p r e t t y ↔ g i n g h a m

09/04/2010

06/04/2010

ohjelmassa tänään

Takkuista taivalta töissä. Kertominen pomolle ja parille työkaverille, että vahvasti ei nyt mene. Noloa mieltä. Kiristävä päänsärky, joka pakotti lähtemään töistä ja myös jättämään taidemuseotreffit väliin. Nukkumista. Mutta pian Jenny meinaa tulla leipomiensa muffinsien kanssa tänne iltateelle - se ainakin on mukavaa. Tiskailun lomassa tulin pikapikaa naputtelemaan tämän postin. Särjin juomalasin käsiini ihan säpäleiksi, eikä haavan haavaa tullut. Ihme parkkinahkakädet! Voisi kai noita rasvatakin välillä. Ajattelin sitten, että kun allikossa ollaan jo joka tapauksessa, niin sama kai antaa sija yhdelle taikauskoiselle ajatuksellekin. Päätin, että nuo sirpaleet saavat nyt tuottaa onnea, piru vie, niin typerältä kuin se kuulostaakin.

p.s. Se kun mustarastaat laulavat ihan raivona kevätillassa on minusta älyttömän ihanaa. Tuulettelen täällä, ha, ja kuuntelen laulujansa. Eläköön kaikki tinttiset! Minua huvittaa aina vaan talitiainen englanniksi.

Music

04/04/2010

mämmiä I

Olen ollut pahasti apeana ja huolissani tulevaisuudestani viime päivinä. Kuluneet viikot ovat olleet paljolti täynnä kovaa kiirettä töissä, ja kotiin tultuani omat hommani ovat odottaneet armotta tekijäänsä. Kovasti on ollut itseluottamus ja oman työn kunnioitus koetuksella. Ja nukkuminen, huh, huonoa. Heti kun minulla on aikaa, ompelen pimennysverhon makuuhuoneeni ikkunaan, sillä tänä keväänä ensimmäisen kerran elämässäni aamuvalo häiritsee untani. Ihmissuhderintamallakin vähän ahdistavaa tunnelmaa. Raha-asiat ihan retuperällä. Huolia huolia.

Nyt on turskauttelutuuli päällä. Se sellainen, että tekee mieli vähän kertoa, että aina ei ole niin auvoista. Eilen oli paha päivä. Itkin vaan enimmäkseen. Tosin se tekee hyvää, luin jostain. Kyynelten mukana poistuu elimistöstä haitallisia hormoneita.

Silloin kun minä kertoilen asioista, joita arjessani tapahtuu, vaikuttaa elämäni aika kivalta. Hyvin hyvin paljon on ilahduttavia asioita useimmissa päivissäni. Ja minä arvostan niitä hyvyyksiä todella paljon - eivät ne minulle itsestäänselvyyksiä ole. Mutta sitten on se väsy, jota vastaan olen muutamaan otteeseen elämässäni tapellut. Se aina joskus yllättää. Niin nytkin. Miten ihmeessä siihen ei osaa varautua vieläkään? Minä tunnen sen jo aika hyvin, mutta en näköjään tarpeeksi hyvin. Se ottaa vallan, kun sitä huvittaa. Ahdistuksen nimenkin se on joskus saanut. Minulle se tuntuu väsynä, lamana. Se on ihan kuin veressä.

Monet antavat minulle vinkkejä miten voisin helpottaa oloani. Ja monet niistä ovat ihan älyttömän viisaitakin. Menettelytapoja, joita noudattamalla ihan taatusti monikin asia paranisi. Ja tiedän, että ne tulevat täydestä sydämestä. Mutta jokin kummallinen, minulle tuntematon juttu sisälläni estää toimimasta ohjeiden mukaan. Ihan kuin minua ohjailisi joku ihan muu asia kuin järkeni tai tahtoni. Sitä asiaa minä olen tässä koittanut nyt etsiä ja tavoittaa. Ja sitten kun minä sen saan kiinni, laitan sen istumaan kahvipöytään, ja se saa katsoa minua silmiin ja kertoa, miksi on niin tähdellistä kiusata minua toimimaan omaa parastani vastaan.

Kiva ja väsy samassa elämässä. Niinhän se menee. Esitän pienen toiveen: saanko nyt väistellä neuvojanne ja olla hetken vain väsynyt. Olen tullut siihen tulokseen, että änkyröinti väsyä vastaan yleensä vaan pahentaa tilannetta. Samalla minun on helpompi myös iloita niistä elämän mukavista asioista ja keskittyä itsekin tekemään silloin tällöin pieniä hyvyyksiä, kun ei mene kaikki voimat johonkin sellaiseen taistelu- ja selvittelytyöhön. En jaksaisi nyt kiirehtiä näiden huolien kanssa.