Enää ei tunnu ihan niin näköalattomalta. Tämän päivän aurinko, rauhallinen aika ja ulkoilu ovat saaneet minut vähän hymyilevämmäksi. Ja sain aamulla nukuttua! Sekin tekee niin paljon. On ollut aikaa selailla taidekirjoja. Ja kun on sopivassa määrin puuhailua ja lepoa, on sunnuntaitunnelma ihan parhain. Illalla vielä tiedossa kyläily ihanien luokse.
Tämä mainos on ihan mahtava. Rakastan tuota laulua. Hajuvesipulloissani on enää vain pisarat jäljellä. Jotain uutta pitäisi saada. Jos ostaisi Chanelia, niin päätyisiköhän johonkin noin tenhoavaan seikkailuun? Voisi tehdä minulle hyvää... Rakastan Chanel-pulloja, kauniimpia hajuvesipulloja ei olekaan, mutta tuoksuista en ole löytänyt omaani.
Eilen minulta kysyttiin paperit, kun ostin olutta! Arvatkaa naurattiko ojentaa jättikokoinen ajokorttini kassapojalle? Hän tavasi ajokorttiani pitkään ja totesi hymyillen - jaa-a että Haapaveden nimismiespiiristä. Mukavalta tuntui, kun olen ollut ihan vakuuttunut siitä, että naamani näyttää kurjuuden ja unettomuuden vuoksi ihan pahasti väsähtäneeltä.
Värit leikkivät ihan omilla säännöillään. Ikiaikainen inhokkini, oranssi, on alkanut flirttailla minulle ja minun on pakottavasti vilkuiltava sitä, vaikka kuvittelen, että en oikeasti ole kiinnostunut siitä. Jenny toi minulle tulppaaneja, jotka upeudessaan horjuttivat pahasti oranssiahdinkoani. Ja toi hän myös suloisen anemone-tarjottimenkin, jonka reunassa samaa hurmurisävyä. Ja viimeistään, kun klikkasin itseni Liivian blogiin tänään, aloin ajatella, että oranssi on päättänyt valloittaa minut aivan. Enkä minä silloin vastaan pane, jos hurmuri tekee parhaansa ilahduttaakseen minua! En toki.
Kesällä olisi yhdet häät Walesissa, joissa ihan ehdottomasti haluaisin olla mukana. Jos joku tietää, miten pääsee Walesiin Helsingistä halvalla, kertokoon! Minä löydän vaan liian kalliita lentoja.
