttamaan.

Tämä oli mahdottoman kivaa! Kiitos siis teille!

so much fun! - niin kovin mukavaa!

Thank you so much, my dear readers, for your visits in my nook. Well, now it's time to have the first give away in my blog because you have visited here more than 50000 times. Please, leave a comment on this post, and I'll draw two prizes next tuesday (17.6.) evening. And the prizes are two embellishing sets which include a mini welcome -paper bunting and a yo-yo -brooch to grace any costume. The bunting is made of old Noa Noa catalogues (I like the paper and colour scheme of them, and I preserve them always), striped wrapping paper and vintage buttons.

Valmista tuli! Eilisestä askartelusta siis. Tartuin siis saksiin ja paperiin ihan teitä ajatellen, arvoisat vierailijat, kun olette käyneet täällä jo yli 50000 kertaa. Olen ihan mielissäni moisesta määrästä! Siksipä arvon kaksi palkintoa tähän postaukseen kommentin jättäneiden kesken. Osallistumisaikaa on ensi tiistai-iltaan (17.6.) asti, arvonta tapahtuu n. klo 21.00.

Arpajaispalkintona on sieväilysetti, joka pitää sisällään yhden pienen lippunauhan, joka toivottaa vieraat tervetulleeksi, sekä rintarossin, joka ilostuttaa asun kuin asun. Rossi on perinteistä yo-yo -mallia, taftinauharusetilla. Lippunauhat tein vanhojen Noa Noa-katalogien pahvista, takaosa on raidallista paperia ja napit luonnollisesti vintagea, kirpputorilta siis - ihanien mummojen, jotka säilövät kaiken käyttökelpoisen, mahtavista kokoelmista.

Paper crafting, sunny weather, pretty flowers and lovely music... could it be better way to spend the day? Only worry is that my joint inflammations started to be too painful again. But no, that is not my point of that post but a glad notion that you, my dear readers, have visited more than 50000 times at my nook, Pretty Gingham. I'm so grateful of that! Thank you all visitors! I started to make something pretty for you, but today I decided to a little bit covert and not to tell what it'll be since it's not ready yet. But something funny give-away-thing it'll be.

And did I said something about lovely music? Today I've re-re-re-listened one of my favourite artist Anne Ternheim (from Sweden). There is a music video of her and lovely Fyfe Dangerfield.




Jotta sain nauttia tästä kauniista perjantaista, minun täytyi tulla kipeäksi. Töitä olisi muuten ollut pitkä päivä. En ole kuitenkaan ihan raato, joten kaivoin esille sakset ja paperia, ja aloin leikkaamaan. Teen jotain nättiä teille, arvoisat Pretty Ginghamin vierailijat. Kunhan saan puuhan valmiiksi (ajattelin olla vähän salaperäinen tänään) pidän arpajaiset, sillä eilen ylittyi 50000 kävijän rajapyykki. Olen tosi, tosi iloinen, kun visiteeraatte täällä minun nurkkauksessani.

Niin, ja tässäpä vielä linkki musiikkivideoon, jota olen kuunnellut jo melkein rasittavan monta kertaa peräkkäin. Olkaa hyvät: yksi suosikkilaulajistani Anna Ternheim, jonka kanssa duetoi ihana Fyfe Dangerfield.

Kuin jäniksen selässä! Viime päivistä ei ole menoa ja meininkiä puuttunut.





Yksi, kaksi, kolme, neljä.... kolmetoista kertaa! Kyllä, vuoristoradassa kolmetoista kertaa! Viime vuoden ennätys piti rikkoa. Mustekalassa taisimme käydä suunnilleen saman verran :) Perinteeksi muodostunut Linnanmäkipäivä kummipojan kanssa otetaan perusteellisella mentaliteetilla; kiirettä ei pidetä ja pois lähdetään vasta kun laitteissa on kieputtu varmasti kylliksi (tänä vuonna se tarkoitti yhdeksää tuntia, koko aukioloajan!) ja kun hattarat ja jäätelöt ovat tahmanneet kädet ja naamat. Ja arvatkaa, minua ei kyllästyttänyt hiukkaakaan. Vaan suorastaan nautin tuosta kieputuksesta ja kiljahduksista. Olin jo vuosia kuvitellut, että minua ei innosta huvipuistot ja että pääni ei kestäisi vemputtimien hurjaa menoa. Kuvitellut siksi, etten vain tullut menneeksi huvipuistoon. Kummipojan kasvettua huvipuistoikään olen päässyt takaisin lapsuuden tunnelmiin. Pienen pojan ilo tempaisee mukaansa.

Minulla on kerrassaan mahtava kummipoika! Sellainen vähän villi, suloisen innokas, älyttömän hauska, hassu ja kaunis.

lupins and some bitter thoughts - lupiiniaamu ja katkera meininki

So happy to be at own home again! My trip was mostly wonderful but it also raised some bitter thoughts on my mind. My childhood home raise often mixed and not-always-so-happy feelings. Even sad and hard memories... And I also resist common attitude in Northern Ostrobothnia. In my mind people there are far too often narrow-minded and culture there is so homogenic that tolerance is very limited. Of course that is not the whole truth and I'm overly sensitive toward that mind. Phew! But now I feel releaved and happy! So nice to be back home!

Cute acorn plates are from charity shop! I wasn't able to resist them since I love acorns (and old plates, eh).





Reissu kotiseudulle tehty. Oli hurjan kivaa ja mutta myös vähän kamalaakin. Kotiseutu herättää liikaa ristiriitaisia tunteita, vieläkin. Sitten kun voin olla Pohjois-Pohjanmaalla rauhallisin ja rennoin mielin, olen kai tullut aikuiseksi? Tai no, ehkä en koskaan totu kotiseudun ahdasmielisesti normitettuun (no, sitä se pahimmillaan on) elämänmenoon. Mutta nyt on tosi hyvä olla kotona! Täällä viihdyn ja osaan olla oma itseni. Kotiportaiden kiipeämistä ei voita mikään, kun tietää, että vastassa on ensin huiskiva häntä ja sitten oma rauhallinen, rakas ja hyvä mies. Koti.

Söpöt tammenterho-lautaset on löytö Oulusta. Arvatkaa hihkaisinko ihastuksesta, kun näin ne? Tammenterhot ovat minusta ihan vastustamattomia (kuten myös vanhat lautasetkin, eh)!