Tänään muistin asian vasta ensimmäistä kertaa tämän vuoden puolella – minulla ei ole vielä 2011-kalenteria, enkä ole leijailultani sellaista älynnyt kaivatakaan. Uskomatonta! Pitänen tätä kuitenkin hyvänä merkkinä siinä mielessä, että kalenteriton elämä olisi mielestäni ideaali. Olisi vain sen verran mielessä pidettävää, että muistaisin päivämäärät ja kellonlyömät. Tuo on kuitenkin sen verran epärealistista tuubaa, etten ole edes harmissani moisesta mahdottomuudesta. Sen sijaan esteettisesti ilahduttavan, pienikokoisen ja selkeän kalenterin löytymisen mahdottomuus ottaa kevyesti päähän. Edelleen kaipaan vuoden 2009 käsinsidottua pientä kalenterikaunokaista, jonka ostin Berliinistä. Siinä oli kaikki kohdillaan, paitsi suomalaiset juhlapyhät, mutta ei oikeastaan ollut vaiva eikä mikään merkitä itseäni liikuttavia merkkipäiviä kalenteriin omatoimisesti.
Miksi sitten olen leijaillut? No koska nivelkivut ovat edelleen, oikein hankalat ovatkin. Kipuleijailu ei ole kovin mukavaa. Mutta eniten ja korkeimmalle olen tietenkin leijaillut rakkaussyista. Myös hyvien ja harvoin nähtyjen ystävien läsnäolo on saanut mielen korkealle.
Jos ette häiriinny – ja ehkäpä sittenkin, vaikka jotakuta kyllästyttäisikin – luulen, että sydän (♥) kaikessa kliseisyydessään tulee olemaan tämän vuoden symbolini. Tähän asti se on itsestäni tuntunut lähinnä typerältä ja joutavalta markkinamiesten kuviolta, mutta nyt olen siitä yllättävän innoissani ja näen niitä joka paikassa. Haluaisin
nämä.
Olen nähnyt paljon hyvin kylläisiä ja värikkäitä unia. Olen katsonut BBC:n Kolean Talon kolmanteen kertaan ja ollut vähän pettynyt, mutta taas myös inspiroitunut. Keitellyt aamukahvejani hävyttömän myöhään. Parkunut ja hekottanut, ja tietenkin myös möhöttänyt täällä kotonani aivan hiljaa, rauhassa ja tasaisesti. Vihannut syvästi loskaa, nollakeli on oikeastaan ainoa talvi-ilmiö, jota en siedä tippaakaan. Olen tehnyt pieniä suunnitelmia ja haaveillut. Unohtanut hetkeksi blogit ja ikävöinyt kameraa. Tänään pyykit, ompeluorientaatio sekä Orion.
