After some hours I'll go to work again. And I know some of those days will be really hasty. So, freedom-posts are over now :) Three days totally out of duties felt so good. Keep warm!
Sitten on myös yksi kylmempi asia. Mieltäni vaivaa. Vaivaa niin paljon, että se välillä melkein lamaa minut. Tämä ei ole ensimmäinen kerta. Luulen, että väsymykseni ja viime aikojen huonosti nukutut yöt johtuvat murheesta. Joskus tuntuu, että tekisi mieli lyödä hanskat tiskiin. Mutta sekin on niin tolkuttoman huono ajatus. Olen aika neuvoton. Mutta, mutta tämä on siis nyt vain yksi sivujuonne tässä syysherkässä mielentilassani. Paljon on hienoa ja kaunista, enemmän sitä hyvää on, mutta sitten on tämä mielipaha. Monta on asiaa, ja asiat ovat monimutkaisia. Hyvä onkin, että ovat. En innostuisikaan turhan yksinkertaisesta.
Muutaman tunnin kuluttua taas töihin käypi askeleeni. Kiire sitten taas vie. Vähän viileisiin sävyihin loppuu vapauspostieni sarja. Pysykää lämpiminä! Myös toisillenne.
huomenta tanja! ensimmäinen kuvasi kuvaa hienosti sitä tunnetta mikä valtaa mielen jos öiseen aikaan joutuu vaikeita asioita miettimään. se mikä päivänvalossa voisi olla värikästä ja lämmintä, muuttuu yöllä kylmänkalseaksi ja mustaksi. ainakin minä onnistun yöllä kasvattamaan ikäville asioille kohtuuttomat mittasuhteet, ja aamulla herätä huomaamaan että asiat voivat olla oikeastaan ihan hyvin tai ainakin korjattavissa tai sitten hyväksyttävissä. tätä kirjoittaessa on vielä aivan pimeää, koirat kömpivät jo takaisin sänkyyn aamupalaa sulattelemaan, taidan minäkin.
ReplyDeletepian se aurinko sieltä nousee.
lämmin rutistus aamuusi!
Tsemppiä sinulle elämääsi! Itse harrastan puolukanpoimintaterapiaa näin syksyisin. Saan valtavasti uutta voimaa kulkiessani kauniissa ruskamaisemissa! Stressin yllättäessä luen nukkumaan mennessä tai teen vielä sänkyyn kömmittyäni sanakryptoja tai -ristikoita.
ReplyDeleteKata kirjoiti niin viisaasti ja osuvasti, että paljon tuohon ei ole lisäämistä. Ehkä kuitenkin: *iso voimahali*? :)
ReplyDeleteAi juu, kommentoinkin vahingossa tätä tuohon ed. kirjoitukseen.
ReplyDeleteMutta se kuitenkin pysyy ajatuksena että kovin raskasta ja voimia vievää on tuommoinen kaikki.
Ja sitten vielä: pidän kuvistasi enemmän ja enemmän koko ajan.
Paranee vaan.
kata, sanot tuosta kuvasta niin hienosti ja kivasti. Todellisuudessa en kovinkaan paljoa mieti kuvien ja tekstin yhteyttä. Mutta monesti itsekin huomaa sattumalta tehneensä ihan hyviä valintoja. Tuo yöaika saattaa tosiaan olla aika paha, jos murheita on. Aamulla on helpompi laittaa asioita mittasuhteisiin. Kai se on se väsymyskin, mikä illalla paisuttaa hankalia asioita mielessä. Minäkin otan rauhallisina aamuina aina pikku lepohetken koirani kanssa aamiaisen jälkeen. Ihana on olla pikkuhetki siinä karvakaverin vieressä (nyt se just on, ja maiskuttaa vielä suutaan). Kiitos kauniista viestistäsi!
ReplyDeleteanne, kiitos. Minula ei ole noin pragmaattisia käytäntöjä murhemieleen. Olen muutenkin enemmän ajatelija kuin toimija. Mutta joskus vaan toimiminen, kuten vaikka tuo puolukoiden poiminta, on viisainta.
MariaK. Kiitos paljon! Katalla onkin aina ihan erityisen järkeenkäypää ja lämmintä sanottavaa!
violet, minä kyllä luen kaikki kommentit, kun ne tulevat sähköpostiin :) Mykkäkoulu on tosiaan kauhean rasittavaa. Itselleni sopii paremmin suora puhe, mutta aina ei voi mennä oman kaavan mukaan. Ja tässä tapauksessa se todennäköisesti vaan pahentaisi asiaa. Toivon vaan, että tätä ei jatku enää kauaa. On jo kova ikäväkin, mutta ärsyyntymys suuri silti. Ristiriitaista.
Kiitos myös kuvatykkäämisestä. Se tuottaa minulle suurta iloa!
Upeita sävyjä tähän aamuun. Sinulla ja sinussa on niin paljon kaunista ja onnellista täältä päin näyttöruutua katsottuna, että tuntuu hetkittäin vaikealta muistaa, että kolikoilla on aina myös se toinen puoli. Sinullakin tummia sävyjä, murhemieltä. Tuntuu, että olet oppinut elämään sen kanssa, vaikka se voimiasi verottaakin. Potkua päivääsi, onnea ja aurinkoa. Lämmittelehän itsekkin!
