Photos I took yesterday morning. When I had to hurry up to the work. Sky was so pretty blue and the light was just perfectly way springly.
Miksi juuri niinä pisimpinä työpäivina aurinko paistaa, ja sitten kun on vapaalla, sataa vettä ja räntää? Tänä talvena minusta on tullut varsinainen säistä jauhaja!
Tänään, vapaapäivänäni, talsin vesisateessa kaupungilla, yritin etsiä itselleni vaatteita. Tylsää puuhaa, vapaapäivän väärinkäyttöä suorastaan. Mutta nyt vaatekaappini on saavuttanut masentavimman pisteensä, ja ainakin töihin on jotain järkevää löydettävä. Minä en jaksa luuhata vaatekaupoissa! Sisustuskaupoissa, antiikkikaupoissa, kirjakaupoissa, kangaskaupoissa ja kukkakaupoissa minusta on ihanaa, mutta ei vaatekaupoissa! Vielä masentavampaa on märissä talvitamineissa ähistä sovituskopissa - naama niistämisesta punaisena ja karheana, hiukset tuulen tuivertamina ja liiskana (en tosin edes yrittänyt pöyhistellä niitä lähtiessäni, olen saamaton kaunistautuja) ja kammottavien valojen (niin itselleni uskottelen) vääristäessä muutenkin kalvakan olemuksen entistäkin, jos mahdollista, harmaammaksi. Harmaana ja uitettuna on enää vaikea innostua mistään. Huonosti istuvia vaatteita toisen perään. Päivän saldo: pallokuosinen hame, lyhythihainen neule töihin ja perustrikoo. Jotain sentään!
Paljon mieluummin olisin tuijotellut punasipuleita kotona! Kuvat eilisaamupäivältä, kun piti kiirehtiä töihin. Auringonpaisteessa, taivaan helottaessa sinisenä.
Tosin, ei päivä ihan haaskioon mennyt. Ankean kauppareissun jälkeen menin kyläilemään mainion ystäväni ja hänen mahtavien pikkupoikiensa luokse. Siellä, lämpimän viltin alla, hyvässä seurassa ja suloisten pikkumiesten touhuja seuratessa, mieli kohentui ja unholaan painui tympeä, harmaa tyyppi sovituskopin peilikuvassa.