ReplyDeleteNo voihan murhe! Pois tieltä menköön...
ReplyDeleteNämäkin oli taas niiiiin kauniit kuvat. Kuvasi ovat lumonneet minut täysin. Kun katselin kaikki postit peräperään matkan jälkeen, olin ihan huuli pyöreenä. Olet todella taitava!
Voimia sinulle. Toivottavasti pärjäät murheesi kanssa, toivottavasti se jää joskus taakse, ehkä muuttuu murheesta muistoksi. Ja jos et pärjää, toivottavasti löydät ja saat apuvoimia.
ReplyDeleteKantapään kautta jouduin itse kokemaan, että syvällä sisällä oleviin ja jatkuvasti kyteviin murheisiin ei auta kauneus"terapia" tai ompelu"terapia" tai marjastus"terapia" tai mikään muukaan omatoiminen "nyt niskasta kiinni" -yrittäminen.
En tiedä, mitä sinulla on meneillään, mutta asioiden ajattelu ja pohtiminen tuottaa usein myös enemmän tulosta kuin niiden siirtäminen hetkellisesti syrjään toiminnan ajaksi.
Ihmissuhdemurheet ovat kamalia (nimim. itsekin niissä sotkuissa korviani myöten). Voimia!! Asioilla on tapana järjestyä, jotenkin.
ReplyDeleteMinäkin niin rakastan kuviasi, aivan upeita :)
Aina on elämässä murhetta, vaikka olisi iloa ja onneakin, niin se vaan tuntuu olevan. Ikävä kuulla että taas on samalla mallilla asiat. Joskus asioiden käsittelyä on tosiaan viisaampaa lykätä ja antaa pölyn hiukan laskeutua, kunhan ei lykkää oman ylpeytensä vuoksi...
ReplyDeleteEksyin blogiisi, ihastuin. Olen nyt lueskellut taaksepäin, nauttinut kuvista ja tunnelmasta jonka saat välitettyä.
ReplyDeleteMykkäkoulut ovat kyllä hurjan kuluttavia.
ReplyDeleteItse olen sellaista heti, tässä nyt riitelijä, mutta vaikea toista on pakottaa puhumaan varsinkin jos on kaukana.
Toivottavasti murhe helpottaa!!!
Niin kaunista sinun luonasi, tuo hämyinen sävy, jotenkin pehmeän lohdullinen tunnelma näissä kuvissa.
Outi, niin, uskon tuon. Siksikin kai, että pidän tätä nurkkaustani enimmäkseen hyvien asioiden paikkana. Mutta joskus kun paha oikein hankaloittaa, on vaikea täällä vain hymyillä. Tekee joskus mieli vähän sanoa, että kurjuuttakin on. Mitä lie avautumisen tarvetta. En oikein itsekään tiedä. ja ehkä sitäkin, että haluaa kuulla muidenkin ajatuksia. Vaikka en halua täällä niin kovin tarkkaan puida, mistä on kyse.Mutta niin se vain on, että kolikolla on aina se toinenkin puoli. Sanoisin, että nykyään tarmokkaammin ja rehellisesmmin opettelen elämään monimutkaisuuksien kanssa. Nykyään pikkasen helpompi myöntää vaikeudetkin, itselle ja muillekin. Mutta ennen kaikkea itselle.
ReplyDeleteLiivia, oi kiitos kiitos! Kyllä mä aika paljon panen kiitosta myös tuolle paremmalle kameralle. Sain jatkoaikaa se kanssa, ja hymyilen leveästi!
Elsallona, kyllä pärjään, vaikka joskus, kuten varmaan tiedätkin, se iskee lujempaa. Mä olen ihan todella samaa mieltä kanssasi tuosta, että kauneus tai touhuilu ei tällaiseen auta, vaan rehellinen ja rauhallinen asian kohtaaminen. Mutta sitten taas ajattelen, että siinä sivulla on ihan hyväkin keskittyä myös välillä niihin puolukoihin, ja pikkasen niillä mukavilla asioilla ottaa myös etäisyyttä, henkeä välillä. Mutta ei korvata sillä tietenkään tai yrittää keinotekoisesti etäännyttää todellista murheen aihetta. Kiitos kovasti paljon!
Tuula, kiitos! Ihmissuhdesotkut ovat pahinta. Perhesuhteet vallankin, sanoisin. Niin paljon rakkauttakin, ja pettymyksiä, turhautumista ja kaikkea. Kuvakehusi saa minut onnelliseksi, koska tässä tahdon kehittyä!
tilkkutyttö, juu ei ylpeyden vuoksi. Ei tässä siitä onneksi olekaan kyse. Vaan kahden ihmisen erilaisuudesta ja joustamattomuudesta. Hankauksesta, jonka pelkään aina vaan jatkuvan. Olisiko myös pelosta...
Tea, on ihanata kuulla!
Celia, niin ovat. Minäki olen juuri tuollainen. En kyllä suutu helposti, minulla on pikä pinna. Mutta jos sitä on venytetty liian pitkään, suutun äänekkäästi, tuhansin kyynelin ja erittäin pahasuisesti. Sitä tässä oikeastaan yritän välttääkin. En tahdo riitaa.
Sinäkin, Celia, sanot niin ilahduttavasti kuvistani aina, lämmin kiitos.
pretty!
ReplyDelete